Symbian lopetettava
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nokia ja muut matkapuhelinvalmistajat lopettavat välittömästi kaikkien Symbian-alustaan perustuvien laitteiden ja ohjelmistojen tuotekehityksen, valmistuksen ja myynnin.
Jälkeenjääneisyydestään, suunnitteluvirheistään ja lukemattomista muista ongelmistaan tunnettu Symbian-alusta vaatii pienenkin sovelluksen kehittämiseen kokonaisen insinööriarmeijan, jonka työstä ehdoton valtaosa on erilaisten turhanpäiväisten teknisten ongelmien kiertämistä. Kilpailevilla alustoilla tämäntyyppiset ongelmat ovat huomattavasti vähäisempiä, mistä syystä vastaava työ saadaan hoidettua huomattavasti pienemmällä insinöörityöllä.
Nokian myymistä puhelimista vain noin 2% on Symbian-älypuhelimia, mutta tästä huolimatta yli 60% Nokian henkilöstöresursseista haaskautuu Symbian-ohjelmistokehitykseen liittyvään työhön. On siis sanomattakin selvää, että kyseessä on loputon kaivo. Nokia otti vastikään vieläpä puolen miljardin euron lainankin, jonka se aikoo kokonaisuudessaan käyttää tuhoontuomittuun Symbian-tuotekehitykseen. Tämä ratkaisu ajaa vääjäämättä ennen pitkää Nokian yhä syvempään taloudelliseen ahdinkoon ja kurjistaa samalla Suomen taloutta entisestään.
Jokainen Symbian-alustan vaatiman työmäärän takia palkattu ylimääräinen työntekijä tekee turhaa työtä maailmassa, joka on täynnä huomattavasti kriittisempiäkin ongelmia kuin marginaalisen teknologiajunttiryhmän kerskakulutusfetissin palveleminen uusilla "äly"puhelinmalleilla. Jokainen korkeastikoulutetun ja lahjakkaan ihmisen Symbian-tuotekehitykseen tuhlaama työpäivä on suoraan pois mm. ilmastonmuutoksen torjumisesta ja lukemattomien sosiaalisten ongelmien ratkaisemisesta, joten voidaankin kärjistää, että Symbian edesauttaa yhteisen maailmamme joutumista tuhon omaksi.
Me allekirjoittaneet siis vaadimme täten, että matkapuhelinvalmistajat tunnustavat vastuunsa niin yhteiskuntaa kuin koko ihmiskuntaa ja planeettaakin kohtaan, ja lopetettavat kaiken Symbian-alustaan liittyvän kehitystyön niin pian kuin suinkin mahdollista.
Sakarias Lehtomäki Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3784 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
411 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1467 Luotu: 01.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
438 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1842 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
383 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1547 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20462 Luotu: 20.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
85 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1871 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11350 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
599 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
28 Luotu: 08.05.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
500 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025