Taajamakyltit takaisin suomalaisen kulttuurin mukaisiksi
Turun kaupunki teki jälleen järkyttävän, rasistisen ja suomalaisvihamielisen päätöksen muuttaessaan taajamakylttinsä "monikulttuurisiksi". Tämä tarkoittaa sitä, että liikennemerkin silhuettikuviossa näkyy evankelisluterilaisen kirkon lisäksi myös ortodoksinen kirkko ja moskeija. Lisätietoja on luettavissa Turun Sanomien WWW-sivuilta osoitteesta http://www.ts.fi/online/kotimaa/121723.html .
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Turun kaupunki vaihtaa VÄLITTÖMÄSTI kaikki taajamamerkkinsä takaisin suomalaisen kulttuurin mukaisiksi! Mielestämme vieraat, ulkomailla keksityt uskonnot eivät kuulu suomalaiseen kaupunkikuvaan, ja mielestämme tällainen suomalaisen kulttuurin lokaaminen ja poljenta loukkaa jokaista syntyperäistä Suomen kansalaista, ja etenkin sotiemme veteraaneja, jotka evankelisluterilaisen uskonnon nimissä vuodattivat kallisarvoista vertansa rakkaan isänmaamme puolesta!
Paljon on monikulttuurisuushaihattelua nähty, mutta TÄMÄ OLI VIIMEINEN TIKKI! SUOMALAISISSA KAUPUNGEISSA EI OLE KOSKAAN OLLUT EIKÄ TULEKAAN OLEMAAN YHTÄÄN MOSKEIJAA! Me allekirjoittaneet vaadimme myös, että tämän päätöksen tekijöille asetetaan tästä rikoksesta tuntuva häpeärangaistus, esimerkiksi jalkapuussa istuminen tai parikymmentä raipaniskua.
Sakarias Lehtomäki Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |