Suomensuomalaisten tasa-arvoinen kohtelu varmistettava

 HUOM: Viimeinen muutos tehty 3.1.2015, jolloin adressin nimi on muutettu nimestä "tasa-arvoinen sananvapauslaki Suomeen" nimeksi "Suomensuomalaisten tasa-arvoinen kohtelu varmistettava". Tarkoituksena pyrkiä mahdollisimman suureen kattavuuteen. Osa tekstistä antaa erityishuomiota nimenomaan suomensuomalaisia syrjivälle sananvapauspolitiikalle, kun taas osa argumenteista ja tiedoista on sovellettavissa suoraksi kaiken suomensuomalaisiin kohdistuvan virallissyrjinnän kritiikiksi. Adressin sisältö on muuttunut hyvin vähän eikä sen ole katsottu muuttuneen tavalla, joka rohkaisisi allekirjoittaneita perumaan tukeaan. Lähdeluettelo on siirretty kommenttisivustolle ja siihen perehtymistä suositellaan.

Esitetään lain ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” mielekkyyden kriittistä tarkastelua sekä uudistamista tasa-arvoisen ja sisäisesti ristiriidattoman ja rehellisen sananvapauslain muotoon ja/tai vaihtoehtoisesti lain vähintään osittaista kumoamista, juridisten sääntöjen puitteissa, toisena tapana varmistaa kansalaisten tasa-arvoisuus ja suomensuomalaisten ja mahdollisten muiden käytännössä unohdettujen väestöryhmien täydet ihmisoikeudet. On käsiteltävä mahdollista kompensaatiota rikoksesta aiemmin vajavaisin perustein tuomituille, mikä koskee alustavasti jokaista tuomion saanutta.

Lisäksi toivotaan rikollisena pidetyn ns.rasistisen nimittelyn ja kaiken lähisukuisen rangaistustoteutuksen tutkimista vihoineen ja rasismeineen. Rasistisen nimittelyn tulee olla rangaistavaa myös kantaväestöön kohdistuessa tai vaihtoehtoisesti ei ollenkaan rangaistavaa tekijän ja uhrin taustoista riippumatta.  Oikeuslaitoksen tulee myös perua nykyinen viralliskäytäntö, jonka mukaan ulkomaalainen, maahanmuuttajataustainen tai mahdollisesti muutoin etnistä vähemmistöä edustava henkilö katsotaan arvokkaammaksi kuin rikoksen uhriksi jäänyt kantaväestön edustaja, joka tapahtuu koventamalla rangaistusta etnisen vähemmistötaustan perusteella. Tätä rangaistuksen koventamista perustellaan sillä, että teko kohdistuu joidenkin subjektiivisten arvioiden mukaan kokonaiseen väestöryhmään, vaikka missään konkreettisessa mielessä tämä tuskin voi toteutua kovinkaan usein, ja tämä väestöryhmään kohdistuminen taas ei vaadi osakseen muuta perustelua kuin sen, että rikoksen uhri kuuluu sellaiseen väestöryhmään, johon kohdistuva rikos luokitellaan automaattisesti erityisellä tavalla vihamiseliseksi. Oikeuslaitoksen tulee sanoutua irti tällaisesta epärehellisyydestä.

 

 Suomessa vallitsee tätä nykyä epätasa-arvoinen sananvapauslaki, joka näyttää olevan sukua ruotsin ”Hets mot folksgrupp” (suom.”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”) laille. Lain väitetty tarkoitus on torjua ja sitä kautta suojella tiettyjä väestöryhmiä haitalliseksi koetuilta ilmauksilta tai tietynlaisten ajatusten esittämiseltä julkiseksi katsottavassa ympäristössä. Poliisin tai muun oikeuslaitoksen siiven taholta lain logiikkaa tai soveltamista ei perustella hirveän voimallisesti, mutta voidaan olettaa sillä olevan äkkiseltään humaanilta tuntuvan tarkoitusperän; suojella haavoittuvaisia ihmisryhmiä. Oikeuslaitos katsoo tietyt väestöryhmät ’vähemmistöiksi’ ja tämä näyttäisi olevan perusteluna tarjota erityissuojelua tietyille väestöryhmille. Poliisin nettisivujen ja käytyjen oikeudenkäyntien perusteella, joista silloin tällöin julkaistaan mässäileviä kirjoituksia päivälehdissä, tällaisia ryhmiä olisivat esim. vammaiset, muslimit, romanit, seksuaalivähemmistöt ja ns. tummaihoiset. Suomen poliisin sivulla vihjataan Suomessa noudatettavan Ruotsin esimerkkiä ja viitataan ruotsalaiseen tapaukseen, jossa oikeus totesi ruotsalaisten nimittelemisen olevan laillista, koska ruotsalaiset ovat ”kantaväestöä”. On myös jonkin verran näyttöä siitä, että ns.kiihottaminen on täysin laillista ja juridisesti ongelmatonta jopa ns.vähemmistöjä kohtaan, jos tekijänä on mahdollinen ns.vähemmistön edustaja. Poliisille on myös annettu jo varsin monta vuotta sitten ohjeistus, joka kannustaa tai suorastaan pakottaa poliisin luokittelemaan ulkomaalaiseen/maahanmuuttaja/vähemmistötaustaiseen kohdistuneen rikoksen rasistiseksi silloinkin, kun mitään kunnollista näyttöä tästä ei ole, kun taas virallisista dokumenteista käy varsin selvästi ilmi, että suomensuomalaisia ei pahemmin edes mainita mahdollisina rasistisen rikoksen uhreina ja on joka tapauksessa itsestäänselvää, että suomensuomalaisten "ei-rasististen" rikosten uhrien määrä ja nämä rikokset suorittaneiden ei-suomensuomalaisten tekijöiden suhteellinen määrä on sellainen, että tämä nykyinen rasismitulkinta näyttäytyy myös siinä valossa valheellisena. 

 Seuraavat kappaleet käsittelevät kiihotuslaissa ja muussa viharikoslainsäädännössä havaittuja ongelmia.

 

-Naiivi valtasuhdekäsitys: Laki näyttää perustuvan joidenkin tahojen kulttuurimarxistiseksi luonnehtimaan oletukseen, jonka mukaan ”enemmistöä ei voi sortaa” ja antaa tiettyjen kansalaisten välillisesti ymmärtää olevansa etuoikeutetussa ja vahvassa asemassa vain siksi, koska hän kuuluu ns. kantaväestöön tai päinvastoin, jolloin hän olisi haavoittuvaisessa asemassa. Oletus on jossakin määrin looginen mutta sen totuudellisuus ei seuraa automaattisesti.

 

Esim. miesenemmistöinen eduskunta ei tarkoita sitä, että eduskunta säätäisi nimenomaan miehiä suosivia lakeja; tosiasiassa Suomessa on useita miehiä syrjiviä tai sillä tavoin sovelletuksi joidenkin tahojen toimesta katsottuja lakeja, kuten asevelvollisuuslaki ja poikien ympärileikkauksen mahdollistava laintulkinta. Nelson Mandelaa on luonnehdittu kuolemansa jälkeen lähes pyhimykseksi Suomenkin lehdistössä, vaikka Mandela käytti huomattavan osan elämästään taisteluun etnistä vähemmistöä (Etelä-Afrikan valkoiset) vastaan ja joidenkin lähteiden mukaan lauloi heihin kohdistuvia tappolauluja poliittisten veljiensä kanssa vielä vanhalla iällä. Tällä perusteella Mandelaa voisi pitää pikemminkin hirviönä, ellei yllä kuvailtu käsitys valtasuhteiden muodostumisesta ole enemmän tai vähemmän virheellinen tai harhaanjohtava. Samassa yhteydessä voidaan huomioida, että maailmassa on ainakin yksi valtio, jonka kansalaisuuden voi saada ainoastaan musta afrikkalainen, mutta ei yhtään valtiota, joka olisi varattu yksinomaan Euroopan, Amerikan, Oseanian tai Aasian valkoisille. 

 -Vähemmistöjen ongelmallinen määrittely: Yksi tai useampi lain suojaamista ihmisryhmistä on varmaankin katsottavissa vähemmistöksi Suomen kontekstissa, mutta ei välttämättä suuremmassa perspektiivissä. Suomalaisia on koko maailmassa vähemmän kuin esim. romaneja tai juutalaisia Euroopassa, puhumattakaan siitä, miten paljon enemmän ”tummaihoisia” (hyvin epämääräinen käsite, jota oikeuslaitos on kuitenkin toisinaan käyttänyt) tai muslimeja maailmasta löytyy. Valkoisia ihmisiä (valkoiset eurooppalaiset Euroopassa ja eurooppalaisten yhteiskuntien jatkeet Amerikassa ja Oseaniassa) on tällä hetkellä arvioitu olevan noin 16% maailman väestöstä ja luvun vähenevän alle kymmeneen prosenttiin vuoteen 2060 mennessä.

 

Lentokoneiden ja internetin aikana suomalaisia ja muita valkoisia eurooppalaisia kohtaan kohdistettu ja lailliseksi katsottu tai varsin vähän huomiota saava potentiaalinen vihapuhe, kielellisten vallanpitäjien termiä käyttäen, saattaa ainakin välillisesti vahingoittaa suomalaisia ja muita eurooppalaisperäisiä kansoja ulkomailla käydessä tai asuessa, jolloin he ovat usein vähemmistön asemassa etnisesti vieraassa ympäristössä, jossa ei välttämättä ole lisäksi minkäänlaista juridista vastinetta Suomen lainsäädännölle, joka suojaa tuhansien mailien päässä asuvia suomea osaamattomia ulkomaalaisia suomenkielisiltä teksteiltä tai puheilta, mutta ei suojaa suomalaisia ollenkaan.

Tämän lisäksi on huomionarvoista, että etnisten tai uskonnollisten ryhmien niputtaminen yhteen vammaisten kanssa on kyseenalaistettavissa, koska etnisten tai kulttuurillisten erojen ei pitäisi olla yhteiskunnassa selviämistä rajoittava haitta. Kukaan tuskin vastustaa vammaisten inhimillistä kohtelua ja jopa suotuisaa erityiskohtelua, mutta ansaitsevatko täysin terveet ihmiset saman vain olemalla etnisiä vähemmistöjä tietyn alueen rajojen sisällä?

Ironiseksi asetelman tekee se, että valittujen ei-vammaisten väestöryhmien nimittäminen vammaiseksi saattaisi laukaista rikostutkinnan, vaikka valtio rinnastaa täysin terveitä ja rajoituksettomia ihmisiä vammaisiin tämän lainsäädännön kautta ja epätärkeiltä näyttävien syntymäominaisuuksien tai kulttuuriominaisuuksien perusteella. Toisaalta ilmoitetaan, että ”on vain yksi rotu”.

 

-Muut ongelmat sananvapauden rajaamisessa valikoitujen väestöryhmien käsittelyyn: Sen lisäksi, että lainsäädäntö ei suostu suojelemaan kantaväestöä, ei sen suojelus näytä ulottuvan myöskään muihin nyky-yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta olennaisiin ryhmiin, kuten sukupuoliin. Jokainen voi kokeilla vaikka sanojen "miehet ovat paskoja" tai "naiset/miehet ovat sikoja" laittamista haluamaansa hakukoneeseen. On ilmiselvää, että ihmiskunta ei voi menestyä ilman sukupuolten välistä luottamusta ja harmoniaa. Erilaisten etnisten ryhmien ja uskonnollisten ryhmien pakkosekoittamisen tarpeellisuudesta ei sen sijaan ole minkäänlaista näyttöä, vaan se saattaa olla jopa varsin huono asia monen käytännön esimerkin pohjalta. Nykyinen kiihotuslaki on kuitenkin ennen kaikkea omiaan ylläpitämään sitä käsitystä ja uskonkappaletta, jonka mukaan erilaisia intressejä omaavien kansojen tulee asuttaa samoja hallintoalueita, vaikka edes ihmisryhmien väkinäinen erottaminen (esim.rotuerottelun muodossa) ei ole periaatteessa yhtään väkivaltaisempaa tai vähemmän vapautta rajoittavaa kuin ihmisryhmien väkinäinen pakottaminen yhteen.  Voidaan argumentoida, että nykyistä kiihotuslakia on käytetty valikoivana sensuurin välineenä, jolla on yritetty pitää yllä keinotekoisen myönteistä kuvaa joistakin väestöryhmistä, joidenka edustajista hyvin huomattava osa ei välttämättä omien sanojensa tai muun itseilmauksen mukaan/perusteella suhtaudu myönteisesti Suomen kantaväestöön. Tällaista sensuuria käytettäessä voitaisiin puhua eräänlaisesta maanpetturuudesta laajennetussa mielessä, koska tällöin lainsuojelus kohdistuu explisiittisesti muihin kuin varsinaisiin suomalaisiin ja itseään sellaisena pitäviin ihmisiin ja kantasuomalaisten kustannuksella. Kun oikeus langettaa rangaistuksen suomensuomalaiselle, sieltä on kuitenkin löydettävissä vain pieni maininta siitä, miten tuomitun olisi jotenkin pitänyt tietää, missä sananvapauden rajat menevät, vaikka asiaa eivät osaa selittää kunnolla viranomaisetkaan. 

Voidaan perustellusti argumentoida, että internetissä vaikuttaa kunnianloukkaustoimintaan ja lähinnä kantasuomalaisista koostuvien vähemmistöjen solvaamiseen erikoistuneita tahoja, joista jotkut ovat järjestäytyneet jopa yhdistyksiksi asti. Näillä tahoilla on taipumusta vedota ihmisten tunteisiin ja tietämättömyyteen oikeuslaitoksen ja median toiminnasta esim.sotkemalla tahallisesti ja dramatisoivassa tarkoituksessa esimurrosikäisen lapsen ja sukukypsän nuoren välinen ero epätarkkaa rikosnimikettä hyväksikäyttäen ja tällä tavalla saada oikeutus kunnianloukkaustoiminnalle, joka koostuu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä joko syystä tai syyttä tuomittujen ihmisten 'pedofiileiksi' (Suomen rikoslaki ei pidä mitään parafiliaa rikoksena eikä ole kenenkään asia spekuloida yksityishenkilöiden seksuaalisuudella julkisenkaan rikostuomion mukaan; tapetille nostetun parafilian omaaviksi väitettyjen ja tietystä rikoksesta tuomittujen henkilöiden teot ovat vain osassa tapauksista yhteensopivia pedofiliadiagnoosin kanssa ja osassa tapauksista toimivat todisteena sitä vastaan) leimaamisesta, jolloin samaan aikaan tehdään myös tahallinen tai tahaton yhteys tietystä parafiliasta kärsivän ihmisryhmän ja rikollisen käytöksen välille eli kannustetaan ihmisiä paheksumaan ja ehkä myös vahingoittamaan ihmisryhmää, joka kärsii tietynlaisesta synnynnäisestä parafiliasta, vaikka nämä ihmiset eivät olisi koskaan suorittaneet mitään laitonta seksuaalista tekoa tai vaikka tämän parafilian omaavista aikuisista vain vähemmistö sortuisi laittomiin seksuaalisiin tekoihin, jotka ovat yhteensopivia pedofiliadiagnoosin kanssa. Tällaisen toiminnan voidaan katsoa kiihottavan kahta eri väestöryhmää vastaan; tietystä rikoksesta tuomitut ihmiset ja sen lisäksi tietystä parafiliasta kärsivät ihmiset. Antamalla hyväksyntänsä tällaiselle toiminnalle on Suomen oikeuslaitos antanut ymmärtää, että hyvinkin järjestelmällinen ja syntymäominaisuuksiin perustuva ja vähemmistöihin kohdistuva solvaamistoiminta on laillista kohteen ollessa etnisen tai uskonnollisen vähemmistön sijaan synnynnäisestä seksuaalisuushäiriöstä kärsivän vähemmistön edustaja. Tämän lisäksi on annettu ymmärtää, että erilaisten yksityishenkilöiden tieteellisesti epävalidi ja spekuloiva niputtaminen tiettyyn vihollisryhmään rikostuomion perusteella on sallittua.

Tiettyjen ihmisten katkeruus ja halu näpäyttää sellaisia ihmisiä, joidenka toiminnan he ovat kokeneet haavoittuvaisille ihmisille vahingolliseksi, on psykologisesti ymmärrettävää, vaikka tämä näpäyttäminen ei olisikaan moraalisesti ongelmatonta, tieteellisesti todistettua tai edes laillista. Oikeuslaitoksen tapa suhtautua tähän pahan mielen osoittamiseen tai muuhun provosoivaan toimintaan sattuu vain olemaan perustelemattomalla tavalla valikoivaa ja jopa pelkurimaista. Tällainen sekavuus ja järjestelmällistä kiihottamista harjoittavien tahojen neutraali tai myönteinen julkisuus on omiaan aiheuttamaan sekaannusta sen suhteen, missä laillisen itseilmaisun raja kulkee ja tällaisten tahojen olemassaoloa ja toimintaa voikin täten pitää eräänlaisena synninpäästönä kaikille niille, jotka ovat joutuneet oikeuslaitoksen kynsiin väitetyn "kansanryhmää vastaan kiihottamisen" takia. Tämä ei ole kannanotto seksuaalirikoslakeja koskien, vaan asiaa on käsitelty sananvapaussyynäyksen epätasa-arvoisuuden havainnollistamiseksi.

 

 -Poliittisen ideologian tahraama (vääristynyt/vääristelevä) tiedonvälitys väestöryhmien välisistä suhteista: Kiihottamislaki on aktivoitunut aina tai ilmeisesti useimmissa tapauksissa etniseen, uskonnolliskulttuurilliseen tai rodulliseen ilmaisuun liittyen. Laki edistää omalta osaltaan yksipuolista ja lähinnä Hollywood-elokuvien ja muun fiktiomaailman tarjoamaa käsitystä kansojen välisistä suhteista ja rasismin tai eri etnisyyksien välisen vihanpidon ja pahanteon jakautumisesta yhteiskunnassa. Tämän Hollywood-vision mukaan, jonka mm. YLE on valitettavasti ottanut myös omakseen, on rasismi ensisijaisesti valkoisten ihmisten ei-valkoisiin kohdistamaa syrjintää, väkivaltaa, loukkaavia sanavalintoja ja muuta mielipahan aiheuttamista. Ennen internetin aikaa suomalaisten oli helpompi uskoa tällaiseen maailmankuvaan, koska he olivat riippuvaisia puolueellisista tiedotusvälineistä, jotka puolestaan olivat epätasa-arvoisen sananvapauslain alaisia, joka on puolestaan seurausta epätasa-arvoisesta maailmankuvasta. Rikostilastojen tutkimus on kuitenkin osoittanut niin Euroopassa kuin Amerikassakin, että valkoiset (eli tässä tapauksessa valkoiset kantasuomalaiset Suomessa) ovat paljon useammin uhreina kuin pahantekijöinä rotujen tai etnisyyksien välisissä kohtaamisissa.

 

Tutkimusten mukaan yksi etninen vähemmistö Tšekin tasavallassa muodostaa 60% maan vankipopulaatiosta ollessaan 2-3% kokonaisväestöstä ja toinen Ranskassa 60-70% ollessaan enintään 12% väestöstä. Australian alkuasukkaat ovat 2% ko. maan väestöstä ja 25% vangeista (alkuasukkaat tappavat valkoisia australialaisia kolme kertaa enemmän kuin päinvastoin). 90-100% Oslon raiskauksista oli hiljattaisen, Norjan uutisissa käsitellyn tilaston mukaan ei-länsimaalaisten miesten tekemiä. Jokainen voi helposti päätellä, että rikosten uhreiksi jää massiivinen määrä kantaväestön edustajia.

Tilastot Amerikan Yhdysvalloista ja Britanniasta puhuvat samankaltaista kieltä.

Nämä rikostilastot sotivat voimakkaasti sitä teoriaa vastaan, jonka mukaan ns. valkoisten maiden etniset vähemmistöt eläisivät kantaväestön pelossa erityissuojelua tarviten; voidaan väittää asian olevan jopa päinvastoin. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että jokainen etninen vähemmistö tai tietyn etnisen vähemmistön jokainen edustaja käyttäytyisi röyhkeästi esim. Suomen kantaväestöä kohtaan, mutta tämä on voimakas todiste sitä teoriaa vastaan, jonka mukaan vähemmistö eläisi ja toimisi automaattisesti enemmistön mielen mukaan. Vieraalta odotetaan yleensä kohteliaisuutta; jos vieras tuo tuliaisen ja kättelee kohteliaasti, voidaan olettaa vieraan suhtautuvan myönteisesti isäntään ja osoittavan riippuvuutta. Jos taas vieras sylkäisee silmään ja haukkuu kutsujan lapset, vieras kokee olevansa vahvoilla eikä ole huolestunut vastaanottajan reaktiosta vaan kokee olevansa vallan kahvassa.

 

Viimeiseksi vasta-argumentiksi jää se väite, jonka mukaan eurooppalaiset/suomalaiset/valkoiset tasaisivat tilit pahoilla katseilla, sanoilla tai muulla toiminnalla, joka ei johda rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Tätä näkemystä on kuitenkin vaikea lähteä tukemaan, koska kynnys konkreettiseen, fyysiseen pahantekoon (omaisuusrikos, ruumiillinen pahoinpitely jne.) on oletettavasti korkeampi kuin esim. pelkkiin sanoihin.

 

Asiaa voi havainnollistaa seuraavalla vertauksella; jos yhden henkilön tai tahon on aiemmin todettu syyllistyneen autovarkauteen, on luultavaa, että tällä taholla on myös matalampi kynnys pyörävarkauteen (pienempi rikos) kuin sellaisella taholla, jota ei ole koskaan tuomittu autovarkaudesta. Jos laki toimisi tasa-arvoisesti, tulisi myös huomattavan moni ei-kantaväestöä edustava henkilö tai taho tuomituksi kiihottamisesta kantasuomalaisia/valkoisia eurooppalaisia vastaan tai kantasuomalaisiin kohdistuvasta rasistisesta nimittelystä. Yleisrikostilastojen perusteella suurin osa rasistiseen nimittelyyn ja kiihottamiseen syyllistyneistä pitäisi olla nimenomaan ei-kantasuomalaisia. 

 -Poliittisen ideologian muokkaama tiedekäsitys väestöryhmien ominaisuuksista: Poliisin/viranomaisten nettisivustolla kerrotaan olevan yleisesti tiedettyä, että on olemassa ”vain yksi rotu”. Tällä siis ilmeisesti vihjataan, ettei ihmispopulaatioiden välille ole kehittynyt merkittäviä eroja, vaikka tiedeyhteisö ei ole tästä mitenkään yksimielinen. Uutta tietoa ihmispopulaatioiden eroista lääkkeiden eriävistä vaikutuksista aina ikenien synnynnäisten bakteerikantojen (rotu)eroihin asti julkaistaan jatkuvasti. Tietylle poliittiselle taholle epämiellyttävän tutkimustiedon kieltäminen on jo itsessään ongelmallista ja suurta yleisöä harhaanjohtavaa tiedonvälitystä, mutta myös mahdollisesti tärkeä vaikuttava tekijä jaettaessa rikostuomioita tai syytteitä yksityishenkilöille.

Jos joku henkilö tai taho siis ilmaisee jonkin jotakin suojelunalaista väestöryhmää koskevan negatiiviseksi luonnehdittavan ajatuksen julkiseksi katsotussa tilassa, voidaan tätä henkilöä tai tahoa syyttää väestöryhmän ’panettelemisesta tai solvaamisesta’ esim. ihonvärin perusteella, vaikka tämä ei mitenkään suoraan kävisi ilmi julkistetuista sanoista tai olisi henkilön tarkoitus.* Jonkun voidaan katsoa esim. solvaavan ’tummaihoisia’ ulkonäköseikan (tavallisesti ihonvärin) perusteella, vaikka oikeasti tämä henkilö olisi kommentoinut jotakin aivan muuta asiaa kuten jonkin väestöryhmän käytöstä suhteessa toiseen. Tätä erikoisuutta tai kummallisuutta selittää oikeuslaitoksen politisoitunut maailmankuva, jonka mukaan ihmispopulaatioiden välille on kehittynyt vain ulkonäköeroja ja kaikki tulkitaan täten tämän ahtaan tulkintamallin kautta. Rakentamalla olkinukke henkilön tai tahon todellisista sanoista ja/tai ajatuksista voidaan henkilö tai taho demonisoida helpommin ja varmistaa paheksunta häntä kohtaan, koska on paljon helpompaa paheksua ihmistä, jonka on päätetty esim. esittäneen epäimartelevia näkemyksiä jostakin väestöryhmästä ulkonäköseikkojen perusteella, vaikka tämä olisi oikeasti monessakin tapauksessa enintään osatotuus. Jos miehet olisivat suojeltu ryhmä, voitaisiin miessukupuolen käytöksestä negatiivisia asioita kirjoittaneen feministin väittää panetelleen ja solvanneen miehiä vaikka kivespussin värityksen tai naamakarvojen perusteella. Jos radikaali feministi kritisoi miehiä, voivat hänen väitteensä toki olla paikkansapitämättömiä eivätkä kaikki tai edes suurin osa miehistä välttämättä ansaitse sellaisia lausuntoja, kuin mitä hän voi tuottaa, mutta on silti luultavasti epärehellistä väittää hänen lausuntojensa perustuvan miesten ulkonäköön. Todennäköisemmin ne perustuvat kipeisiin kokemuksiin tai/ja järkeilyyn, vaikka johtopäätökset olisivatkin virheellisiä.

Tämä mielivaltainen, ihonväreistä ja syntyperistä erityisen kiinnostunut tulkinta julkistetuista sanoista juntataan läpi lopullisena totuutena valtion väkivallan voimalla.

*Sekaannusta on joskus aiheuttanut myös itse sanan 'rotu' käyttö. Vaikka termillä tarkoitetaan usein ja ehkä jopa tavallisesti geneettisesti erilaisia ja fenotyypiltään selvästi erilaisia populaatiotyyppejä, voidaan tällä sanalla tarkoittaa myös ihmisryhmää, jolla on "yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja tapoja" (lähde: Merriam-Webster sanakirja). Suomen kielessä tunnetaan lisäksi muitakin erityisilmauksia, kuten vaikka 'rotunaisesta' puhuttaessa. Jos oikeuslaitoksen edustaja näkee esim.tekstin, jossa on käytetty epäimartelevaa kieltä jostakin mahdollisesti identifioitavissa olevasta väestöryhmästä ja sitten ihan toisaalla viitattu esim.mahdolliseen rotujen arvojärjestykseen, jossa ei ole kuitenkaan pyritty nimeämään erilaisia rotuja, voi hän väittää, että noiden ilmaisujen tuottaja on tarkoittanut kuvailla yhtä tai toista etnistä väestöryhmää epäimartelevalla tavalla, vaikka tosiasia on, että tätä ei voi mitenkään varmuudella sanoa kukaan muu kuin itse ilmaisujen tuottaja. Suomalaisilla keskustelupalstoilla yleinen 'WT' (white trash = valkoinen roskaväki) termiluokitus on esimerkki kielenkäytöstä ja keskustelusta, jossa kantaväestöä edustavia ihmisiä luokitellaan ylempiin ja alempiin rotuihin, käyttäen tätä kulttuurikeskeistä sanakirjoista löytyvää määritelmää. Vaikka tällainenkaan luokittelu ei ole hirveän mukavaa tai kansan rivejä yhdistävää, on se ilmeisesti kantaväestön sisäisenä täysin sallittua ja huomiota herättämätöntä. Oikeuslaitoksen edustajien pitäisi siis harrastaa varovaisuutta pompatessaan päätelmästä ja johtopäätöksestä toiseen ja varoa hatarilla perusteluilla olevien sanatulkintojen käyttämistä rikostuomion oikeutuksena. 

 -Virallistahojen osittainen kieltäytyminen kantaväestön kunnioittamisesta omilla kriteereillään:

 

Auktoriteettiasemissa olevilta valtiollisilta ja julkisen kontrollin alaisilta tahoilta on syytä odottaa esimerkin näyttämistä poliittisesti korrektiin kielenkäyttöön liittyen. Siinäkin tapauksessa, että suomalaisen kantaväestön solvaaminen ja panettelu olisi laillista, voivat auktoriteettiasemassa olevat tahot silti valita myönteisen ja yhtä lailla varovaisen linjan kantaväestöä kohtaan. On kuitenkin perusteltavissa, että tämä ei ole täysin toteutunut ja ko.tahot ovat käyttäneet sellaista kieltä kantaväestöä kuvaillessa, jota voitaisiin pitää vähemmistöistä puhuessa rikostutkinnan oikeuttavana. Esim. tilastokeskus puhuu ”huonommin koulutetuista” ihmisistä viitaten suomalaisiin yleensä, vaikka neutraali tapa olisi puhua lyhyemmän koulutuksen saaneista ihmisistä, valtakunnallisesti vuosikymmeniä käytetty AMK:n terveysalan oppikirja sisältää viittauksen ”kalpeanaamoihin” (varsinainen kalpeus on hyvin usein negatiiviseksi mielletty, mm. sairaustilaan liitetty ominaisuus) ja lehdissä puhutaan toisinaan kantasuomalaisista ’valkolaisina’ (ei kantasuomalaisten itsensä itsestään yleisesti käyttämä termi) käsitellessä romanien (poliittisesti korrekti nimitys tästä kansanryhmästä) ja kantasuomalaisten välejä tai rikostapausta. Nämä nimitykset ovat sinänsä deskriptiivisiä, mutta toisaalta myös esim. sanat, kuten vaikka eräs negridirotua edustavaa ihmistä tarkoittava sana (joka esiintyi suomenkielisissä tiedekirjoissa vielä 80-luvun lopulla) tai vaikka ”mutiainen” (laajahko henkilöä ulkonäön perusteella tiettyihin etnisiin ryhmiin lukeva termi, joka on ilmeisesti muodostettu sinänsä neutraalista mm. rakennukseen ja terveydenhoitoon käytettyä luonnonmateriaalia tarkoittavasta suomen kielen sanasta) ovat ainakin potentiaalisesti aivan yhtä deskriptiivisiä ja yhtä harmillisia tai harmittomia. Ero on siinä, että ei-valkoisista tai ei-kantasuomalaisista käytetyt deskriptiiviset termit voivat tulla puhuttelun aiheeksi poliisikuulustelussa tai käräjillä ja johtaa elämänlaatua merkittävästi huonontavaan rikostuomioon, jonka seurauksena voivat olla vaikeudet työllistymisessä tai koulutukseen pääsemisessä tai muu mahdollinen vaikeuksille  altistuminen siviilielämässä . Voidaan siis esittää, että poliittista korrektiutta ja epätasa-arvoista sananvapauslainsäädäntöä tukevat tahot ovat syöneet uskottavuuttaan käyttämällä tietoisesti ja tarpeettomasti epäimartelevia tai epätyypillisiä nimityksiä kantasuomalaisista puhuessa. Tämän perusteella myöskään vähemmän valtaa omaavalta tavalliselta kansalaiselta ei voida aina odottaa hienostuneita ja poliittisesti korrekteja ilmaisuja vähemmistöistä puhuttaessa. Tämän tiedon perusteella voidaan esittää, ettei poliittisesti epäkorrekti itseilmaisu voi olla niin vahingollista, että se oikeuttaisi rikostuomion tai että käytäntö vaatisi pikaisia lisäperusteluja.

 -Rikosnimikkeen mielekkyyden kyseenalaisuus:

 

On tietysti mahdollista esittää, että sananvapautta voitaisiin edelleen rajoittaa moraalisesti pätevin perustein siinäkin tapauksessa, että luovuttaisiin ideologisesta tiedekäsityksestä ja ennen kaikkea muokattaisiin yleistä suhtautumista rehellisempään ja vähemmän mahtipontiseen suuntaan. Voitaisiin teoriassa yrittää perustella, että tietyt väestöryhmät tarvitsevat erityistä sananvapauden rajoittamisen suojaa ja sanojen totuudellisuus tai ymmärrettävyys ei voisi toimia laillisuuden perusteena, vaan että tietyt sanavalinnat olisivat yksinkertaisesti laittomia eikä oikeuslaitos yrittäisi turhaan ja jopa epärehellisesti spekuloida tekijän ajatuksilla tai päättää hänen puolestaan hänen sanojensa merkityksen, mahdollisesti jonkin poliittisen ideologian lasien läpi suodatettuna. Tämä olisi paljon nykyjärjestelmää rehellisempi suhtautumistapa, jos sananvapautta aiotaan joka tapauksessa rajoittaa.

 

Emme voi joka tapauksessa helposti hyväksyä nykyasetelmaa, jossa oikeuslaitoksen politisoitunut maailmankuva vääristelyineen ja pimittämisineen voi itsessään olla monien ihmisten elämää haittaavien rikostuomioiden taustatekijänä. Oikeuslaitoksen edustajia ei pidä kouluttaa tarkastelemaan asioita puolueellisesti vääristyneistä lähtökohdista, koska tämä voi johtaa ja johtaa oikeusmurhiin. Jos sananvapausrikoksista syytellään, ansaitsee jokainen syytetty tulla syytetyksi vain siitä asiasta, mihin hän on objektiivisesti tarkastellen syyllistynyt. Dramatisointi ja spekulointi pitäisi jättää pois kuten muissakin tapauksissa.

 

 Rikosnimike ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on sanan ’kiihottaminen’ osalta potentiaalisesti mahtipontinen ja harhaanjohtava. Verbi ’kiihottaa’ on läheistä sukua verbeille ’agitoida’ ja ’lietsoa’ ja herättää helposti mielikuvan kapinallisjohtajasta mylvimässä käskyjä joukoilleen. Rikosnimikkeen ruotsinkielinen käännös ei ole ainakaan vähemmän harhaanjohtava, sillä ”hets” tarkoittaa mm. vainoa ja ajojahtia ja sanan lähisukuinen saksankielinen vastine esiintyy metsästämisen kontekstissä, (Hetzjagd) joka puolestaan liittyy tappamiseen.

Käytännön todellisuudessa tällaisessa rikoksessa kyse voi olla esim. syrjäisellä keskustelupalstalla esitetystä mielipiteestä tai tunneilmaisusta, joka voi passiivimuodossa kirjoitettuna tarkoittaa tai olla tarkoittamatta jotakin muuta kuin yksityishenkilön hetkittäistä negatiivista tunnetilaa ja perustua erittäin kipeisiin kokemuksiin yhdistettynä tilastotietoon. Kyse voi olla yhteiskuntaa neutraalisti tarkastelevasta analyysistä, joka esittää selkokielisiä hypoteesejä kansojen ominaisuuksista tai jopa blogista, jonne on kerätty valtakunnallisia uutisia ilman omia arvolatautuneita kommentteja. Kyse voi olla epäonnistuneesta vitsistä tai älyllisestä harjoituksesta, tarkoituksena provosoida kuulijat tai lukijat hyökkäämään esitettyjä väitteitä vastaan. Koska rikostuomio voi edesauttaa henkilön syrjäytymistä yhteiskunnasta eikä ole realistista olettaa jokaisen tahon olevan valveutunut oikeusoppinut, joka osaisi suhtautua erilaisiin juridisiin kielenkoukeroihin ihanteellisella tyyneydellä, voidaan rikosnimikkeen dramaattisesta luonteesta katsoa koituvan tarpeetonta erityishaittaa esim. työnhaussa.

Tästä erityishaitasta on jo olemassa ainakin välillisiä todisteita mediasta, jossa useampi politiikassa vaikuttava henkilö, joista osa erittäin tunnettuja ja korkea-arvoisia, on päässyt  uutisiin toistamalla saman paikkansapitämättömän väitteen toisen politiikassa vaikuttavan julkisuuden henkilön sanoista, jotka johtivat kiistanalaiseen rikostuomioon. Näiden paikkansapitämättömien väitteiden todennäköisenä lähteenä on vääristelevä uutisointi, jossa on saatettu tietoisesti luopua rehellisyydestä lukijamäärien kasvattamiseksi. Tällä viitataan tunnettuun kirjoitukseen ”geneettisistä erityispiirteistä”, joka uutisoinnissa erotettiin harhaanjohtavalla tavalla alkuperäisestä kontekstistaan. Lehdissä on saatettu kirjoittaa jonkun ihmisen syyllistyneen myös vihakirjoitukseen. Uutisia kirjoittava taho on tuskin ollut mittaamassa kirjoittajan tunnetiloja rikoksen tapahtuessa, jolloin tekijän tunnetiloilla spekulointia voidaan pitää oikeuttamattomana ja negatiivisessa mielessä dramatisoivana.

 -Oikeuslaitoksen edustajien tiedolliset rajoitteet riskitekijänä:

 

Siinä vaiheessa kun tutkinta edistyy syyteharkinnan asteelle, on poliisi jo enemmän tai vähemmän vakuuttunut teon rikollisuudesta. Poliisin koulutus ei varsinaisesti panosta humanistiseen sivistykseen ja kielitaitoon vaan aivan muihin asioihin ja syvällisen ymmärryksen hankkiminen tällaisista asioista jää täysin omalle vastuulle myös koulutetummilla oikeuslaitoksen edustajilla. Kun tehdään päätöksiä joidenkin sanojen rikollisuudesta, taustalla ovat vaikuttamassa erilaisten väestöryhmien etujärjestöjen kannanotot ja näkemykset sekä samaa ideologiaa edustava uutisointi. Vaikka ihanteellisessa maailmassa jokainen käyttäisi elämänsä jokaisena hetkenä ainoastaan sellaisia sanavalintoja, jotka eivät voisi ärsyttää ketään, on meidän kuitenkin pidettävä mielessä myös se mahdollisuus, että yhteiskunnassa vaikuttaa monenlaisia kilpailevia liikkeitä ja rintamia, jotka korostavat omia vaikeuksiaan ja omia oikeuksiaan (esim.lapsettomat vs. perheelliset, kasvissyöjät vs. lihansyöjät, vasemmistoliittolaiset vs. kokoomus) toisten kustannuksella. Tämä vaikuttaa siten, että tässä tapauksessa sananvapauslain erityissuojaamien väestöryhmien intresseissä on korostaa heihin kohdistuvan kielteisen ilmauksen loukkaavuutta, koska mahdollisuus rajoittaa toisten ihmisten itseilmaisua on valtaa ja tämän vallan saaminen kannustaa hankkimaan lisää valtaa. Koska kaikki ihmiset ovat alttiita inhimillisille vioille, on meidän huomioitava myös asian tämä tosiasia virallisen puolen lisäksi. Yksi kuuluisa esimerkki tästä vallasta on OJ Simpsonin oikeudenkäynti 90-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa, jossa raa'an kaksoismurhan suorittanut mies pääsi vapaalle jalalle osittain siitä syystä, että puolustus onnistui demonisoimaan juttua tutkineen poliisin sillä perusteella, että hän oli lausunut ns. N-sanan varsin kauan sitten. Osa puolustuksen edustajista sanoi jopa toivovansa, ettei tätä sanaa käyttänyt mies olisi koskaan syntynyt, mutta ymmärrystä löytyi kuitenkin lähes idiootinvarmoista todisteista huolimatta syyttömäksi todetulle murhamiehelle.

Erittäin huolestuttavaa on sekin, että julkisuudessa paljon myllytettyjen politiikassa vaikuttavien ihmisten tuomioita, jotka eivät ensinnäkään välttämättä mitenkään vastaa suomalaisten oikeustajua, on käytetty suoranaisena perusteluna ja vertauksena syytettäessä henkilöitä, jotka eivät nauti suurta julkisuutta ja joiden sanoilla ei myöskään ole lähtokohtaisesti edes samanlaista vaikutusta esim. relevantin viran puuttuessa. Voisi siis argumentoida, että  yhtä oikeusmurhaa on käytetty perusteluna toisen virheen tekemiselle.

 

 -Äidinkieli/kotikielierojen vääristävä vaikutus:

 

On jo aiemmin tiedettyä, että eri puolilla Eurooppaa vaikuttava epätasa-arvoinen sananvapauslainsäädäntö tuottaa ihmisille käsityksen valkoisista kantaeurooppalaisista pääasiallisina ns. rasistisen puheen tai tekojen tuottajina mutta lainsäädännön epätasa-arvoisuus ei ole ainoa julkista mielipidettä vääristävä tekijä. Oman ongelmansa muodostaa myös se, että Suomen poliisin virallinen ja vaadittu kielitaito rajoittuu suomeen, ruotsiin ja englantiin, joista yhtä tai kahta kieltä tulee osata hyvin tai erinomaisesti. Hieman samalla tavalla rajoittuu myös esim. Ruotsin tai Saksan poliisin kielitaito äidinkielen luonnollisesti vaihdellessa.

Monien ulkomaalaisryhmien tai Suomen kansalaisuuden saavuttaneiden etnisesti kantasuomalaisista erottuvien ryhmien äidinkieli tai kotikieli on aivan muu kuin ruotsi, englanti tai suomi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näiden Suomessa ja Euroopassa hyvin harvinaisten tai kantaväestön keskuudessa hyvin vähän osattujen kielten käyttäjillä on mahdollisuus tuottaa suullista ja kirjallista vihapuhetta suomalaisia kohtaan huomattavasti alentuneella kiinnijäämisen vaaralla siinäkin tapauksessa, että myös kantaväestö pääsisi suojelun pariin. Ei ole vaikeaa visualisoida uutisartikkelia, jossa oikeuslaitoksen edustaja tukisi elokuvamaailman maailmankuvaa antamalla lausunnon, jonka mukaan suomensuomalaisiin kohdistuvia epäimartelevia kannanottoja on varsin vähän. Ottamatta kantaa vähyyden määritelmään, ovelampi lukija tajuaisi taustalla vaikuttavan ja yllä mainitun syyn, jota poliittisesti korrektissa uutisoinnissa ei välttämättä viitsittäisi mainita.

Tasa-arvoinen sananvapauslaki, sikäli kun sananvapautta aiotaan rajoittaa, joutuisi käsittelemään myös tätä ongelmaa.

 

-Poliisin ja oikeuslaitoksen edustajien puolueettomuuden vaarantuminen:  

 

Monilla suomalaisilla on sellainen käsitys, että oikeuslaitoksen edustajat suhtautuvat epäreilun suopeasti tai varovaisesti vähemmistöjen edustajiin kantasuomalaisten kustannuksella. Kun kantasuomalainen joutuu rikoksen, kiusauksen tai muun haitan uhriksi, aiheuttaa tämä ymmärrettävää katkeruutta kiusaavaa väestöryhmää kohtaan; keskeistä tässä on siis reaktion ymmärrettävyys psykologian perspektiivistä eikä se, onko se ihanteellinen tapa tuntea vai ei. Jos poliisi ja/tai oikeuslaitos ei onnistu auttamaan uhria tai tuntuu jopa suojelevan pahantekijää, seurauksena on katkeruus myös poliisia kohtaan. Varsinaisten yllä mainittujen rikostilastojen lisäksi pahaa mieltä aiheuttaa myös oikeuslaitoksen vuosikymmenien takainen päätös siitä, että yksityisyrittäjä ei saa valita asiakastaan omilla kriteereillään. Tällaisia kriteerejä voivat olla mm. etniset kriteerit (liittyen kuitenkin etnisen vähemmistön käytökseen enemmän kuin ulkonäköseikkoihin) ja yrittäjän syy huoleen voi olla henkilökohtaisen kokemuksen tai tilastojen perusteella täysin oikeutettu tavallisen, valveutuneen kansalaisen mielestä, mutta sille ei löydy minkäänlaista virallista, valtion leimaamaa tukea. Poliisi liittyy ainakin välillisellä tavalla moniin traumaattisiin muistoihin, joihin sisältyy koettua kaltoinkohtelua toisen väestöryhmän edustajan taholta, koska poliisin/oikeuslaitoksen kanssa asioiminen on usein välttämättömyys tai oikeaksi ratkaisuksi koettu tapa saada oikeutta ja mahdollista hyvitystä. Poliisi ei tässä ole varsinainen tai ainakaan ainoa pahan alku ja juuri vaan toteuttaa saamiaan käskyjä hieman samalla tavalla kuin hoitaja lääkärin ohjeita. Hoitaja on monesti useammin potilaan luona läsnä kuin lääkäri ja saa täten enemmän haukkuja niskaan silloinkin, kun myös kaukaisuudessa hääräävässä lääkärissä olisi vikaa. Samalla tavalla Suomenkin oikeuslaitoksessa on vikaa korkeammalla asteella ja poliitikoissa, jotka ovat panneet suorittavan asteen viranomaiset tekemään niitä asioita, joita he tekevät. Kiihotuslain ongelma onkin siinä, että sen subjektiivisuus antaa poliisin edustajille mahdollisuuden ahdistella sellaisia ihmisiä, jotka kritisoivat poliisin toimia muiden asioiden yhteydessä. Minkään ammattikunnan edustaja ei tietenkään halua egoaan kolhittavan, mutta kaikilla ei ole samankaltaista valtaa järjestää ihmisiä vaikeuksiin sellaisen kolhaisun takia, jossa ei ole mitään rikollista. Poliisi ei ehkä halua lukea omaa ammattikuntaansa koskevaa kritiikkiä liittyen vaikka poliisin suoriutumiseen pelastustehtävissä, kielenkäytössä tai vaikka tiedotuksessa ja hälytysajamisessa, mutta ei myöskään voi kierolle päälle sattuessaan järjestää yksityishenkilölle ongelmia näistä asioista keskustelemisen takia, ellei hän voi jotenkin naamioida ärsytystä aiheuttaneet mielipiteet jonkun toisen, aidosti rikollisen toiminnan muotoon (esimerkiksi tai erityisesti tapauksessa, jossa henkilö esittää epäimartelevia ajatuksia vähemmistöistä ja poliiseista yhtä aikaa.) Poliisia voi siis tällöin ärsyttää oikeasti poliisin kritisoiminen, kuten poliisin näyttäytyminen epämiehekkäässä, avuttomassa tai epäreilussa valossa, mutta hän käyttää vähemmistöön kohdistunutta kannanottoa rikostutkinnan virallisena perusteluna. Siinäkin tapauksessa, että poliisi voisi kieroilla ihmisille vaikeuksia yllä mainittujen kannanottojen kautta, jotka eivät liity vähemmistöjen ja valtaväestön suhteisiin, ei se kuitenkaan poista tai hyvitä kiihotuslain tuomaa lisäongelmaa, johon liittyy poliisin moraalisen korruptoitumisen riski. Rikostuomion saamiseen vaikuttaa tietysti myös muiden oikeuslaitosten edustajien (esim. syyttäjä, mahdollinen oikeusavustaja tai sellaisen puute ja tuomari) kritisointi liitettynä jollakin perusteella vähemmistöä halventavaksi katsottuun kannanottoon, mutta poliisi on tässä siinä mielessä avainasemassa, että koko tapahtumaketju saa alkunsa poliisien halukkuudesta tutkia asiaa, jonka tehtävänä on ihmisten kirjoitusten ja puheiden valvominen. Tällä ei siis tarkoiteta poliisien olevan sen epärehellisempiä kuin muidenkaan ammattikuntien edustajien vaan että myös poliisin ammatissa toimivat henkilöt syyllistyvät aika ajoin epäeettiseen toimintaan, kuten lehdistä voi lukea. Poliisia ja muita oikeuslaitoksen edustajia voi kiehto eksoottisen ja mahtipontisella nimikkeellä leimatun rikoksen torjumisen tai rankaisemisen aikaansaama (paikallis)maine, jonka hienous perustuu kansalaisten ymmärrettävään tietämättömyyteen siitä, mitä hurjalta kuulostavan nimikkeen takana todella on. 

 Kantaväestön ajoittainen ja/tai osittainen skeptisyys poliisin toimintaa kohtaan tässä kontekstissa ei ole ainoastaan ns. äärioikeiston edustajien tai ’rasistien’ propagandan tuotosta, sillä esim. Britannian valtalehdistössä on esiintynyt mm. seuraavanlaisia otsikoita, joiden olemassaolon lukija voi omalla haullaan varmistaa:

 

-”Police ’covered up’ violent campaign to turn London area ’Islamic’” (Telegraph)

-“Police Turned a Blind Eye to Sex Grooming Gangs for More Than a Decade, Confidential Files Reveal” (Daily Mail)

 

-Lain olemassaolo muun haitallisen kehityksen ja ilmaisuvapauden hävittämisen mahdollistajana:

 Niin sanotut viharikokset voidaan jakaa verbaalisiin ilmaisuihin ja konkreettisiin fyysisiin tekoihin kuten pahoinpitelyyn, joka on jo sinänsä rikos missä tahansa paikassa ja olosuhteissa, mutta jota pidetään vakavampana perustuen tekijän oletettuihin aikeisiin ja/tai motiiveihin. Joissakin maissa on omat lakinsa sekä niin sanottua vihapuhetta että muita viharikoksia varten, kun taas toisissa, kuten tämän hetken Suomessa, keskitytään laittomaksi katsottuun ilmaisuun, mutta henkilöön tai mahdollisesti omaisuuteen kuuluva uhka tai konkreettinen vahingoittamisteko voidaan katsoa vakavammaksi rikokseksi, jos vaikuttimena pidetään syrjivää motiivia. Kuten on aiemmin todettu, Suomen sananvapauslaki on ilmiselvän epätasa-arvoinen ja välittää tietynlaista hyvin kyseenalaista kuvaa väestöryhmien välisistä suhteista. Ei tunnu liioitellulta olettaa, että jo olemassa olevan kiihotuslain logiikka ja/tai maailmankuva välittyy myös mahdolliseen ylimääräiseen viharikostulkintaan, joka siis  johtaa jo valmiiksi rikolliseksi katsottujen (muiden kuin ei-uhkaavien verbaalisten ilmausten) tekojen kovennettuun rankaisemiseen tekijän motiiveilla spekuloiden. Kiihotuslain tuoma 'älyllinen' tuki muiden rikosten tulkinnalle todennäköisesti edistää voimassaolevaa suuren yleisön käsitysten vääristämistä ja tarjoaa jälleen uusia uhkia suomensuomalaisille, jotka voisivat tulla syytetyksi viharikoksesta esim. itsepuolustustilanteessa, kun taas toista väestöryhmää edustava hyökkääjä olisi ’vain’ ’tavallinen’ pahoinpitelijä. Tämä on tietysti kärjistetyin mahdollinen tilanne, mutta laki tuo täten joka tapauksessa annoksen uutta epätasa-arvoa ja epäoikeudenmukaisuutta vanhan lain lisäpönkitykseksi.  

 

Ei ole tavatonta esittää, että oikeuslaitos ja muut mediat ruokkivat toistensa puolueellisuutta ja/tai trendikkäitä väärinkäsityksiä kehässä, jossa toinen osapuoli vahvistaa toisen toimia joko tietoisesti tai alitajuisesti. Mediat saavat vaikutteita oikeuslaitoksen epätasa-arvoisesta sananvapauslaista ja epäkriittisesti siihen suhtautuva lehdistö vahvistaa oikeuslaitoksen maailmankuvaa, joka saattaa sekoittaa oikeuslaitoksen edustajien päitä lisää, saada heidät rinnastamaan sananvapausrikkomukset hyvinkin vakaviin, ns. 'oikeisiin' rikoksiin ja kannustaa heitä hankkimaan päänahkoja ja ompelemaan itselleen sankariviittaa näistä päänahoista. 'Rasismin' pysäyttämisen kunnia voi muodostua niin houkuttelevaksi, että sitä nähdään sielläkin, missä sitä ei ole, riippumatta siitä onko ilmaisu edes oikeuslaitoksen sinänsä hyvin kyseenalaisilla nykykriteereillä rikollista vai ei.

 

Eräässä tapauksessa uutisissa kirjoitettiin politiikassa vaikuttavaan mieshenkilöön mahdollisesti kohdistuvasta rikosepäilystä, koska mies oli ehdottanut elintarvikkeelle uutta, humoristista nimeä, joka ei mitenkään liittynyt etnisiin vähemmistöihin; tarkalleen ottaen mies oli ehdottanut suklaaherkulle eläinlajiin liittyvää nimeä. Hänen toimistaan huolestunut taho oli toivonut poliisin huomioivan sen, että hänellä oli jo aiemmin tuomio sananvapautensa käyttämisestä. Hänen mainettaan negatiiviseen valoon saattavassa uutisessa ei mitenkään kritisoitu rangaistustoivomusten hullunkurisuutta vaan annettiin sellainen kuva, että kyse olisi jostakin vakavasti otettavastakin asiasta. Epätasa-arvoisen ja epärehellisen sanavapauslain haittoihin kuuluu ehdottomasti sekin, että aiemmat, täysin epäilyttävin perustein annetut rikostuomiot voivat vaikuttaa negatiivisesti saman henkilön tullessa epäillyksi jostakin suomalaisen oikeustajun mukaan oikeasta rikoksesta tai vielä huonommassa tapauksessa sitä voidaan tää köykäisenä perusteluna tai ainakin yrittää käyttää köykäisenä perusteluna sille, että hänelle saatettaisiin ristiksi vielä toinen vastaava tuomio ja mahdollisesti vielä vähäisemmin järkiperustein.

 

Erästä sananvapausrikkomuksistaan tunnettua suomalaista henkilöä ja sitä kautta perussuomalaisia hiillostettiin televisio-ohjelmassa siitä, että hän oli kuulemma tehnyt natsitervehdyksen eduskunnassa. Tosiasia joka tapauksessa on, että tervehdyksen eri variaatiot ovat vähintään useita satoja vuosia vanhoja ja sitä on käytetty Bellamyn tervehdyksen nimellä amerikkalaisten koululaisten toimesta 1900-luvun alkuvuosikymmenillä. YLE:n uutiset monien muiden muassa kuitenkin jättivät tämän huomioimatta uutisoiden vain ”natsitervehdyksestä”. Televisio-ohjelmassa puhelimen kautta esiintyessään ohjelman juontaja vaikutti huomattavan närkästyneeltä siitä, ettei tätä tulkintaa nielty purematta tekijän taholta. Närkästyminen ja oikeus omaan tulkintaa on yksi asia, mutta saman asenteen vieminen oikeussaliin, ja toisten ihmisten vapauden tai rahojen välillinen vieminen valtiollisilla voimakeinoilla, on toinen asia. Kaupalliset tavoitteet omaavan median ja näennäisesti puolueettoman oikeuslaitoksen kohukeinojen käytön raja on häilyvä.

 

Lain kaupittelema maailmankuva voi myös vääristää oikeuslaitoksen edustajien ajatuksia tapauksissa, jotka liittyvät muuhun, epäsuorempaan itseilmaisuun, joka ei koske suoraan kirjoittamista tai puhumista. Esimerkkinä tästä voisi olla lehdistössä ja televisio-ohjelmissa uutisoitu tapaus, jossa entinen formulakuljettaja Mika Salo yhdistettiin järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja hänen jopa väitettiin suorastaan tukevan sitä, koska hänen olkavarressaan on tai oli nuoruudessa otettu tatuointi, joka viittaa (tai objektiivisesti sanoen saattaa viitata) ainakin välillisesti kiistanalaiseen moottoripyöräkerhoon Hells Angelsiin, vaikka lehdistössä yritettiin vetää yhteyttä myös uusnatseihin. Hells Angels on moottoripyöräkerho, jonka jäsenyyden voi saada vain valkoinen, aikuinen mies. Kaikilla kerhon jäsenillä ei ole rikostaustaa; rikosrekisterin omaavien jäsenten määrä vaihtelee alueittain, niin että kerhon paikallissiiven jäsenillä se voi olla esim. 62% tai 64%. Toisaalla paljon enemmän tai vähemmän. Koska miehillä on suurempi riski syyllistyä rikollisuuteen kuin naisilla ja lapset ja heikentyneet vanhukset ovat joko rikosvastuun ulkopuolella tai kykenemättömiä rikoksiin, ei moottoripyöräkerhon rikosastetta voi suoraan verrata muuhun väestöön vaan sitä pitäisi verrata ainoastaan terveeseen miesväestöön. Nuorten miesten määrää on tarjottu selitykseksi maahanmuuttajien yliedustukselle rikostilastoissa useissa uutisartikkeleissa. Kuten aiemmin on sanottu, joidenkin etnisten vähemmistöjen rikollisuusaste on sitä luokkaa, että he voivat tehdä jopa 60% rikoksista ollessaan 2-3% kokonaisväestöstä. Maasta tai alueesta riippuen tällaisen etnisen ryhmän edustajat saattavat pukeutua etnistä identiteettiään korostaviin vaatteisiin, joka on oma valinta kuten tatuoinnin ottaminen. Herra Saloa (valkoinen, kantaväestöä edustava mies) vastaan käytettyä logiikkaa soveltaen voitaisiin siis argumentoida, että tietyn etnistä vähemmistöidentiteettiä ilmoittavan vaatetuksen suosiminen on rikollisuuden tukemista, koska on syytä olettaa, että joidenkin etnisten ryhmien rikosaste kokonaisuutena ei ole sen alhaisempi kuin rikollisjärjestöiksi tuomittujen, valkoisista miehistä koostuvien moottoripyöräkerhojenkaan tai sitten uutisissa myös mainittujen uusnatsijärjestöjen (jotka koostuvat myös lähinnä valkoisista miehistä) rikosaste, mutta kohtelu on täysin päinvastaista; valkoisista miehistä koostuvan aatteellisen vähemmistöryhmän kohdalla yritetään yhdistää jokainen edustaja rikollisuuteen, kun taas ei-valkoisista ihmisistä koostuva etniskulttuurillinen väestöryhmä on erityissuojelun piirissä. Vertailussa olisi tietysti rehellisintä vertailla ei-valkoisen etnisen vähemmistöryhmän terveitä ja suhteellisen nuoria miehiä kiistanalaisen moottoripyöräkerhon jäsenistöön. Saloa ei siis epäilty kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, mutta hänen saamansa negatiivinen julkisuus olisi voinut jäädä saamatta, jos häntä ei olisi osattu yhdistää valkoisista miehistä koostuvaan tai koostuviin ryhmiin, joita on pidetty rikollisjärjestöinä sellaisilla kriteereillä, joita ei haluta käyttää tiettyihin etnisiin väestöryhmiin ja heidän käytöksensä kritisoimiseen, vaikka käytös voi olla yhtä rikollista tai rikollisempaa.

Nämä ovat vain joitakin esimerkkejä, jotka auttavat ymmärtämään ilmaisuvapauksiin kohdistuvia uhkia ja niiden yhteyttä epätasa-arvoiseen sananvapauslakiin.

____________________________________________________________________________________________________________


TÄSSÄ ON LUETELTU JOITAKIN SYITÄ SILLE, MIKSI SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖÄ PITÄISI VÄHINTÄÄNKIN TARKASTELLA KRIITTISESTI JA TEHDÄ MAHDOLLISIA MUUTOKSIA. TÄMÄ ALOITE EI TUE RASISMIA TAI OLE SYRJIVÄ, ELLEI RASISMIKSI TAI SYRJINNÄKSI KATSOTA PYRKIMYS TASA-ARVOON JA TASAPUOLISIIN IHMISOIKEUKSIIN (niin oikeus ilmaista itseään, kuin myös oikeus tulla suojelluksi ilmaisua vastaan, jos sellainen katsotaan ylipäänsä tarpeelliseksi sekä oikeus tulla kohdelluksi yhtä arvokkaana ihmisenä poliisin toimesta kuin ei-suomensuomalainenkin) MYÖS SUOMEN AINAKIN PÄÄOSIN RAKENTANEILLE JA SITÄ VÄHINTÄÄNKIN PÄÄOSIN YLLÄPITÄVILLE IHMISILLE. Suomensuomalaisten ei tulisi tarvita kykyä lukea oikeuslaitoksen edustajien ajatuksia etukäteen, eikä oikeuslaitoksen edustajien tulisi teeskennellä omaavansa tällaisia kykyjä. Ihmisten inhimillisiä tunteita tai huonoja päiviä ei pidä käyttää katalasti lyömäaseena heitä vastaan vaan hyväksyä mielipide-erot kahden aikuisen välillä.

___________________________________________________________________________________________

*Pahoitellaan kaikkia mahdollisia pikkuvirheitä sekä mahdollisia pienimuotoisia epäselvyyksiä, joita voi syntyä tässä esitettyjen tilastotietojen tai muiden käsitysten tarkentuessa tai muuttuessa ajan kanssa, jotka eivät oletettavasti heikennä esityksen kokonaislaatua merkittävästi. Vakuutetaan kaikkien kuvailtujen pääasioiden olevan joko tarkistettavissa useistakin eri lähteistä, jolloin lukijaa kannustetaan tekemään omia tutkimuksiaan ja vetämään omat johtopäätöksensä asiasta sekä mahdollisesti laatimaan edistyneemmän adressin yllä olevan mallin pohjalta. Muut kohdat sisältävät yleistietoa ja uudenlaisia tulkintoja näiden tosiasioiden implikaatioista. 

Tietääksesi kuka hallitsee sinua, selvitä, ketä sinun ei ole lupa kritisoida”

Monien lähteiden mukaan näin puhui ranskalainen kirjailija ja filosofi Voltaire, vaikka toiset tahot pitävät tätä vääränä käsityksenä. Sitaatin alkuperää ei pidetä tässä käsittelyssä olennaisena.

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Gabriel Knight voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Huomaathan, ettet voi vahvistaa allekirjoitustasi vastaamalla tähän viestiin.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…