Television omistamisen synti

Television omistaminen julistettiin synniksi vanhoillislestadiolaisuudessa Ylivieskan Suviseurojen vuosikokouksessa vuonna 1963. Televisiokieltopäätös ei ollut yksimielinen.

Nykyään televisio ja monia hyviä asiaohjelmia on tarjolle ja nähtävissä internetissä, mobiililaitteissa kuten kännyköissä, tietokoneeseen kytkettävällä usb-digisovittimella jne.

Monet vl-uskovaiset omistavat tänä päivänä television muodossa tai toisessa, ja katselevat asia- ja viihdeohjelmia julkisesti tai salaa, usein ilman tv-lupaa. Usein televisiolupamaksu on jäänyt hoitamatta osaltaan sen vuoksi että, että television omistaminen koetaan "synniksi" ja luvan maksaminen tarkoittaa "synnin" luvallistamista. Luvatta katseleminen ei aiheuta katselijoilleen pelkästään omantunnonvaivoja, mutta on myös rikos Suomen lain edessä.

SRK on siirtynyt opetuksessaan yhä enemmän linjalle jossa "sisältö ratkaisee", jolloin väistämättä television käyttö on lisääntynyt myös vanhoillislestadiolaisuudessa. Tehtyä televisiopäätöstä ei kuitenkaan ole kumottu, vaan se yhä aiheuttaa vilkastakin keskustelua puolesta ja vastaan.

Me allekirjoittaneet vetoamme, että SRK ottaisi kantaa television "omistamisen syntiin" esimerkiksi seuraavassa vuoden 2008 vuosikokouksessaan Sievin Suviseuroissa tulevana kesänä. Toivomme, että television omistaminen ei olisi jatkossa virallisesti määritetty synniksi, vaan katsojaa kehotettaisiin vastuulliseen sisällön käyttöön. Tällöin myös vl-uskovaiset voisivat halutessaan maksaa turvallisin mielin televisiolupamaksun pelkäämättä seurakunnasta erottamista ja katsoa harkiten television tarjoamia ohjelmia.

Nimimerkki: