Vääksyn kanavan laidalle tarvitaan uusi seurakuntakoti

 

Vääksyssä on tarve uudelle monipuoliselle seurakuntakodille, sillä Asikkalan kirkko sijaitsee hankalien yhteyksien päässä etenkin autottomille. Tänä päivän ihmiset yhä vähemmän käyvät kirkossa, mutta seurakunnan järjestämälle toiminnalle on yhä enemmän kysyntää ja tarvetta eri ikäisten ihmisten elämäntilanteissa. Nykypäivän turvattomuuden ja haasteiden keskellä seurakunnalta odotetaan entistä vahvempaa arvojohtajuutta ja yhteisöllisyyttä. Seurakunnan tilaisuuksiin ja toimintoihin tarvitaan ehdottomasti seurakuntakoti, jonka ihmiset voivat tuntea omakseen ja jonne he ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat. Ympäri kuntaa hajasijoitetut epämääräiset tilat nostavat kynnystä osallistua toimintoihin ja luovat epätietoisuutta. Pienissä konttorityyppisissä tiloissa ei voi järjestää perhejuhla- tai muistotilaisuuksia, saati jumalanpalveluksia. Arvokas miljöö on tärkeä tällaisille tilaisuuksille.  

Vääksyn seurakuntakeskus purettiin alkuvuonna 2016 sisäilmaongelmien takia. Seurakunta osti aikanaan kanavan varrelta tuon seurakuntakeskuksen tontin, jolla sijaitsi arvokas osa Vääksyn huvilahistoriaa; Backmanin huvila (kuvassa). Seurakuntakeskus toimi aluksi tuossa suuressa hirsihuvilassa. 1978 paikalle valmistui aikakaudelleen tyypillinen uudisrakennus, jonka alta arvokas huvila joutui väistymään. Uuden seurakuntakeskuksen elinkaari jäi erittäin lyhyeksi eikä samanlaiseen virheinvestointiin voi olla enää varaa. Vääksyn kanavan rannalla sijaitseva seurakunnan tontti on monin tavoin arvokas, mutta sen arvo tulee punnita muuten kuin rahassa. Kanava ympäristöineen on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja seurakunnan omistaman tontin tulevaisuudella on suuri merkitys kanavan kulttuuriympäristönkin kannalta.

Vääksyssä on huvila- ja puistokulttuurin ajalta myös säilynyt paljon vanhaa rakennuskantaa. Danielson-Kalmarin naapurihuvila seisoo edelleen ryhdikkäänä ja hyväkuntoisena paikallaan ja on monella tapaa arvokas alueen asukkaille. Perinteisen rakennustavan hyötyjä on sisäilmaongelmien lisääntyessä alettu taas arvostaa ja arkkitehtuurissakin painottaa estetiikkaa. Keski-Euroopassa on toteutettu useita klassistisia uudisrakennuksia historiallisiin miljöisiin. Kun ottaa huomioon Vääksyn kanavan alueen arvon asukkaille ja vierailijoille, tulisi tontille rakentaa arkkitehtuuriltaan vanhaa huvilahistoriaa kunnioittava rakennus. Suurta tonttia ei saa ajatella pelkästään rakennusoikeutta maksimoiden, vaan panostaa puistomaiseen ja viihtyisään ”kaupunki”puutarhaan. Väljästi rakennettu puistomiljöö tarjoaisi eri vuodenaikoina lukemattomia mahdollisuuksia erilaisille tapahtumille ja perhejuhlille. Kyseessä olisi myös paikkakunnan identiteetin ja historian kannalta kulttuuriteko ja Asikkalan seurakunta voisi olla asiassa valtakunnallisestikin merkittävä edelläkävijä.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että puretun seurakuntakeskuksen paikalle rakennetaan ekologisesti kestävä, arkkitehtuuriltaan alueen kulttuurihistoriaa kunnioittava ja koko paikallisyhteisöä palveleva seurakuntakoti.

 

Kuvassa seurakuntakeskuksen tontilla aiemmin sijannut Backmanin huvila. Kuva vuodelta 1927, Ilmavoimien kuvakokoelma/Sotamuseo (Asikkalan kotiseutuyhdistyksen arkistosta)


Joukko asikkalalaisia    Ota yhteyttä adressin tekijään