Vihreämmän Sirkkalan puolesta
Sirkkalan kampusalueelta marraskuun 2014 aikana puretun sotilaskodin tilalle suunnitellaan parkkipaikkoja. Arvokkaiden entisten kasarmirakennusten keskelle jäävä aukio on jo ennen tätä ollut lähes kokonaan pysäköintialuetta kampuksen väen toiveista huolimatta. Koemme, että tämän alueen käyttäjiä ei ole riittävästi kuultu tilaratkaisuista päätettäessä.
Toiveenamme olisi saada kasarmin alueelle monikäyttöinen viheralue, joka palvelisi työhyvinvointia ja opetusta sekä huomioisi kasarmialueen viheralueiden historian. Sotilaskodin ympäristöstä ja sen vieressä jo olevasta pienestä viheralueesta olisi mahdollista rakentaa tarkoitusta palveleva tila.
Allekirjoittamalla tämän adressin kannatat sitä, että kampuksen väen tulisi saada osallistua ympäristönsä suunnitteluun sekä kehittämiseen sen yhtenä asiantuntijana.
Anniina Lehtokari Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45603 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10627 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1754 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1464 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
328 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
219 Luotu: 18.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2264 Luotu: 22.03.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
207 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
180 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20883 Luotu: 20.03.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
152 Luotu: 01.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
120 Luotu: 18.06.2025