Yläkoulun on säilyttävä Naarajärvellä!

.

Pieksämäellä tulee yläkoulu säilyttää myös Naarajärvellä.

Pieksämäen kaupungin virkamiehet, Sivistysjohtaja Kari Koistinen ja kaupunginjohtaja Tapio Turunen haluavat kaupunkiin yhden yläkoulun mallin, jossa opetus keskitettäisiin noin 400 oppilaan yläkouluun kantakaupunkiin. Siilin koulu lakkautettaisiin ja Naarajärvelle Maaselän koulun yhteyteen suunniteltu yhtenäiskoulu jäisi myös toteuttamatta.

Pieksämäellä vedotaan lasten ja nuorten määrän vähenemiseen, kun tehdään uusia koulupäätöksiä. Mutta Pieksämäelle jäävät lapset ja nuoret tarvitsevat myös laadukkaat koulupalvelut. Yläkoulujen osalta tavoitteena on laadun sijaan säästöt. Koulujen lakkautus ei tuo kunnissa säästöjä, vaan hyöty jää lyhytaikaiseksi. Kertaluontoista säästöä tulee, mutta hyöty on syöty muutamassa vuodessa. Kouluverkkoa ollaan saneeraamassa vain talouden ehdoilla. Tällöin koulut nähdään kustannuseränä ja samalla unohdetaan,miten suuri tappio koulujen lopettaminen on lähiyhteisön ihmisten hyvinvoinnille Pieksämäellä. virkamiehet eivät avaa tarpeeksi laskelmiaan, joiden pohjalta kouluja lakkautetaan. Virkamiehet harhauttavat kuntapäättäjät tekemään  koulujen lakkautuspäätöksiä vailla todellista tietoa. Myös säästöjen arviointi jälkikäteen puuttuu lähes täysin. Todellisuus kunnissa on osoittanut, että kunta- ja koulumenot vain kasvavat koulujen lakkautuspäätösten jälkeen, ryhmäkoot kasvavat ja opetuksen taso heikkenee. Kuljetuskulujen nousu, uusien tilojen kunnostaminen ja siirrot erityisopetukseen vaativat lisää rahaa.

Kouluja lakkautetaan enemmän kuin tarvitsee

Itä-Suomessa on lakkautettu kouluja kolme kertaa enemmän kuin oppilasmäärien väheneminen vaatisi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on Itä-Suomen peruskouluista suljettu puolet. Pelkästään Etelä-Savossa on suljettu yli 60 koulua, joista suurin osa kyläkouluja. Oppilasmäärät eivät kuitenkaan ole vähentyneet samassa suhteessa. Etelä-Savossa koulunsa aloittavien oppilaiden määrä jopa kasvoi kuluvana lukuvuonna. http://yle.fi/alueet/etela-savo/2011/02/kouluja_lakkautetaan_enemman_kuin_tarvitsee_2314976.html

Itä-Suomessa jo joka kolmas oppilas on koulukuljetuksen piirissä

Kyläkoulujen lakkauttamiset ovat lisänneet koulukuljetusten määrää. Vaikka kouluja on ajettu alas säästösyistä, ovat opetustoimen menot kasvaneet koulukuljetusten vuoksi. Entisten kyläkoulujen oppilaat menettävät lakkautetun koulun myötä tärkeän sosiaalisen verkoston. Koulukyyti voi viedä lapselta aikaa kaksi ja puoli tuntia - joka päivä.

http://yle.fi/alueet/etela-savo/2011/02/ita-suomessa_jo_joka_kolmas_oppilas_on_koulukuljetuksen_piirissa_2341569.html