IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ.

turvetta riittää

#1076 Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty

11.04.2012 11:50

 

Maatalouden saama valtava tukipotti on suuruudeltaan yli 2 miljardia. Siis yli 2 000 miljoonaa euroa!!! Onhan tuo nyt aivan järjetön summa. Hyvänä esimerkkinä Bullstop Oy, jolla vuonna 2010 oli yli 1 000 nautaa ja noin 500 hehtaaria peltoa. Se sai vuonna 2010 yli miljoona euroa maataloustukia. Yhtiön tulos jäi kuitenkin erittäin vaatimattomaksi vaikka saikin tuollaisen jättisumman.

Jos taas palataan turvetuotantoon ja sen mukanaan tuomaan hyvinvointiin. otetaan esimerkiksi Suomen oloissa hyvin tyypillinen sadan hehtaarin turvetuotantoalue. Sellaisen energiaturvesato on keskimäärin 43 000 megawattituntia (MWh) vuodessa. Se vastaa lähes 2 000 omakotitalon tarvetta. Jos alueella tuotetaan kuiviketurvetta, sen keskimääräinen vuosituotanto riittää yli 50 suuren maitotilan virtsan ja lannan imeytykseen.

Sadan hehtaarin alueen turvetuotannon, kuljetusten, konevalmistuksen ja tuotantoa tukevien palvelualojen suora ja välillinen työllistävä vaikutus on noin 20 henkilötyövuotta vuodessa. Palkkojen osuus turvetuotantoalueelta myydyn turpeen hinnasta on lähes 58 prosenttia. Valtaosa näistä palkkatuloista jää turvetuotantoalueen lähiympäristöön, sillä Suomessa turvetuotannosta, lastauksista ja kuljetuksistakin useimmiten vastaavat paikalliset yrittäjät ja heidän työntekijänsä.

Turvetuotanto tuo työtä ja toimeentuloa alueille, jossa työtä on muuten huonosti tarjolla ja auttaa maaseudun pysymistä asuttuna. Kuntien ja valtion nettoverotuotto on sadan hehtaarin turvesuolta noin 180 000 euroa vuodessa. Verot koostuvat turvealan työntekijöiden ja välillisesti alasta työllistyvien palkkojen veroista, polttonesteiden verosta sekä arvonlisäverosta. Näinollen tuon sadan hehtaarin turvetuotantoalueen kansantaloudellinen tuotto on lähes miljoona euroa vuodessa.

kokoomuslainen

#1077 Re: Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty

11.04.2012 12:19

#1076: turvetta riittää - Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty

Hyvä kommentti nimimerkiltä "turvetta riittää". Niin ja sitä todellakin Suomessa riittää!!

Kaikille lukijoille tiedoksi, että turpeen verotustahan on kiristetty tuntuvasti ja kiristetään edelleen jatkossa lisää. Valtion kassaan kilahtaa yhä enemmän verotuloja turpeesta. Ajanjaksolla 1.1.2011–31.12.2012 turpeen verotus on 1,90 euroa/megawattitunti (MWh). Jaksolla 1.1.2013–31.12.2014 vero on 4,90 euroa/MWh ja 1.1.2015 alkavasta jaksosta eteenpäin  5,90 euroa/MWh.

Hallitus on halunnut pitää verotuksen pienempänä kuin esim. kivihiilen ja öljyn vastaava vero. Syy on tietysti se, että ei ole mitään järkeä maksaa energiasta ulkomaille koska se taas vaikuttaa nopeasti Suomen kauppataseeseen negatiivisesti. Miksi antaisimme rahamme jollekin yksinvaltiaalle sheikille tai venäläisille mafiosoille jos toinen vaihtoehto on jättä se koti-Suomeen hyödyttämään omaa maatamme. Kotimaisuus on tässäkin asiassa valttikorttimme!

Tässä vielä lain virallinen nimi. Googlettamalla jokainen voi halutessaan käydä tarkistamassa asian. Pykälä on nimeltään: "Laki sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain liitteen muuttamisesta (1444/2011)".


Vieras

#1078 Re: Re: Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty

11.04.2012 16:10

#1077: kokoomuslainen - Re: Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty

Siis turvetta verotetaankin eikä tueta niin kuin täällä väitetään.

Asiasta jotain OIKEASTI tietävät: mitä ne tuet ovat ja niiden tukien oikeat nimet?


Vieras

#1079 Re: Re: Re: Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty

11.04.2012 17:57

#1078: - Re: Re: Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty

2012 tulo- ja menoarviossa 129M€ nimellä "Turpeen alempi verokanta". Ympäristönsuojelun momentilta löytyy lisää, kun tuo "BAT" maksaa liian paljon turvetuottajille.

Tuo polttoturpeen verotus on lähinnä vitsi, 1,90€/MWh. Kotitaloudet maksavat veroa 17,00€/MWh. Suhde saisi olla toisinpäin.


Vieras

#1080 Re: Re: Re: Re: Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty

11.04.2012 20:38

#1079: - Re: Re: Re: Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty

Mikä se ympäristönsuojelumomentin numero on ja keille kaikille se tuki ohjautuu?

Mikä vero on tuo kotitalouksien 17€/MWh.Turvevero? ,millä laskulla se näkyy?

Rex

#1081

11.04.2012 21:12

onhan se tuon turpeen verotuksen kiristyminen prosentuaaliseti paljon, mutta tämä http://www.sosiaaliala.fi/yritysten_energiaopas/fi/kuvat/energiaverot.pdf kertonee, mistä kysymys ja kokoomuslaisen äläkkä asiasta

#1076: turvetta riittää - Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty :läksyt luettu hyvin Vapon 'käsikirjasta'. Se turpeen sisältämä energia tuotettaisiin joka tapauksessa jollakin - sadan hehtaarin turvesuon suora työllisyysvaikutus (kaivu ja kuljetus) on valitettavasti vain vajaa 3 htv.

BATNEEC-kriteeri korostaa ympäristömyönteisyyttä tehokkuuden näkökulmasta ja vaatii käytettäväksi ympäristönkannalta parasta käyttökelpoista tekniikkaa (BAT), jonka kustannukset pysyvät kohtuullisissa rajoissa.



Vieras

#1082 Re:

11.04.2012 21:25

#1081: Rex -

BATNEEC-kriteeri, mikä tuki se on, kuka sitä saa ja paljonko se on hehtaaria tai megawattia kohden?


Vieras

#1083 Re: Re: Re: Re: Re: Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty

11.04.2012 22:51

#1080: - Re: Re: Re: Re: Turpeessa valtaisa kansantaloudellinen hyöty

Katso Määrärahat ; Luokka 31.10 120M€. Jos rahat jyvitetään turvetuotannon aiheuttaman "1% päästöosuuden" mukaan niin 1,2M€ pitäisi varata turvetuotannon tuhojen korjaamiseen.

maatalouden tuki ohjattava ympäristön parhaaksi

#1084 Maatalouden tuet järkyttävällä tasolla

12.04.2012 12:16

 

Mainitaanpa tässä lisää muutamia yksityisiä maataloustuen saajia. Aivan järjetöntä veronmaksajien rahojen tuhlaamista. Jos viljely ei kannata, niin sellainen pitää lopettaa. Samaa mieltähän täällä on olleet turvetuotannon vastustajatkin eli ei mitään tukiaisia saa olla. Jos homma ei kannata niin se täytyy lopettaa.

Viljelijöistä suurimpia tuen saajia viime vuonna olivat lihanautojen kasvattajat ja kasvihuoneviljelijät. Esimerkiksi Närpiöläinen kasvinhuoneviljelyyn erikoistunut Sigg Jan-Erik sai tukea noin 900 000 euroa ja kalajokinen lihanautojen tuottaja Bullstop lähes 1 000 000, siis liki miljoona euroa. Pöyristyttävää!!! Yksityisille jaetaan rahaa surutta!!

Sitten lista jatkuu. Ari-Pekka Paavali Toppila Siikajoelta 800 000 euroa. Ikaalisten Luomu 500 000 euroa. Jopa miljonääri Björn Wahlroos sai 260 000 euroa maataloustukia. Lista on aivan järkyttävä ja todella tylyä luettavaa. Eihän tällaisessa rahojen jakamisessa ole mitään järkeä.

Maaseutuvirasto maksoi viime vuonna tukia yhteensä noin 2,1 miljardia euroa. ( siis 2 100 miljoonaa euroa!!!). Tällä valtavalla summalla ei ole saatu juuri mitään aikaan ajatellen ympäristöä. Viljelijät kyllä vaurastuvat ja ostelevat noilla rahoilla mitä kukin. Hyvänä esimerkkinä voin mainita tutun maanviljelijän joka kertoi laittaneensa tukirahansa uuden auton ostoon!!! Ja siitäkin ja sen käytöstä saa vielä verotuksen kautta jatkossa hyötyä itselleen. En mä ainakaan haluaisi olla mukana rahoittamassa viljelijän autoa maksamillani verorahoilla!!

Viljelijätuethan koostuu kansallisesta tuesta, suorasta tulotuesta, luonnonhaittakorvauksesta ja ympäristötuesta. Mutta kuten sanottu niin ei ympäristökuormitusta ole saatu noillakaan valtavilla rahasummilla kuriin. Rahat menevät aivan muuhun tarkoitukseen ja sitten jo etsitäänkin syyllistä vesistöjen tuhoamiseen muualta eli useimmiten turvetuottajista!!! Mitä pelleilyä!!!

Tästä maatalouden valtavasta sotkemisesta ei päästä eroon muuta kuin tarkalla valvonnalla ja tarkkailulla. Vuodessa rahaa menee tuo yli 2 miljardia maatalouden tukeen niin jo viidessä vuodessa summa on yli 10 miljardia, siis kymmenen tuhatta miljoonaa ( 10 000 000 000 euroa).

Rex

#1085 Re: Maatalouden tuet järkyttävällä tasolla

12.04.2012 13:32

#1084: maatalouden tuki ohjattava ympäristön parhaaksi - Maatalouden tuet järkyttävällä tasolla

Maatalouden tuet ja päästöt ovat oma asiansa, mutta kuitenkin ...

Miten se tuo Vapo jää pois kaikesta - vahingossako?

Yhteensä maataloustukia maksettiin viime vuonna 2,1 miljardia euroa.

20 eniten maataloustukea saaneet:

1.Suo Oy

Jyväskylä

1 633 376 euroa

2. MTT Jokioisten kartanot

Jokioinen

1 005 270 euroa

3. Sigg Jan-Erik Ab

Närpiö

909 361 euroa

4. Bullstop Oy

Kalajoki

904 816 euroa

5. Satafood Kehittämisyhdistys ry

Huittinen

902 888 euroa

6. Proagria Pohjois-Karjala ry

Joensuu

837 315 euroa

7. Toppila Ari-Pekka Paavali

Siikajoki

783 701 euroa

8. Kujala Janne

Seinäjoki

763 438 euroa

9. Aluekehityssäätiö

Sonkajärvi

753 673 euroa

10. Vuorinen Matti

Hollola

742 054 euroa

11. Tikan maatila Oy

Kurikka

735 302 euroa

12. Elovaara Mikko Kustaa

Kiuruvesi

729 072 euroa

13. Proagria Häme ry

Hämeenlinna

723 542 euroa

14. Mustakosken puutarha Oy

Karvia

690 170 euroa

15. Famifarm Oy

Joroinen

627 215 euroa

16. Huiskulan puutarha Oy

Turku

623 726 euroa

17. Tenho Kosti

Ulvila

619 657 euroa

18. HH Jalasto Oy

Kauhava

615 778 euroa

19. Proagria Pirkanmaa ry

Tampere

600 204 euroa

20. Maaseudun sivistysliitto ry

Helsinki

578 470 euroa

(Eli tuo Vapon omistaman Suo Oy:n osuushan kohdistuu nimenomaan ruokohelven viljelyyn entisillä turvesoilla)

Ruokohelpeen kohdistui aikoinaan kovia odotuksia energiakasvina, mutta vuosien saatossa odotukset ovat osoittautuneet lähes tyhjiksi.

Kasvi ei sellaisenaan kelpaa poltettavaksi, vaan siihen on sekoitettava esimerkiksi turvetta tai puuta, jotta järjestelmä ei tukkiintuisi. Viime vuonna saatinkiin tietoja, joiden mukaan ruokohelpeä jopa mädäntyy pelloille suuria määriä.

 

maatalouden tuki ohjattava ympäristön parhaaksi

#1086 Re: Re: Maatalouden tuet järkyttävällä tasolla

13.04.2012 10:42

#1085: Rex - Re: Maatalouden tuet järkyttävällä tasolla

Voi arvoisa Rex. Etpä lukenut kirjoittamaani. Kommentoin nimenomaan yksityisiä viljelijöitä kirjoituksessani. Kirjoitin näin: "Mainitaanpa tässä lisää muutamia yksityisiä maataloustuen saajia".

Yritysten saamat erilaiset tuet menee aivan oman kategoriaansa. Kuten Nokian saamat vuosittaiset miljoonat yritystuen muodossa. Laivatelakkateollisuuden vastaavat tuet ym...ym...

Yritysjohtaja
Vieras

#1087 Vihreiden linjaukset uhka Lapille

13.04.2012 10:52

Eilen on Lapin Yrittäjät julkaisseet alla olevan tiedotteen. Yhdyn täysin yrittäjien antamaan lausumaan. Toimin itsekin yrittäjänä Lapin alueella, en kylläkään turve- enkä kaivosalalla.  Työllistän noin 20 henkilöä ja olen ikäni ollut yrittäjänä. Tiedän ja tunnen myös noiden em. alojen kuvioita ja toivon todella että etelän city-vihreät pitäisivät näppinsä erossa Lapin suurista tulevaisuuden kehittymismahdollisuuksista.

Sitä ei varmasti kukaan kiistä, etteikö Talvivaaran kaivoksella ole sattunut tapahtumaketju, jota ei olisi pitänyt sattua. Mutta lopulta syyllisiä ovat myös valtion virkamiehet, jotka ovat hyväksyneet luvan toiminnan aloittamiseen. Ja nythän siellä tehdään valtavasti töitä sen eteen, että toiminta saatetaan oikeisiin uomiin. Kuten ministeri Häkämieskin sanoi, tästä tulee kaikkien osapuolten ottaa oppia.

Turvetuotannon osaltahan asiat ovat olleet aina kunnossa, ainakin Lapin alueella minkä itse tiedän. En tiedä onko Etelä-Suomessa ollut ongelmia päästöjen suhteen, mutta täällä niitä ei ole.

Kaivos- ja turveteollisuus ovat niitä alueita, joista me täällä Lapissa voimme ammentaa hyvinvointia alueellemme. Toivottavasti ministeri Niinistö ei pilaa ontuvilla ja poukkoilevilla mielipiteillään Lapin orastavaa menestystarinaa.

Alla Lapin Yrittäjien tiedote asian tiimoilta.

 

 

12.4.2012
Lapin Yrittäjien puheenjohtaja Lauri Väärälä, VIHREIDEN LINJAUKSET UHKA LAPILLE

Hallituksen vihreät ministerit Heidi Hautala ja Ville Niinistö ovat talven mittaan tulleet ulos, kestävän kehitykseen vedoton, esityksillä, jotka luovat lähinnä uhkakuvia niin pohjoisen kehityksen kuin ympäristönkin kannalta.

Taannoisen ”kongo-keskustelun” jälkimainingeissa ministeri Hautala pahoitteli aiheuttamaansa mielipahaa heittäen samalla ilmaan epäilyksen siemenen kaivosteollisuuden tarkoitusperistä. Ministeri antoi muun muassa ymmärtää, että on epäoikeudenmukaista rakentaa yhteiskunnan varoin infrastruktuuria ja kouluttaa työvoimaa kaivosteollisuuden tarpeisiin. Erikoinen näkökulma, kun infran rakentaminen ja työvoiman koulutus kuuluvat yhteiskunnan perustehtäviin ja ovat hyväksyttyjä muiden elinkeinojen ja teollisuuden haarojen osalta.

Hautalan spekulaatiot ministerinä voivat pahimmillaan jarruttaa kansainvälisten yhtiön osoittamaa mielenkiintoa Lappia kohtaan ja se ei liene asukkaiden, kuntien eikä edes valtion etu.

Ministeri Ville Niinistö puolestaan ravisteli meidät hereille esittämällä turvetuotannon alasajoa seuraavan 20 vuoden aikana. Esitys on juuri niin ”city-vihreä” kuin esittäjäkin. Turvetuotannon alasajo merkitsisi satojen maaseudulla toimivien yritysten kaatumista ja maaseudun kannalta merkittävän määrän työpaikkojen häviämistä. Turvetuotanto on kuitenkin osaltaan vaikuttanut maaseutuyrittäjyyden säilymiseen ja alueittain jopa lisääntymiseen.

Niinistön ympäristölliset perustelut ovat ontuvia, koska on hyvin todennäköistä, että korvaavana energialähteenä yhä enenevässä määrin käytettäisiin ulkomailta ostettua ja ilmastoa saastuttavampaa kivihiiltä.

Ministeri Niinistön ulostulo on osoitus hallituksen poukkoilevasta ja lyhytnäköisestä energiapolitiikasta, joka asettaa energiainvestoinnit ja myös alan yrittäjyyden epävarmaan asemaan. Nyt kaivattaisiinkin johdonmukaisia ja pitkäjänteisiä päätöksiä mm. kotimaisten polttoaineiden tukipolitiikkaan ja ympäristön suojeluun.

Tahtomattaankin Ville Niinistön ja Heidi Hautalan ajatuksenjuoksusta syntyy mielikuva Vihreiden pyrkimyksestä tehdä Lapista suojelualue ja torpata kaikenlainen taloudellinen aktiviteetti, joka toisi vaurautta alueellemme.

Jari Haapanen

#1088 Maatalouden päästöt kuriin!

13.04.2012 11:56

Hyvä kirjoitus tuolla edellä siitä, kuinka maatalouden päästöjä ei ole saatu kuriin vaikka rahaa on mennyt maatalouden hyväksi menneinä vuosikymmeninä kymmeniä miljardeja.

Aikamoinen ristiriita on siinä seikassa, että ainoastaan turvetuotannolta edellytetään vesienkäsittelyjärjestelmien rakentamista. Turvetuotannon tarpeisiin on Suomessa kautta aikain ojitettu ainoastaan noin 100 000 hehtaaria. Metsämaita on ojitettu yli 50-kertainen määrä tähän nähden ja peltoja on ojitettu noin 25-kertainen pinta-ala verrattuna turvetuotannon ojitettuun pinta-alaan. Maa- ja metsätalouden harjoittajat saavat "rellestää" mielin määrin. Lietelannat ja lannoitteet valuvat päästöinä vesistöihin, metsäojat syytävät kiintoaineensa vesistöihin ja kukaan ei puutu asiaan. Kaikki ovat vain turvetuottajien niskassa vaatimassa vesienkäsittelyä joka jo on olemassa. Kääntäkää hyvät ihmiset katseenne maa- ja metsätalouden sekä asutuksen suuntaan. Nähkää ns. metsä puilta"

Hyvin ymmärrän myös edellisen Lapin-kirjoittajan huolen siitä kuinka "etelän miehet" ovat torppaamassa hankkeita joilla Lapin alue saataisiin vihdoinkin taloudellisesti nousuun.

Vapaapäiväläinen

#1089 Minulla on vapaapäivä

13.04.2012 14:09

Omituista. Kun adressin nimi on IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ, niin yllättävän moni kirjoittelija onkin sitä mieltä, että ei niistä tarvitse irti päästä. Mitä siitä, jos järvet täyttyvät turpeesta, kun vaan VAPO:n ja Turveruukin rattaat pyörivät.

Tosin, kun katsoo mitkä nimimerkit kirjoittelevat työpäivinä parhaaseen työaikaan, löytyvät turveteollisuuden lobbarit nopeasti.
Ranex
Vieras

#1090

13.04.2012 19:35

hyvä cityvihreät! Teitä tarvitaan, kun ei kerran lapissa itse ymmärretä mikä on tämän "kehityksen" hinta. Tietenkin kirjoittaja kuuluu hankkeiden edunsaajiin, joita ei ole montaa verrattuna kärsijöihin, joita on tasan niin monta kuin Suomessa on asukkaita.
Näyttää tosiaan siltä, ettei kaikki turvealan freelancer lobbarit saaneet kenkää yt:eissä.

Ranex

#1091

13.04.2012 19:45

Kuten jo aiemminkin sanottu maatalouden päästöistä huolestuneet avaavat oman adressin tätä tarkoitusta varten.
Se, että maatalous aiheuttaa mittavia päästöjä, ei muuta turpeen haitallisia päästöjä yhtään mihinkään. kerran aihe on tämä mikä on, voitte lopettaa katseen kääntämisen sivuraiteelle, kaikki sen tajuaa, että päästöt ovat maa- ja metsätaloudessa suuret.

Rex

#1092 Re: Re: Re: Maatalouden tuet järkyttävällä tasolla

13.04.2012 22:54

#1086: maatalouden tuki ohjattava ympäristön parhaaksi - Re: Re: Maatalouden tuet järkyttävällä tasolla

Hyvä maatalouden tuki ohjattava ympäristön parhaaksi, etpä ajatellut sinäkään, mitä kirjoitit. Maatilat ovat kyllä yrityksiä siinä missä muutkin. Mainitsemistasi viljelijöistä jäi vain pois nuo loppuosat eli Jan-Erik Sigg Ab, Maatalousyrittjä Ari-Pekka Toppila Tmi, Ikaalisten Luomu Oy, Bullstop Oy ...

Tämä palstahan on omistettu nimen omaan turvevesipäästöille - maatalouden päästöt ovat oma asiansa ja halukkaat perustakoon oman adressin aiheesta.

Yritysjohtajalle: Itsekin satun olemaan yritysjohtaja ja työnantaja ja kirjoittelen täältä suolta...täällä meillä päin eivät turvevesiasiat ole ollut koskaan kunnossa - tuskin siellä Lapissakaan asiat on yhtään paremmalla mallilla. Kerroit, että lopulta syyllisiä ovat myös valtion virkamiehet, jotka ovat hyväksyneet luvan toiminnan aloittamiseen. Ja nythän siellä tehdään valtavasti töitä sen eteen, että toiminta saatetaan oikeisiin uomiin. Ne virkamiehethän ne ovat antaneet luvat turvesoillekkin ja tehneet siinä valtavan virheen jota nyt haluttaisiiin oikaista, ettei niiden järvienkin puhdistamisessa olisi valtava työ veronmaksajien rahoilla.

Jarille: Eikö se ole hankkeiden torppaamista, että turpeen energiaverotus pidetään alhaalla vain sen vuoksi, ettei puun hinta vaan pääse nousemaan jos sitä alettaisiin käyttämään enemmän. Siinähän on riskinä, että metsänomistajat saattaisivat saada puusta oikean hinnan.

On se kumma, että porukka ei tajua, mistä tässä on oikeasti kyse! Ei ole niinkään kyse siitä, että turve kasvaisi suolle takaisin - eihän se soraharjukaan kasva takaisin, kun se on kaivettu pois. Kysehän on nyt siitä, että jokainen pitäisi ne p**kat omalla tontillaan eikä levittäisi niitä ympäristöönsä. Vesistöt eivät palaudu entiselleen enää koskaan. Miettikää jokainen sydämissänne, mitä haluamme jättää jälkipolvillemme. Suomi on ollut asutettuna vasta muutamia satoja vuosia ja miettikää osaltanne, paljonko täällä on tehty peruuttamattomia tuhoja viime vuosikymmenien aikana - miettikää miltä täällä näyttää tällä menolla jo meidän elinaikanamme.


Vieras

#1093

15.04.2012 17:44

"Maatilat ovat kyllä yrityksiä siinä missä muutkin".

Näin kirjoitti Rex. Mikä se sellainen yritys on, joka saa joka tilanteessa rahaa valtiolta kävi miten kävi. Saat maataloustukiaiset valtavat. Jos tulee katovuosi saat katokorvaukset jne..... Ei maatilat ole mitään oikeita yrityksiä Ei riskiä mistään.
vastaus on Canada

#1094 Re:

15.04.2012 18:25

#1093: -

"Mikä se sellainen yritys on, joka saa joka tilanteessa rahaa valtiolta kävi miten kävi." Ja näin kirjoitti nimetön vieras.

"Sellaisia yrityksiä" Suomessa ovat esim. pankit ja muut elinkeinoelämän toimijat; etkö siis seuraa valtiovallan vuosikymmenestä toiseen toistuvia yritysten pelastustoimia, siis sellaisten "yritysten", jotka sattuvat olemaan TEM:in sekä eduskuntapuolueiden erityisessä suojeluksessa? Verorahaa palaa miljardeja näihin "elvytyksiin", investointitukiin ynnä muihin sellaisiin. Koko Euroopan "vapaa" markkinatalous toimii huomattavalta osin valtioiden pelastusrahoituksella. Esimerkkejä ei tarvitse hakea kauempaa kuin lähiviikkojen historiasta.

Luonnon tuhoamista ja tuhoutumista kiihdyttäviä valtioiden tukitoimia luonnon riistoon perustuville elinkeinoelämän aloille ei pidä missään nimessä, koskaan, hyväksyä. Turveyhtiöt edustavat nimenomaan sellaista yhteiskunnan tukemaa luonnon hävittämistä.

"Rex" kirjoittaa todella vankkaa asiaa, mutta opetustyössä huomaan päivittäin kuinka vaikeaa luetun ymmärtäminen on yllättävän monille lapsille. Tällä palstalla turvetta jumaloiville aikuisille se niin ikään näyttää olevan kovin vaikeaa. Heille soisi mielellään kyvyn tuohon ymmärrykseen, mutta "minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa"; siis kyvyttömyyden ymmärtää kirjoitettua, perusteltua tekstiä. Kiitos Rex'ille yrityksestä vääntää mallia rautalangasta.

 

 

Yritysjohtaja

#1095 Re: Vihreiden linjaukset uhka Lapille

16.04.2012 10:08

#1087: Yritysjohtaja - Vihreiden linjaukset uhka Lapille

Täällä Pohjoisessa Suomessa myös energalaitokset ovat nousseet ns. takajaloilleen Ministeri Niinistön poukkoilevasta energiapolitiikasta. Varsinkin energialaitosten näkökulmasta katsoen tilanne on erittäin hankala. Jätti-investointeja kun suunnitellaan ja toteutetaan, niin onhan se selvää että näitä siirretään jos ei ole selvää linjausta valtion taholta kuinka pitkässä juoksussa verotus ym asiat muuttuu vai halutaanko valtakunnassa toteuttaa pitkäjänteistä politiikkaa.

Toimitusjohtaja Juhani Järvelä Oulun Energiasta on erittäin huolestunut tilanteesta. Otin suoraan hänen kommenttinsa, jotka on julkaistu eri medioissa.

”Tempoileva kansallinen energiapoliittinen päätöksenteko vaikeuttaa energia-alan tulevaisuuden suunnittelua ja kymmeniä vuosia eteenpäin vaikuttavien investointipäätösten tekemistä. Ulkomailta tuodaan nyt yli kaksi kolmasosaa Suomessa käytetystä energiasta. Kansallisesti on tärkeää lisätä omavaraista energiantuotantoa ja pitää kiinni omista polttoaineista eikä korvata niitä tuontipolttoaineilla, kuten kivihiilellä.”

"Tällä hetkellä puu on kilpailukykyinen polttoaine turpeen kanssa. Seospoltolla on myös polttoteknisiä etuja, jolloin saadaan tuotanto- ja ympäristötehokkuutta nostettua. Lisäksi rakeistettua turve-ja puutuhkaa pystytään käyttämään lannoituksen kautta metsän hiilinielun lisäämiseen – metsänkasvu voi lisääntyä jopa 30 prosenttia. Turpeen mahdollisten veronkorotusten myötä myös puuenergian hinta voisi nousta sekä markkinavaikutusten että tukitason heikentymisen kautta. Suunnitteilla oleva muutokset ovat sellaisia, että jatkossa turvetta ja puuta kannattaa sähkön tuotannossa korvata ulkomailta tuodulla kivihiilellä. Tämä taas ei millään muotoa ole kansallisesti järkevää".

lintubongari

#1096

16.04.2012 10:16

Taas tulossa uusi lintujen bongauspaikka. Hienoa. Tällä kertaa entiselle Turveruukin tuotantoalueelle rakentuva lintukosteikko. Turveyhtiö rahoittaa puolet projektista. Vastaavia vaan lisää!!

Muistakaa kaikki ottaa kiikarit ja kamera mukaan ja luontoon. Näin keväällä luonnon heräillessä retkeily antaa lisävoimaa jaksamiseen!


http://www.luonnonperintosaatio.fi/tiedotteet/metsakaupat/konttikankaan-suojelualue-laajenee


Vieras

#1097 Re:

16.04.2012 11:49

#1093: -

Juuri näin. Ei maatilat todellakaan ole mitään yrityksiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Yrittäjä mielletään henkilöksi, joka ottaa riskejä kehittäessään ja kasvattaessaan yritystään. Yrittäjä toimii useimmiten hyvinkin kilpailluilla markkinoilla ja siksi on koko ajan kehitettävä ja kehityttävä. Maatilan pito taas on hyvin tarkasti säädeltyä. On eläinkinntiöt, on maitokiintiöt, on sitä ja tätä. Riskejä ei tarvitse ottaa kuten normaalin yrittäjän on tehtävä. Jos tosiaan maatilan tuote, vilja, menetetään tulee valtio maksamaan viulut. Jos pelloille nousee vesi keväällä, taas valtio korvaa jutun.  Entäs kun jotain teollista tuotetta valmistava yritys ajautuu markkinatalouden kovan kilpailun vuoksi pisteeseen, missä tuote ei enää myy. Tuleekos silloin valtio ostamaan kaikki ne varastossa olevat tuotteet? Ei varmasti! Tässä jo on selkeä raja oikean yrittäjyyden ja yrittäjän välillä. Tämä esimerkki oli vain yksi lukuisten muiden joukossa. Tiedän että tämä on hiukan offtopicia mutta pakko oikaista käsityksiä. Vaikka jossain puhutaan ja kirjoitetaan maatalousyrittäjästä, on se vain sana sanojen joukossa.


Vieras

#1098 Re: Re:

16.04.2012 13:25

#1097: - Re:

Kyl vaan. Meillä esimerkiksi Somerolla kunta omilla kotisivuillaan jakaa yrittäjät elinkeinotoimen alle. Ja maatilat taas on maataloustoimen alaisuudessa.

Elinkeinotoimi palvelee alueen yrittäjiä ja yrittäjyyttä harkitsevia. Oman yritysneuvonnan toimesta annetaan perusneuvontaa sekä tarjotaan ajantasaista tietoa yritysten kaikkiin elinkaaren vaiheisiin tarjolla olevista kehittämis-, koulutus- ja neuvontapalveluista.

Maaseututoimen tehtäviin taas kunnassa kuuluu maatalousyrittäjien ja muiden asiasta kiinnostuneiden palveleminen mm. maataloustukiin sekä sato- ja petoläinvahinkoihin ja hukkakauraan liittyvissä asioissa.

Luulen että kaikissa kunnissa ja kaupungeissa yrittäjät ja maatalouden harjoittavat ovat omissa kategorioissaan. Maatalous poikkeaa kaikessa täysin yritysmaailmasta ja yrittäjyydestä että ei niitä voi edes "saman katon alla" palvella kunnissa.


Vieras

#1099

16.04.2012 14:46

Pienenä vinkkinä: nyt kannattaa kaikkien ryhtyä maataloustuottajiksi, koska siinä ei ole riskejä ja investoinnitkaan ei ole nykyään kuin muutamia vaivaisia miljoonia.

Jaska Jokusessakin tuumailivat taannoin Jaskan isän kampaajan ammatista: "Kun kampa ja sakset on hankittu, niin loppu on pelkkää voittoa"
ranex

#1100

16.04.2012 18:14

Turvebongari se taas hehkuttaa kuinka hieno on raiskattu suo. Saat varmaan bongailla rauhassa siellä liejumontussa, paikka tuskin vetää porukkaa samaan malliin kuin luonnontilainen kosteikko. Mutta enpä usko että edes käyt noilla soilla, kunhan kirjoittelet palkkasi eteen.

Yritysjohtajalle vaan sen verran, että pitkäjänteistä politiikkaahan Ville Niinistö ajaakin, kestävää sellaista.

On se tietenkin ihan hirveää kun joku ei saa optioitaan ehkä pariin vuoteen, kyllä sitä syystä kannattaa jatkaa samaa idiotismia, eli liejut veteen vaan.