Adressi Espoon Tyttöjen Talo® -toiminnan lakkauttamista vastaan
Leppävaarassa toimiva Espoon Tyttöjen Talo® tukee kompleksisissa elämäntilanteissa ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevia tyttöjä ja nuoria naisia. Suuri osa asiakkaista on maahanmuuttajataustaisia. Toiminnassa vahvistetaan psykososiaalisia taitoja vapaa-ajan toiminnan lomassa. Toiminnassa on mahdollista löytää uusia ihmissuhteita ja liittyä turvalliseen yhteisöön. Tuki on tavoitteellista ja suunnitelmallista.
Espoon kaupunki on rahoittanut Espoon Tyttöjen Talo® -toimintaa vuosittain 126 000 eurolla. Espoon kaupunki on ilmoittanut, ettei rahoitus jatku enää vuonna 2022 joka tarkoittaa Espoon Tyttöjen Talon® lakkauttamista Leppävaarassa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) teettämän kouluterveyskyselyn perusteella vuoden 2021 tulosten mukaan nuorten tyttöjen pahoinvointi on lisääntynyt. Tytöt kokevat enemmän ahdistuneisuutta ja yksinäisyyttä. Tyttöjen Talo® toiminta lisää osallistujien toiveikkuutta tulevaisuuttaan kohtaan ja vähentää osallistujien kokemaa yksinäisyyden tunnetta. Erityisesti koronapandemian jälkeinen aika on kriittinen nuorten mielenterveyden tukemisen kannalta.
Espoon Tyttöjen Talo® on perustettu Espooseen 2014 ja on toiminut siitä saakka osana valtakunnallista Tyttöjen Talojen® verkostoa. Tyttöjen Taloja on tällä hetkellä seitsemän. Espoon lisäksi Tyttöjen Talot® sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Kaikki Tyttöjen Talot® toimivat paikallisen setlementtitoimijan alla yhteistyössä kaupungin kanssa. Tyttöjen Talo® -työ täydentää kunnallista nuorisotyötä ja tuo erityisosaamista tyttöjen kasvun haasteisiin.
Vetoa kanssamme Espoon päättäjiin ja virkamiehiin ja allekirjoita tämä vetoomus. Säilytetään Tyttöjen Talo® Espoossa myös jatkossa! Keräämme adressin aikavälillä 15.10-15.11.2021 Espoon Tyttöjen Talo®n rahoituksen turvaamiseksi.
Osoita tukesi ja allekirjoita!
Jaa tietoa edelleen!
Adressi luovutetaan 16.11.2021 Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelälle, sivistysjohtaja Harri Rinta-Aholle ja valtuuston puheenjohtaja Henna Partaselle. Lisätietoa Espoon Tyttöjen Talon toiminnasta www.espoontyttojentalo.fi IG ja FB @espoontyttojentalo
Yhteydenotot ja lisätiedot
Maikki Arola
vastaava ohjaaja / Espoon Tyttöjen Talo
maikki.arola@espoontyttojentalo.fi
050-4727964
Maikki Arola, Espoon Tyttöjen Talo Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45560 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10626 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1743 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
283 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
205 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
175 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20875 Luotu: 20.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
148 Luotu: 03.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025