VASTUSTAMME KAARELAN RAITIN SIVUKOULUN LAKKAUTTAMISTA
Ota yhteyttä adressin tekijään
Liity puukoulua tukevaan Facebook-ryhmään
2013-04-20 19:25:43Ryhmä puukoulun puolesta
Tilanne vuonna 2013
2013-04-19 17:13:27Vajaa kolme vuotta sitten taistelimme alueemme lähikoululle lisäaikaa. Nyt asia on uudelleen ajankohtainen. Opetuslautakunnan voimassa olevan päätöksen mukaan Puukoulu lakkautetaan 1.8.2015. Kuitenkin tällä hetkellä alueen päiväkodeissa on huutava pula tilasta, kun päivähoitoa tarvitsevia lapsia on yhä enemmän. Esimerkiksi ensisyksyn esikoululaisia on alueella enemmän kuin vuosikausiin. Ratkaisuksi päivähoidon tilanpuutteeseen esikoululaiset sijoitetaan Puukolun tiloihin eli näin ollen koulurakennuksen tilat ovat tehokkaassa käytössä ja samalla toteutuu esi- ja alkuopetuksen tiivis ja kaikkia osapuolia hyödyntävä yhteistyö 6-9-vuotiaiden pikkukoululaisten ja heidän perheidensä eduksi.
Eikö poliitikoilla todellakaan ole silmää nähdä tällaisen kolmen ikäluokan turvallisen lähikoulun arvoa!
Joten JAKAKAA viestiä siitä, että haluamme näyttää kansalaisaktiivisuuden mahdollisuudet!
Ryhmä puukoulun puolesta
Jaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Kuinka mainostaa adressia?
- Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
- Ota yhteyttä ystäviisi
- Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
- Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
- Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3789 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
418 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1467 Luotu: 01.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
438 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1842 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
383 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1547 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20462 Luotu: 20.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
85 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1871 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11350 Luotu: 03.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
599 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
28 Luotu: 08.05.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
500 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025