Teiden suolaus on lopetettava ympäristö-, talous- ja turvallisuussyistä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Onko viranomainen aina oikeassa?
2020-01-21 16:48:16Keskustelin pitkästä aikaa Väyläviraston kunnossapidon asiantuntijan, Heikki Lappalaisen kanssa. Voi vain ihmetellä, kuinka fiksun tuntuinen ja hyvin koulutettu ihminen toimii piintyneiden tapojen ja uskomusten ohjaamana. Hän myöntää esittämäni faktat suolauksen haitoista, mutta ei suostu miettimään uusia toimintamalleja, koska "40 vuoden työuran aikana mieleen on iskostunut, että suolaukselle ei ole vaihtoehtoja".
Väyläviraston pomot edellyttävät poliittisia päätöksiä suolauksen lopettamiseksi. Heillä ei kuitenkaan ole esittää poliittisia päätöksiä siitä, että suolaaminen olisi hyväksytty toiminnaksi, jota ei lainsäädäntö koske. Eivät he suostu vastaamaan siihenkään, kuka on se asiantuntija, joka osaa määritellä pohjaveden kannalta turvallisen suolamäärän.
Suomalaisten kuuliaisuus ja luottamus viranomaisiin on lähtökohtaisesti hyvä asia. Mutta kun viranomainen toimii vastoin lakia tuhoten ympäristöä ja omaisuutta, on uskallettava nousta vastarintaan. Viranomainen ei ole aina oikeassa.
Kerro adressista tuttavillesi!
Heikki
Heikki Koljonen
Taistelu jatkuu
2019-11-22 06:31:46Kiitos sinulle, joka olet allekirjoittanut teiden suolausta vastustavan adressin! Iloitsen jokaisesta ympäristön ystävästä ja laillisuuden puolustajasta.
Allekirjoituksia on toistaiseksi yllättävän ja valitettavan vähän. Vetoan nyt teihin allekirjoittaneisiin, että levittäisitte sanomaa lähipiirissänne, somessa jne. Vääryys saa vallan, jos hyvät ihmiset eivät uskalla vastustaa sitä. Hiljaiset hyväksyjät mahdollistavat niin kiusaamisen, kansanmurhat kuin vaikkapa nämä ympäristörikokset.
Suolaus on dogmaattisessa vaihtoehdottomuudessaan lähes uskonnollinen ilmiö. Nyt tarvitaan laaja ja vahva viesti, että jo riittää! Kenelläkään ei ole oikeutta pilata pohjavesiä, tiestöä ja autokantaa.
Heikki Koljonen
Jaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Kuinka mainostaa adressia?
- Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
- Ota yhteyttä ystäviisi
- Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
- Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
- Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1008 Luotu: 16.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
739 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
385 Luotu: 22.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
187 Luotu: 25.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
559 Luotu: 17.03.2025
Lastenosteopatian puolesta
712 Luotu: 21.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
616 Luotu: 13.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
390 Luotu: 11.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2011 Luotu: 22.03.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
609 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
857 Luotu: 01.04.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
720 Luotu: 07.02.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
492 Luotu: 20.03.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3474 Luotu: 10.09.2021
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1619 Luotu: 23.09.2023
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
773 Luotu: 18.05.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
116 Luotu: 19.05.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
429 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20663 Luotu: 20.03.2025