Borrelioosi

Arvoisa sosiaali- ja terveysministeri


Me allekirjoittaneet olemme hyvin huolestuneita kroonista borrelioosia sairastavien asemasta Suomessa.

Valitettavan monet lääkärit eivät osaa tautia diagnosoida eivätkä ole perehtyneet hoitomuotoihin tai tutkimustuloksiin. Kroonista borrelioosia sairastavat joutuvat usein asemaan, jossa täytyy itse tietää mitä hoitoja tarvitsee ja millaisia hoitomuotoja maailmalla käytetään. On kohtuutonta, että nykyaikana potilaan täytyy tietää enemmän sairaudestaan ja mahdollisuuksistaan hoitojen suhteen kuin hoitavat lääkärit.

Krooninen Borrelioosi aiheuttaa mitä moninaisimpia oireita eri puolilla elimistöä (Liite). Yhtä ja ainoaa jokaiselle sopivaa, oikeaa hoitomuotoa on mahdotonta määritellä. Tästä huolimatta kaikki sairastuneet saavat yleensä ns. ”hoitosuositusten” mukaisen muutaman viikon antibioottihoidon. Mikäli oireet kuitenkin jatkuvat, niiden väitetään johtuvan jostakin muusta syystä. Sairastuneen katsotaan saaneen ”riittäviksi katsotut antibioottihoidot” ja ongelmaa ei pitäisi enää olla. Tämä siitäkin huolimatta, että potilaan oireet jatkuvat.

Mikäli oireet jatkuvat monimuotoisina kuukaudesta/vuodesta toiseen, niiden väitetään johtuvan psyykkisistä syistä. Sairastuneet lähetetään tällöin lähes poikkeuksetta psykiatrin vastaanotolle, siinäkin tapauksessa, että sairastuneelta on esim. löytynyt borreliabakteereita luuytimestä, hänellä on selkeitä somaattisia oireita, kuten kovia kipuja, toistuvia tulehduksia eri puolilla elimistöä tms. Lääkärien ja usein myös Kelan taholta tapahtuva oireiden vähättely ja psykologisoiminen on lähes jokaisen krooniseen Borrelioosiin sairastuneen arkipäivää.

Borreliabakteerin selviytymiskyvystä ja oireiden moninaisuudesta, ei lääkäreillä ole selkeää käsitystä, vaikka aiheesta on tehty lukuisia tutkimuksia. Sairastuneita siirrellään erikoislääkäriltä toiselle, tehdään lukemattomia tutkimuksia eikä kukaan ota kokonaisvastuuta potilaan hoidosta. Lopulta potilas lähetetään terveyskeskukseen tavallisen yleislääkärin hoitoon.

Ongelmia lisää huomattavasti se seikka, että lukuisat Borrelioositapaukset jäävät kokonaan diagnosoimatta ja hoitamatta, sillä lääkärit luottavat täydellisesti laboratoriodiagnostiikkaan. Borrelioosia epäiltäessä tehdään poikkeuksetta vasta-aineiden muodostumiseen perustuva ELISA – testi (sensitiivisyys 50%:n luokkaa). Mikäli testitulos on negatiivinen, potilaalle kerrotaan, ettei hänellä ole Borrelioosia. Kirjallisuudessa on kuitenkin toistuvasti todettu testin epäluotettavuus sekä lukuisia muita syitä siihen miksi testitulos voi olla negatiivinen.
Toisaalta, mikäli testitulos on toistuvasti positiivinen, ei sekään aiheuta usein minkäänlaisia hoitotoimenpiteitä, vaikka potilas olisi oireinen. Yleensä kerrotaan tuloksen jääneen sinne ”vain roikkumaan”, johtuvan Post - Lyme syndroomasta tai olevan ns. ”serological scar”.

Vain pieni osa suomalaisista lääkäreistä myöntää testin epäluotettavuuden ja he ilmoittavat diagnoosin olevan ensisijassa kliinisen. Tieto ei vain näytä saavuttavan suurinta osaa lääkäreistä, ei, vaikka Kansanterveyslaitos on kirjoittanut asiasta. Kansanterveyslaitoksen mukaan: "Borrelioosin diagnoosi on kliininen, anamneesi on tärkeä. Tueksi voidaan käyttää joitakin epäspesifisiä laboratoriolöydöksiä ja borreliavasta-aineiden mittausta. Taudin varhaisvaiheessa vasta-ainetuotanto on heikkoa ja vasta-ainepitoisuuksien muutokset hitaita. Seronegatiivisia tapauksia voi esiintyä taudin kaikissa vaiheissa.”

Kroonisen borrelioosin hoidon toivottomuutta kuvaa hyvin sen ettei Suomen Lääkäriliitosta kyetty talvella 2006 tekemämme kyselyn mukaan nimeämään yhtään lääkäriä, joka olisi perehtynyt krooniseen borrelioosiin. Kuvaavaa on myös se, että saamiemme tietojen mukaan lääketieteellisessä tiedekunnassa opintojen aikana annetaan borrelioosia koskevaa opetusta noin 20 minuuttia. Tietoa Borrelioosin vaikutuksesta terveyteen tulisi opettaa huomattavasti tehokkaammin, sillä infektio saattaa koskettaa ketä tahansa luonnossa liikkuvaa iästä riippumatta. Yleisen käsityksen mukaan punkinpureman saa Suomessa vuosittain 3000 – 9000 henkilöä. Todellinen määrä on todennäköisesti paljon suurempi, sillä moni tapaus jää tunnistamatta tai diagnosoidaan virheellisesti.

Kroonista borrelioosia sairastavien lääkkeet eivät kuulu erityiskorvattavien piiriin. Taloudellista taakkaa lisää yksityislääkäreillä käynnit, sillä kunnallisella tasolla ei ole useinkaan mahdollisuutta päästä asianmukaisiin hoitoihin. Sairaseläke tai vammaistuet ovat vielä vaikeammin saavutettavia.

Pyydämme kohteliaimmin vastaustanne toimenpiteistä kroonista borrelioosia sairastavien aseman ja hoidon turvaamiseksi.

Turussa 29.8.2006



Suomen Lyme Borrelioosi ry, hallitus



Facebook
Tulisiko taiteilijoita kouluttaa nykyistä vähemmän?