Suosituimmat adressit viime kuussa

Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | Tämä vuosi (2020) | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006

Perintövero pois

Suomen perintövero on euroopan ankarin, se voi olla jopa yli puolet perittävän omaisuuden arvosta. Ruotsi johtavana Eurooppalaisena demokratiana poisti perintöveron, koska se kohteli kansalaisia epätasa-arvoisesti. Meillä tämä vaan jatkuu. Vähävaraiset ovat juuri se kansanosa, joka suhteessa raskaimmin kärsii perintöverosta. Duunarilla ei aina ole muutamaa kymppitonnia takataskussa, vaikka Kalliomäki, Heinäluoma ja Backman niin luulevatkin. Niin kauaksi ovat etääntyneet edustamiensa duunarien a

Luotu: 2006-05-30

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 54158 54075
Edellinen kuukausi 28 28

Vetoomus suomenhevosen aseman turvaamiseksi

Arvoisa pääministeri, hyvät ministerit, kansanedustajat ja kansanedustajaehdokkaat, Suomenhevonen tarvitsee valtiovallan toimenpiteitä säilyäkseen elinkelpoisena lajina. Tänä vuonna Suomeen syntyy alle tuhat suomenhevosvarsaa. Astutettujen tammojen määrä kertoo ikävää sanomaa suunnan laskusta edelleen. Kyse on talouden taantuman vaikutuksesta suomalaisten hevoskasvattajien toimintaan. Samalla kyse on siitä säilyykö kansainvälisesti ainutlaatuinen kansallishevosemme elinvoimaisena lajina tulevill

Luotu: 2014-11-04

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 4605 4542
Edellinen kuukausi 27 25

Ilotulitteiden myynti ja käyttäminen sallittava yksityishenkilöille jatkossakin.

ESITTELY Niin kutsuttujen F2 ja F3 luokkiin kuuluvien "pyroteknisten tuotteiden" (kansankielellä ilotulitteet) käytön oikeutta ja niiden myyntiä yksityishenkilöille ei tule rajoittaa nykyisestä muodostaan lainkaan enempää. Suomen päättäjien tulee tietää, ettei äskettäin aloitettu kansalaishakemus (VN/6636/2018, "Lakialoite F2 ja F3 luokkiin kuuluvien pyroteknisten tuotteiden käytön rajoittamiseksi") ei edusta koko Suomen kansan näkemystä, vaan ainoastaan ilmaisee pienen vähemmistön mielipiteen.

Luotu: 2018-12-29

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 3669 3648
Edellinen kuukausi 26 26

Lappeenrannan kaupungin jätevesiä EI saa purkaa Saimaaseen.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että kansallisaarteemme Saimaa ei saa olla Lappeenrannan kaupungin jätevesien purkupaikka, kuten julkisuudessa on esitetty. Viime vuosina on saatu erilaisilla toimenpiteillä Pien-Saimaan huonontunutta vedenlaatua parantumaan muunmuassa pumppaamalla sinne  parempi laatuista vettä eteläiseltä Suur-Saimaalta. Valitsemalla jätevesien purkupaikaksi eteläisen Saimaan tämä hyvä kehitys uhkaa loppua. Ei myöskään voida antaa takeita siitä, että eteläisen Suur-Saimaan veden

Luotu: 2019-05-30

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 659 647
Edellinen kuukausi 25 25

Harrasteajoneuvot kokonaan verovapaiksi

Tämä adressi toimitetaan liikenne- ja viestintäministeriöön ja ajoneuvohallintokeskukselle (AKE). Suomessa on paljon auto- ja moottoripyöräharrastajia, joiden harrastusta verotetaan kohtuuttomasti. Näinollen: Me allekirjoittaneet vaadimme seuraavaa: 1. Yli kaksikymmentä (20) vuotta vanhat ajoneuvot on vapautettava kokonaan vuotuisesta ajoneuvoverosta. 2. Yli kaksikymmentä (20) vuotta vanhat diesel-käyttöiset ajoneuvot on vapautettava kokonaan käyttövoimaverosta, siis entisestä dieselverosta. 3.

Luotu: 2006-12-02

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 13096 13054
Edellinen kuukausi 25 25

Stoppa 5G i Vörå

KOMMUNALINITIATIV / OROSANMÄLAN Klicka vidare till din egen ort: Karleby, Larsmo, Kronoby, Jakobstad, Pedersöre, Nykarleby, Vörå, Korsholm, Malax, Kristinestad, Raseborg, Sibbo, Borgå ! Se intervju med professor Martin L. Pall filmad i Kristinestad. Till Vörå kommuns beslutsfattare: kommundirektör, kommunstyrelse och kommunfullmäktige, m.fl. Vi uppmanar kommunen att enligt Kommunallagen (1 §) ”främja sina invånares välfärd” genom att: 1. beakta vetenskapliga fakta från forskare som bevisat biolo

Luotu: 2019-12-20

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 36 35
Edellinen kuukausi 23 22

Alkoholiton Jaloviina lisättävä Altian valikoimaan!

Me opiskelijat vaadimme alkoholitonta Jaloviinaa lisättäväksi Altian alkoholittomaan tuoteperheeseen. Se on satsaus mielenterveyteen, tasa-arvoon ja saavutettavaan opiskelijakulttuuriin. Jaloviinalla on merkittävä rooli kulttuurissamme. Se on olennainen osa laulu- ja saunakulttuuria, yleinen näky lahjapöydässä ja toimii symbolina erityisesti koulutuspoliittisten toimijoiden arjessa. Jaloviina ajaa opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja on läsnä niin arjessa kuin juhlassa. Jokaisella tulisi olla oike

Luotu: 2019-12-02

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 24 24
Edellinen kuukausi 23 23

Lapsen vieraannuttaminen rangaistavaksi

Toisen vanhemman vieraannuttaminen on lapseen kohdistuvaa pahimman laatuista henkistä väkivaltaa ja siksi erittäin vahingollista lapsen kehitykselle, koska se tapahtuu kaikkein yleensä rakkaimman ihmisen toimesta. Yleensä vieraannuttaja on oma lapsen oma äiti, isä tai isä/äitipuoli. Vieraannuttaja voi olla myös isovanhempi tai joku muu läheinen ihminen, joka on lapsen elämässä laajasti mukana. Lapset, jotka on ”aivopesty” tai ”ohjelmoitu” ajattelemaan toista vanhempaa vastaan, kärsivät usein eri

Luotu: 2012-03-02

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 2313 2284
Edellinen kuukausi 23 22

Maahanmuuttajien tuet

Vaaditaan uutta lakiehdoitusta! Maahanmuuttajien tuet samaksi kun suomalaisilla! Maahanmuuttajien tuet ovat käsittämättömän suuret Suomessa. Miksi veronmaksajien täytyy maksaa heille tyhjästä? Mikä oikeus maahanmuuttajilla on saada enemmän tukea kuin esim. suomalaisella opiskelijalla? Jos maahanmuuttaja muuttaa Suomeen, eikö silloin häneen päde samat tuet/lait kun suomalaiseen? Tällä adressilla haetaan veronmaksajien puolesta muutosta maahanmuuttajien tukiin. Miksi me maksaisimme kaiken maahanmu

Luotu: 2008-05-06

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 54867 54438
Edellinen kuukausi 23 18

Välikysymysadressi nykyisen hallituspohjan korjaamiseksi ajantasalle.

Adressissa vaaditaan (1.)välikysymystä eduskuntaan nykyisen hallituksen täydelliseen hajoittamiseen/vaihtamiseen luottamuspulan, muuttuneen tilanteen ja sattuneiden epäkohtien vuoksi. Nykyisen hallituksen paikkajako, ajatusmaailma ja tietoon tulleet ministerien väärinkäytökset eivät vastaa kansan mielipidettä rehellisestä ja kansan eteen yhteisillä verorahoilla tehtävästä kutsumustyöstä. Vaaditaan kansanäänestystä uuden parlamentin ja tämän kautta uuden hallituksen muodostamiseksi kansan mielipi

Luotu: 2019-12-05

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 22 22
Edellinen kuukausi 22 22

Suomen aborttilaki uudistettava

Me allekirjoittaneet vaadimme seuraavanlaista muutosta aborttilainsäädäntöön: Raskaus tulee voida keskeyttää viikolle 12 saakka äidin pyynnöstä ilman ehtoja, viikolle 20 saakka erityisluvalla ja viikolle 24 saakka sikiöpoikkeavuuden kohdalla. Perustelut: Suomi on tällä hetkellä yksi harvoista länsimaista, joissa raskauden keskeytys ei lain mukaan ole täysin raskaana olevan tahdosta riippuvaa vähintään kahdennelletoista raskausviikolle saakka. Nykyisen lainsäädännön puitteissa raskauden keskeytys

Luotu: 2019-10-02

Ajanjakso Kaikki maat Suomi
Koko ajalta 210 204
Edellinen kuukausi 22 22



Facebook
Pitäisikö Suomen myöntää Edward Snowdenille turvapaikka?