Energiajuomat K16 myös KPO:n myymälöissä
Arvoisa KPO:n hallinto,
Me allekirjoittaneet lähestymme teitä tavoitteenamme muuttaa linjaustanne energiajuomien myymiseen alle 16 -vuotiaille.
Vastuu kasvatuksesta on yksiselitteisesti kodeilla. Yhteiskunnalla on erityinen vastuu valistuksessa. Kotien tehtävänä on kasvattaa lapsiaan ja keskustella heidän kanssaan asioista, jotka huoltajat itse näkevät tarpeelliseksi. Koulujen tehtävänä on antaa valistusta muun muassa päihteisiin liittyvissä asioissa.
Energiajuomien lisääntynyt kulutus nuorillamme ja lapsillamme sekä elintarvikelainsäädännön puutteellisuus tässä asiassa tuo mielestämme vastuun myös kauppaliikkeille.
Lainsäädäntö ei rajoita tällä hetkellä energiajuomien myyntiä mutta elinkeinovapauden nimissä yksittäiset kaupat tai ketjut voivat tehdä rajoituksia. Oulaisissa on tilanne, että kauppaliikkeet lukuunottamatta S-marketia ja Salea ovat yksiselitteisesti rajoittaneet energiajuomien myyntiä niin, että niitä ei myydä alle 16 -vuotiaille.
Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sen haitallisempaa energiajuomien sisältämä suuri kofeiinin määrä on. Sen lisäksi juomat sisältävät muihin virvoitusjuomiin verrattavan määrän sokeria sekä lukuisia muita lisättyjä aineita.
Suurimpana huolena allekirjoittaneilla on se, että suuren kofeiinimäärän takia riippuvuus ko. tuotteisiin syntyy hyvin varhaisessa vaiheessa. Riippuvuus vaikuttaa luonnollisesti käyttäjien hyvinvointiin. Lisäksi lasten ja nuorten kohdalla yhtäkkinen kerta-annos kofeiinia saa aikaan vaikutuksia käyttäytymiseen. Asiantuntijat ovat yksimielisiä liiallisen kofeiinin vaaroista.
Vetoamme KPO:n hallintoon, että yleinen linjaus koskien energiajuomien myynnin sallimista myös alle 16 -vuotiaille purettaisiin ja jokaiselle kauppaliikkeelle annettaisiin itsenäinen päätösvalta joko tehdä rajoituksia tai olla tekemättä.
Ystävällisesti, allekirjoittaneet
Paulus Veteläinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45654 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
362 Luotu: 30.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2317 Luotu: 22.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
188 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
130 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20891 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1762 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3597 Luotu: 10.09.2021
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
212 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
19 Luotu: 10.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
250 Luotu: 18.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
14 Luotu: 10.07.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
114 Luotu: 24.06.2025