Ehdoton vankeusrangaistus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Kommentoitu viesti
Maria Tapola |
#37 Julkinen rekisteri! :O01.04.2013 13:57Hei hoi hei! Rikollisia pitääkin rangaista, rangaistuksia pitää koventaa, mutta JULKINEN REKISTERI SEKSUAALIRIKOLLISISTA ON KYSEENALAINEN IDEA! Tämän adressin allekirjoittaneet kannattavat myös sitä, että tekijöiden henkilöllisyys julkaistaan; kenen etu se on? Tälläinen toiminta ilmiantaa myös monen uhrin henkilöllisyyden (koska tekijät usein ovat esimerkiksi verisukulaisia). Tai tarpeeton leima koko suvulle yhden perheen seinien sisällä tapahtuneesta väkivallasta; äkkiä heitäkin tentataan tapahtuneesta, vaikkeivat välttämättä tietäisi edes mitään; nää jutut voi pysyä tosi hyvin kulissien ja valheiden takana piilossa. Seksuaalirikolliset ovat myös teon hetkellä kokeneet olevansa oikeutettuja toimintaansa; hehän tekivät sen tietäen, mitä tekivät. Näin ollen joillekin tekijöille tälläinen julkinen rekisteri ei toimisi rankaisuna ollenkaan; osa saattaa olla jollain luonnehäiriöisellä tavalla ylpeä saamastaan huomiosta johonkin. Kun taas uhria leimaa kahvipöytäkeskusteluissa pyörivät säälittelyt ja syyllistykset ("minä olisin vastaavassa tilanteessa ainakin puolustautunut!" kysymättä mitä tapahtui ja oliko mahdollisuuksia tehdä mitään. esimerkkinä toi nyt). Pelottaa että kaikki allekirjottaa tän sen pahemmin miettimättä. Että kovemmat rangaistukset = hyvä juttu + puolustamme lapsia. Mutta miettikää kolikon kaikki puolet. Julkinen rekisteri nostaisi jo ennestään korkeaa ilmoituskynnystä!! Se, että rikoksista ilmoitettaisiin entistä vähemmän, ei missään nimessä ole kenenkään etu. Vähiten niiden uhrien. |
Vastaukset
FPH ry |
#46 Re: Julkinen rekisteri! :O2013-04-01 16:49:30#37: Maria Tapola - Julkinen rekisteri! :O Voisiko saada perustelun miksi julkinen rekisteri suurentaisi ilmoituskynnystä? Suurinosa uhreista kun on myös sen kannalla. Moni myös syyttää sen tuovan lynkkausmielialan mutta sitä emme allekirjoita myöskään. Rekisteri tullessaan olisi jo ennaltaehkäisevää sen takia että informaatio kulkisi lasten vanhemmille. Jokainen vanhempi haluaisi tietää jos naapurissa asuu tuomitttu hyväksikäyttäjä. Lasta pystyisi näin ollen ohjaamalla ja neuvomalla turvaamaan paljon helpommin kun nykypäivänä jolloin ei tiedä kuka on mahdollinen uhka.
|
Äiti |
#51 Re: Julkinen rekisteri! :O2013-04-01 17:52:21#37: Maria Tapola - Julkinen rekisteri! :O Äitinä haluaisin tietää,keitä naapuristossa asuu..Voinko päästää ekaluokkalaisen yksin pihalle leikkimään? Minulla on oikeus tietää jos naapuristossa asuu seksuaalirikollisia!! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
438 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51113 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21067 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
245 Luotu: 29.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
54 Luotu: 22.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025