Myrkkyjä luvattomasti "kylväville" rangaistus !
Kommentoitu viesti
P**kojen keräämisestä 20 v kokemus |
#36 Re: Teollisuus & jätteet15.06.2013 14:47#12: Luontokävelijä - Teollisuus & jätteet Kyllä se vaan tosi on, vaikka ei haluaisikaan uskoa juttuun. Ihmiset alkavat olla niin lopen kyllästyneitä niihin teiden varsilla ja kevyenliikenteenväylilläkin oleviin koiranp**koihin. Lehtikirjoittelu ei johda mihinkään sen enempää kuin nettikirjoittelukaan, joten turvautunevat sitten vähän kyseenalaisiin keinoihin saadakseen koirien omistajat hereille ja jätöksiä keräämään. Myrkkysyöttien tarkoitus lienee myös saada irti kuljetettavat koirat pysymään kytkettyinä, jotta olisivat omistajiensa hallittavissa edes jokseenkin, kun niitä hyökkäileviä koiriakin jostain syystä kuljetetaan yhä useammin vapaana. Mihin koirien omistajien käytöstavat ovat hävinneet? Miksi jotkut koirien omistajat ovat niin ajattelemattomia/ piittaamattomia, että aiheuttavat sitten kaikille koirien omistajille ongelmia ja huolta? Osa kouluttaa koiransa asianmukaisesti, kuljettaa kytkettynä kuten kuuluukin ja kerää koiriensa jätökset. Eivät siis aiheuta häiriöitä tai ärsytystä muille kanssaeläjille. Sitten on niitä maailman omistajia, jotka eivät "periaatteesta" kerää p**koja, eivät kouluta koiriaan eivätkä välitä vaikka oma koira sontisi naapurin pihaan/ portinpieleen tai ihan pikitielle. Siinä sitten ihmiset työntelevät lastenrattaita, lenkkeilevät ja pyöräilevät ja niin kengän kuin rattaatkin ovat sitten p**kassa. Samoin puistot ovat ruokottomassa kunnossa, kun koirankakkaa on joka puolella piittaamattomien koiranomistajien jäljiltä. Myrkkysyötit saattavat saada aikaan jotain hyvääkin: irrallaan kuljetetaan vain todella hyvin koulutettuja koiria, jotka kulkevat omistajiensa välittömässä läheisyydessä ja ovat muutenkin täydellisesti hallinnassa joka tilanteessa. Myös lintujen pesät ja siilit, rusakonpoikaset jne. saavat olla rauhassa, kun kouluttamattomat, totelemattomat koirat eivät juoksentele pitkin puistoa niitä hätistelemässä ja retuuttamassa. Tampereella ainakin myrkkysyötit saivat aikaan hyvän koiranomistajien pintaa kiillottavan kakkojenkeräyskampanjan: siivosivat puistoja ja katujenvarsia porukalla oikein urakalla. Se oli hieno teko ja uskonpa, että myrkkysyöttien levittelijät siitä rauhoittuivatkin. Ainakin toivon niin. Eikä kannata vetää hernettä nenään ja alkaa syyttelemään eläinrääkkääjäksi tms. Olen itse omistanut aina koiran, mutta kuulun kyllä niihin, jotka eivät todellakaan jätä jätöksiä toisten ihmisten riesoiksi. Kerään ojanpenkastakin, ettei ainakaan minun koirani tuotoksiin kukaan sotke itseään: ei toiset koirat, ei lapset eivätkä ojaan sammuvat juopotkaan. En hyväksy myrkkysyöttejä, mutta tuo syöteistä jatkuva jauhaminen ärsyttää, kun ei kuitenkaan viitsitä katsoa peiliin. Siellä saattaa näkyä juuri se piittaamaton koiranomistaja, joka on saattanut saada aikaan tuon kurjan myrkkysyöttien levittämisen.
|
Vastaukset
otettava vakavasti |
#39 Re: Re: Teollisuus & jätteet2013-07-14 18:15:51#36: P**kojen keräämisestä 20 v kokemus - Re: Teollisuus & jätteet Kaikenlaiset myrkytetyt palat luonnossa ja muualla voivat olla myös ihmisillekin vaaraksi, sekä muillekin eläimille kuin koirille. Esim. tuolla jo joku sanoikin, että sokea ihminen voi joutua todelliseen vaaraan, jos hänen koiransa sattuu syömään myrkytettyä palaa. Koirat ovat sokean ihmisen silmät millä hän pystyy liikkumaan kuin kuka tahansa muu näkevä ihminen. Sokea ihminen voi kaatua ilman koiraansa katukynnyksen yli ja lyödä päänsä, tai jäädä auton alle jne..myös lapset voivat syödä maasta myrkkypaloja. Sekä ihanat oravat,linnut ja muut viattomat eläimet kuolevat myrkkypaloihin kun syövät niitä nälissään. Kysymys kuuluukin, mikä saa nämä myrkyttäjät tekemään tälläistä tuhoa? syyksi ei voi riittää koiran kakka, sillä kakka maatuu maahan,ja muutkin eläimet tekevät tarpeensa maahan. Jos ei kakkaa kestä nähdä, on päässä jotain pahasti vialla kun saa tuollaista aikaan. Ehdottomasti tämä asia on alettava ottamaan vakavasti, niin ihmisen kuin eläintenkin terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45625 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10628 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1758 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
341 Luotu: 30.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2288 Luotu: 22.03.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
220 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
209 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
188 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
166 Luotu: 01.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20885 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
120 Luotu: 18.06.2025