Kalikka
Kommentoitu viesti
satakuntalainen sydän Vieras |
#608.04.2011 11:37Kalikan pitäminen kaikille kuntalaisille avoimena alueena ilman minkään yhdistyksen ylläpitämää huvilaa Kalikan välittömässä läheisyydessä on ehdottomasti kaikkien kuntalaisten etu, myös entisten Pöytyän ja Karinaisten kuntien alueella asuvien nykypöytyäläisten kannalta. Yläneläisenä ajattelen, että kaikki nykyisen Pöytyän alueen asukkaat ovat yhtä tervetulleita käyttämään Kalikan aluetta samassa reilussa hengessä, kuin Kalikasta ovat kuntalaiset yksityishenkilöt ja yhteisöt tähänkin asti voineet nauttia. Pitkän päälle ei ole kenenkään etu, että yksi taho alkaa toimia kukkona tunkiolla ja nappaa rusinat pullasta. Mutta niinhän se on, etteivät pöytyänpöytyäläiset halunneetkaan Yläneestä muuta kuin metsät ja järvenrannat. Mikäli kuntaliitokseen oli pakko mennä, olisi Eura tai Säkylä ollut parempi vaihtoehto. Yläneestä on koko pohjoisreuna ollut alunperin Satakuntaa vielä 1800-luvun puolivälissä, raja kulki nykyisen kirkonkylän halki Vanhankartanon ja Pyhän Olavin kirkon välimaastossa. Satakuntalaisuus näkyy yhä kansanluontessa ja myöskin luonnonoloissa ja maastonmuodoissa. Tourulasta on Säkylän keskustaan peruspalveluiden ääreen lyhyempi matka kuin Riihikoskelle, samoin Euran keskustaan on Heinijoelta 10 km lyhyempi matka kuin Riihikoskelle. Ja sekä Säkylän, Euran ja Mynämäen lukiot ovat lähempänä yläneläisiä verrattuna Elisevaaraan. Ja vaikka pöytyänpöytyäläiset suuressa tärkeydässään piipittävätkin jotain Pöytyän Pyhäjärvestä, on Säkylän Pyhäjärvi edelleen Säkylän Pyhäjärvi. |
Vastaukset
Yläneläinen Vieras |
#7 Re: Asiaa2011-04-08 12:45:01Totta joka sana, sillä pelkästään kulkuyhteyksien vuoksi Säkylä/Eura olisi ollut oikea suunta eikä olisi tarvinnut taistella rannoista.Tehtyä ei kuitenkaan saa enää tekemättömäksi ja seuraavaksi pitäisi liittä Pöytyä Turkuun, jolloin tilanne paranisi palvelujen ja kulkuyhteyksien osalta.Oikein pelottaa, että kun nämä Pöytyän Paronit ovat niin kallellaan Loimaan suuntaan, että seuraava liitos tule sinne ja silloin tilanne on Yläneeltä ksin katsottuna ihan mahdoton. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1937 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18050 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
880 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1139 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1303 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
627 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
455 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
288 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
459 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
599 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12792 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6372 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024