#266: v ronski - Loogisesti sannavain,

”Avioliittolain teksti tukee minun kantaani ja on sinun kantaasi vastaan, koska laki estää avioitumisen tietynlaisilta pareilta.”

”Se generoi paitsi nuo toimintaohjeet, niin soveltuvien parien rajaukset. Eiväthän nuo rajaukset sattumanvaraisia ole, vaan selvästikin liittyvät siihen, minkälaisten parien voidaan toivoa lisääntyvän.”

Kuten todettua, avioliittolaissa ei liiton solmiville osapuolille aseteta minkäänlaista lisääntymisvelvoitetta. Ainoa lakiin kirjattu velvoite on osoittaa keskinäistä luottamusta sekä toimia yhteisesti perheen hyväksi. Lisääntymissopimuksen sijaan nykymuotoinen avioliittolaki on taloudellinen sopimus, jonka sopijaosapuolia yhteiskunta voi toki kontrolloida esimerkiksi alaikäisen suojaamiseksi. Kaikki sopimukset, avioliitto mukaanlukien, eivät ole päteviä viranomaisen edessä, vaikka voivat siltä näyttää inter partes. Tällaisia kannekelvottomia sopimuksia ovat esimerkiksi uhkapelivelka tai sopimus tappaa toinen ihminen.

Minkälaisilla perusteilla yhteiskunta sitten rajoittaa oikeutta avioliittoon? Kumotuista avioesteistä voidaan mainita esimerkiksi pykälät, jotka kielsivät avioliiton kihkakumppaneiden erisäätyisyyden tai eriuskoisuuden perusteella. Nykyisin ensimmäisenä pääsääntönä on, ettei liittoa voi pätevästi solmia alle kahdeksantoistavuotias. Tällaisen rajauksen ottaminen avioliittolakiin ei kerro, minkälaisten parien laki jollakin piilotetulla tavalla toivoo lisääntyvän, vaan tarkoituksena on rajata henkilön oikeusasemaan huomattavasti vaikuttavan sopimuksen solmiminen ainoastaan täyden oikeustoimikelpoisuuden omaavalle henkilölle. Toisena lähtökohtana on, ettei avioliittoa voida solmia, jos henkilön aikaisempi avioliitto tai rekisteröity parisuhde on voimassa. Rajauksen tarkoituksena on kulttuurisista syistä pysyttää avioliitto kahden ihmisen välisenä sopimuksena, eikä se liity mitenkään siihen, minkälaisten parien voidaan toivoa lisääntyvän. Tilanne olisi päinvastainen, jos lain katsottaisiin generoituvan biologisista lisääntymisperusteista käsin: esteluetteloon otettu rajaus olisi tällöin epälooginen.

Avioliittolain 7-9 § sisältävät lähisukulaisten avioliittoja koskevat kiellot, ja ne on säädetty insestin estämiseksi. Mainitut pykälät liittyvät selkeämmin siihen, minkälaisten tahojen välistä seksuaalista kanssakäymistä ja viime kädessä lisääntymistä lainsäätäjä on halunnut rajoittaa. Ehdottomien avioesteiden mukaan kukaan ei saa mennä avioliittoon esimerkiksi vanhempiensa, isovanhempiensa, lapsensa, lapsenlapsensa, sisaruksensa tai puolisisaruksensa kanssa. Luvanvaraisesti on mahdollista solmia avioliitto ottovanhemman ja ottolapsen kesken, sekä niiden kesken, joista toinen on toisen sisaruksen jälkeläinen. Erityisesti lisääntymisperusteen osalta on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että säännökset kieltävät lähisukulaisten väliset avioliitot sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumisen katsomatta: olisi tietenkin mieletöntä väittää, että samaa sukupuolta olevien verisukulaisten väliset avioitumiskiellot liittyisivät siihen, minkälaisten parien voitaisiin toivoa lisääntyvän.

Siten keskeinen kysymys kuuluu, miksi yhteiskunta on halunnut rajata avioliiton toisilleen enintään kaukaista sukua olevien henkilöiden kesken. Omissa teksteissäni olen lähtenyt käsittelemään aihetta ylätasolta universaalista insestitabusta ja Westermarck-efektistä käsin, joiden avulla olen koettanut analysoida sukusiitoksen vieroksumisesta syntyneitä lainsäädäntöön saakka päätyneitä sisarusparitteluestoja. Geenialtaan rappeutumiseen liittyen olen ottanut kantaa veljen ja sisaren välistä avioliittoa vastaan. Sen sijaan en ole tähän liittyen nähnyt samanlaista ongelmaa kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen sisaruksen parisuhteessa. Vapaamielisimmilläni katsoin tähän liittyen, että voisin kannattaa avioliitto-oikeuden säätämistä sellaisille pareille, joiden lisääntymisestä ei aiheutuisi harmia jälkeläisille. Kanta perustui ajatukselle keskustelussa aiemmin useasti käsitellyistä veljes- ja siskopareista.

Edellisessä viestissäsi katsoit kuitenkin, että tällä nimenomaisella perusteella sallisin avioliiton paitsi aikuisille sisko- ja veljespareille myös isän ja pojan sekä äidin ja tyttären muodostamille pareille. Tämä on puoleltani selvä ajatusvirhe, joka aiheutui lähes yksinomaan kahden sisaren välisen suhteen ympärillä pyörineestä keskustelusta. En ainakaan suoralta kädeltä koe voivani hyväksyä lapsen ja vanhemman välisiä suhteita ja vähiten näiden suhteiden virallistamista, vaikka lapsiosapuoli olisikin täysi-ikäinen. Vanhempi-lapsi-suhteisiin liittyy aina väistämättä jonkinlainen epätasapainoinen voimasuhdeasetelma. Tämä näkyy muun muassa rikoslain insestisääntelyssä, jossa vanhemman ja tämän aikuisenkin lapsen tai lapsenlapsen välisestä sukupuoliyhteydestä rangaistaan ainoastaan vanhempaa osapuolta.

Kömmähdykseeni liittyen perehdyin kotimaiseen insestisääntelyyn ja sen perusteisiin. En yrityksistäni huolimatta löytänyt erilaisista lainsäädäntöasiakirjoista viitteitä Westermarck-efektiin tai ylipäänsä siihen luonnontieteelliseen tosiasiaan, että sisarusten välisiä seksisuhteita hyljitään vaistonvaraisesti. Näitä asioita ei siten yllättävästi ole ainakaan tietoisesti asetettu toteutuneen lainsäädännön pohjaksi. Sen sijaan muun muassa rikoslain esitöistä on luettavissa perusteet avioliittolakiin yltäneille avioesteille. Näitä perusteita, avioliittolakia ja parisuhdelakia tarkastelemalla voidaan myös lukea syyt sille, miksi avioliittoinstituution avaaminen toisilleen sukua olemattomien ja samaa sukupuolta olevien henkilöiden välille ei ole epäjohdonmukainen suhteessa lähisukulaisten avioitumiskieltoihin.

Rikoslainuudistuksen jälkeen pelkästään siveellisyyttä koskevat kriminalisoinnit luokitellaan yleistä järjestystä vastaan tehtäviksi rikoksiksi. Tällainen sukupuolimoraalia suojaava rangaistussäännös koskee esimerkiksi sukupuoliyhteyttä lähisukulaisen kanssa. Insestikriminalisointien (ja viime kädessä avioesteiden) rationa nähdään perheen sisäisten suhteiden toimivuuden suojaaminen ja niihin kohdistuvien uhkien torjuminen. Lainsäätäjä kiinnittää huomiota siihen, että ”ihmiselle on tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin ja varsinkin nuorille on hyötyä siitä, että he voivat kokea pysyvän ihmissuhteiden verkoston ympärillään”. Erityisesti perustellaan vanhempien ja lapsen välisen sukurutsan haitallisuutta muun muassa katsomalla, että tällainen toiminta vaarantaa lapsen psykososiaalisen kehityksen.

Omasta puolestani on yllättävää, että lainsäätäjä ei odotusteni vastaisesti perusta insestikieltoja esimerkiksi juuri haitallisten perintötekijöiden kertaantumisen mahdollisuuden torjumiseen. Sen sijaan peruslähtökohdaksi otetaan perheen ja sen sisäisen kiinteyden suojaaminen. Insestisten suhteiden virallinen hyväksyminen avioliittoinstituution kautta toimisi edelleen perheen suojaamisen pyrkimystä vastaan, minkä vuoksi avioliittolaki rajaa avioliiton ulkopuolelle lähisukulaisten väliset parisuhteet.

Keskustelumme lähti alunperin siskoparia koskevasta kysymyksestäsi. Mielessäni oli tuolloin joltiseenkin tuore uutisointi ruotsalaisesta sisarusparista, jolle oikeus oli langettanut tuomion sukupuoliyhteydestä lähisukulaisen kanssa. Muistelen myös lukeneeni vastikään useammastakin heteroparista, joiden osapuolet olivat toisistaan tietämättä biologisesti lähisukulaisia. Suhteen osapuolet olivat kaikissa tapauksissa kasvaneet eri perheissä, eivätkä olleet tienneet toistensa perhetaustoista. Näihin tapahtumiin tukeutuen omaksuin kannan, jonka mukaan aikuisten (steriloitujen tai samaa sukupuolta olevien) sisarusten väliset parisuhteet voisi hyväksyä – ehkä myös virallistamisen muodossa, jos joku sitä haluaa lähteä ajamaan. Kun rikoslaki pyrkii lähtökohtaisesti suojaamaan ainoastaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, on vaikea nähdä, ketä suojeltaisiin kahden myöntyväisen aikuisen välisessä sisarussuhteessa. Lainsäätäjä on insestipykälien ja avioesteiden antamisessa lähtenyt kuitenkin siitä, että nykyiselläänkin jopa täysi-ikäisten sukulaisten välisten sukupuolisuhteiden ”voidaan katsoa loukkaavan ja vaarantavan perheen kiinteyttä ja perhesuhteita laajemmin ja olevan siten yleistä järjestystä vaarantava teko.”

#278: sannavain -  Raapustin pääsiäispyhien kunniaksi aivan ylipitkän vastausviestin.

Lisääntymissopimuksen sijaan nykymuotoinen avioliittolaki on taloudellinen sopimus, jonka sopijaosapuolia yhteiskunta voi toki kontrolloida esimerkiksi alaikäisen suojaamiseksi

Pääsiäispyhien kunniaksi virpojille välillä ovea availlessa luin kerrankin kokonaan (toki vain tuoreimmat) "aivan ylipitkät vastausviestisi". Ajatuksia on hyvä kirjoittaa, helpompi niihin on ottaa kantaa, jos tiivistää asian ytimen.

Perusteluita voi kirjoittaa maailman tappiin asti, kun on kyse politiikasta ja lainsäädännöstä. Avioliitto on yhteiskunnan päättämä instituutio ja vaikka se kuinka kierrettäisiin, perusteet silloin on kulttuurissa ja ihmisten välisessä sopimisessa. Kaikkea sopimista voidaan muuttaa, mutta kaikki eivät halua muuttaa kaikkia lakeja ja sopimuksia vain vähemmistön tahdon mukaan. Mikä tahansa voidaan laillistaakin, mutta enemmistö eivät tule näkemään kaikkea moraalisesti perusteltuna tai yhteiskunnan moraalia kehittävänä.

Demokratiassa enemmistön sana määrää, eikä tällä hetkellä näytä olevan sellaista pohjaa, jolla tuota toivomaasi muutosta vietäisiin eteenpäin. Vaaleja voisi hyvin pitää moraalivaaleinakin. Perussuomalaiset eivät välttämättä ole nostaneet moraalia esille, mutta moraalisten arvojen rappeutuminen on nostanut perussuomalaisten arvot korkealle. En tarkoita vain avioliittokysymystä, ehkä toisena suurena on ollut nuorisosäätiö. Osa puolueista, kuten Vihreät yritti korottaa muissa arvoissa moraalia edelle, Vihreät kaatuivat siinä kuitenkin muutamiin asioihin, joita ovat:

- "Uusi Suomi" teeman käyttö - vaikka alin oikeusaste katsoi, ettei voi puoluetta tuomita, ei toiselta edes laillista nimen varastamista voi pitää korkealla. Leijona logon käyttö lähes sellaisenaan ehkä lisäsi sitä.

- Vihreiden kuuluisi olla Vihreä puolue, mutta silti se oli hallituksessa päättämässä lisäydinvoimasta.

- Oras Tynkkynen nosti vuosi sitten yhdeksi hallitusohjelman kynnyskysymykseksi avioliittolain muutoksen. Se sai silloin vastustusta mm. Helsingin emerituspiispa toi esille, että silloin kirkon on syytä harkita vihkimisoikeudesta luopumisesta. Vasta syksyllä asiaa vastaan lähdettiin taistelemaan, kun Tampereen piispa oli Huovisen kanssa samansuuntaisilla linjoilla, eikä antanut lainmuutokselle tukea.

Vaaleja edeltäneessä taistelussa ydinvoimaa voi siis rakentaa, kunhan homot saavat avioitua. Vihreät loivat äärimmäisen vahvan vastakkainasettelun kirkon ja Vihreiden välille ilman perusteita aidoista Vihreistä arvoista. Kun taustalla oli jo muutenkin moraaliarvojen polkeminen, on moni pahoittanut siitä mielensä. Avioliitto on sellainen kynnyskysymys, että se yksistään on riittänyt saamaan monen ajattelemaan asiaa, mutta Vihreät erottautui moraaliarvoja polkeneesta hallituksesta vain korulausein, kertoen vaalirahoituksensa tilanteesta. Hallitus kuitenkin päätti, että ydinvoimaa rakennetaan. Vihreät kuitenkin hyökkäsi kirkkoa vastaan. PS ei tehnyt sitä ja ehkä Soinin aborttikanta rokotti, itse uskon, että Soinin vahva aborttikanta oli vain sinetti hänen uskottavuudelleen moraalikysymyksissä. Nyt muodostetaan hallitus ja Vihreät tippuu yhä vahvemmin marginaaliin. Kirkosta on irtaantunut homokannan puolustajia sankoin joukoin, mutta edelleen kirkon jäsenistössä on paljon enemmän jäsenmaksujaan maksavia kuin Vihreissä. Jos Vihreät jatkavat kirkkoa vastaan, on helppo sanoa, että Vihreät eivät koskaan saavuta sitä äänipotentiaalia, mikä sillä voisi olla.

Monelle, itselleni ainakin kirkko on paljon puolueita edellä, vaikken toiminnassa juurikaan näy. Kirkon pysyvät kirjoitetut arvot kiteytyy nyt pääsiäisen aikaan ja on mukava tietää, että voimme tehdä parannuksen ja kun rikomme opetusta vastaan, saamme pahimmat syntimme anteeksi. Kuten Jeesuksen rinnalla ristiin tuomittu joka tunnusti syntinsä.