Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Virgo92 |
#18723 Re: Kuusi jo tuttua näkemystä...08.08.2013 22:18Joista voi olla mitä mieltä tahansa ja kukin uskonsa mukaan-mitä niistä riitelemään. Minä en esim. tuota kuutoskohtaasi pitäisi aivan niin faktana ,kuin sinä näyt pitävän...Nelosesta ja vitosesta saatan ollakin kanssasi yhtä mieltä,mutta noihin muihin kohtiin ei mielestäni ole tarpeen ottaa edes kantaa.Jos ne ovat faktoja ,niin sille sille me emme sitten mitään voi, jos ne taas eivät ole niitä niin sillähän ei sitten ole mitään väliä -kun on kuollut. Eläessä niihin taas ei voi kukaan pakottaa faktoina uskomaan,sillä fakta ei ole uskonkappale. ´Järki ´taas on enemmän tai vähemmän käyttömuistin soveltamista elämämme vaihtuviin ja toistuviin tilanteisiin sekä eräänlainen sisäänrakentamamme henkinen suojamekanismi- ja itsepuolustusjärjestelmämme siis. Sillä on kehityskaarensa eikä se ole mikään syntymästä kuolemaan saakka vakio. Järjenkäytöksi sanotaan esim. kykyä hahmottaa ja järjestestellä mielessään asioita,niiden mukaan ennakoida,arvioida tarkastella niitä jne.Tunnepuoli vaikuttaa ihmisessä myös järjenkäyttöön ja usein ohjaakin sitä.Minusta esim. on järkevää ,että on olemassa sekä uskonnonvapaus,että vapaus olla uskomatta.Minusta on kaunista ja yleisesti ottaen psykologisesti hyödyllistä ,että ihmiset haudataan,eikä esim. pussiteta tuhkauksen jälkeen lannoitesäkkeihin ja toimiteta kuorma-auton lavalla suoraan krematoriosta pellolle (niinkuin kai täysin järkevästi´ voisi perustella)Vakavien liikenneonnettomuuksien uhrit olisi sitten kai oikeasti järkevintä säästöä yhteiskunnalle lopettaa heti paikan päällä, keskoshoidot jättää antamatta, ´vanhuksista nyt puhumattakaan.Poliisia ei kai tarvittaisi, sillä ihmistenhän olisi kai ´järkevintä´ tappaa toisiaan senkun ehtisivät, että saataisiin maapallon väkilukua pienemmäksi,´järkevälle tasolle´ ...´Omatunto´ ei pelkästään järkensä ohjaamaa ihmistä haittaisi, sillä sehän olisi vain ´vanhan maailman ´ irrationaalinen ,uskonnollinen, käsite ja ´väestökannan järkevän kokoisena pitämisen´esteenä.Vai.... olisikohan täällä sittenkin järkevintä vain yrittää elää sovussa kaikista ,sittenkin pelkistä, näkemyseroista huolimatta ja olla liikaa repivästi tyrkyttämättä omia elämänkatsomuksellisia näkemyksiään koko maailmalle. Etsiä itselleen niistä vain se mitä pitää hyvänä ja mikä tuntuu oikealta, elää ja antaa toistenkin elää.Siihen minä ainakin pyrin. |
Vastaukset
Vieras |
#18724 Re: Re: Kuusi jo tuttua näkemystä...2013-08-08 23:05:59#18723: Virgo92 - Re: Kuusi jo tuttua näkemystä...
Napakasti sanottu: Hyvää muuten ötyä Wirgo! |
Vieras |
#18725 Re: Re: Kuusi jo tuttua näkemystä...2013-08-09 07:04:01#18723: Virgo92 - Re: Kuusi jo tuttua näkemystä... En nyt ihan ymmärrä, miten vaatimus asioiden ontologisten (= oppi siitä, mitä on olemassa) vaatimusten esittäminen johtaisi siihen, että ihmisen tunne-elämälle ei jätettäisi mitään arvoa. Vainajien ja elämän kunnioittaminen on jotensakin universaali ilmiö ja niitä rikotaan ihan yhtä lailla uskovien kuin uskomattomien keskuudessa. En oikein myöskään ymmärrä, miten nuo ontologiset väittämät liittyvät omaantuntoon: Tarkoitatko, että uskontoon elämänsä perustumattomilla ei olisi omaatuntoa? Omatunto on omien tekojen reflektointia ympärillä vallitseviin moraalis-eettisiin normeihin riippumatta siitä uskotaanko johonkin korkeampaan voimaan vai ei. Omatunto puuttuu psykopaateilta, mutta heitä on kaikissä ihmisryhmissä ihan samalla tavoin. Uskomuksen ja "faktan" erona on se, että uskomus ei perustu yleensä kestävään tiedolliseen perustaan, faktalla taas sellainen on. Tieteellinen faktakin on usein muuttuva, ja sen sijasta on syytä käyttää jotain sellaista käsitettä kuin "tämän hetkisen tieteellisen näytön mukaan...." tms. Erona näissä on se, että tieteellinen tieto hakee koko ajan perusteensa näytöstä (todennetut havainnot ja niistä tehdyt, tieteellisillä menetelmillä johdetut loogiset johtopäätökset), uskomus joko aiemmin opetetusta, usein puutteellisesti perustelluista väittämistä tai puhtaista sisäisestä kokemuksesta. Erona on myös se, että kun tieteellinen tieto osoittautuu pysyväksi, se johtuu siitä, että se selittää hyvin kuvaamaansa ilmiötä eikä sille löydy varteenotetaavaa kilpailevaa selittäjää. Uskomusten kohdalla niitä kilpailevia selittäjiä kieltäydytään edes etsimästä. Kukin saa puolestani pitää oman maailmankuvansa. Uskomusten ankarakin kritiikki tällä foorumilla on mielekästä sen takia, että olette täällä uskonnollisin argumentein hyökkäämässä ihmisten oikeuksia vastaan. Jos tämä rupeaa pelottamaan, niin ei voi muuta kuin syyttää itseään. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50972 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
385 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
160 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1058 Luotu: 25.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
266 Luotu: 10.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
41 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
210 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
33 Luotu: 07.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
855 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11065 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
928 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022