Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#18827 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Miksi uskovaiset yrittävät järjellä selittää uskonsa perusteita, vai11.08.2013 11:14"Syntihän" se on kai saanut teidät mekastamaan, ei kai se, että sitä ei synniksi sanota. Näin ainakin tässä adressissa on alunperin ollut kyse. Jos toimisitte, loogisesti, valitsisitte totta kai kaikkein suurimmat synnit, siis ne, joista Raamatussa eniten puhutaan. Ahneus on kauppalehden sivuilla hyve, ei siellä kukaan sen eettisiä vaikutuksia pohdi eikä myöskään tunnu pelkäävään joutuvansa väärään jonoon taivaan portilla. Jos taas on niin, kuten tuossa kommentissasi puhut, että kyse onkin siitä, että pelkäätte omalta propagandandaltanne putoavan pohjan, olette todella heikoilla jäillä jo lähtökohtaisesti. Ja liittyen noihin paralleeleihin: Ahneus on ihmisen ominaisuus, jolla voi olla sekä synnynnäisiä ja varmasti myös opittuja elementtejä. Uskonnollisen kontekstin ulkopuolella ahneus on "synti" silloin kun se, kuten usemmiten on asianlaita, aiheuttaa toisen ihmisen riistoa toisaalla. Normaali ihminen voi pidättäytyä ahneudelta - jos ei voi, on kyse jo sairaalloisesta luonneviasta, joka tekee kyseisen ihmisen vuorovaikutuksen muiden kanssa äärimmäisen ongelmalliseksi. Homoseksuaalisuus on ihmisen ominaisuus, jolle ei ole löydetty näyttöä siinä suhteessa, että se olisi opittua. Homoseksuaalsen elämäntavan haittavaikutuksia ei ole sellaisenaan samalla tavoin kuin ahneudella. Se, että HIV leviää homojen keskuudessa helpommin kuin länsimaisessa heteroväestössä, on satunnainen tapaus eikä leviäminen ole niin voimakasta, kuin esimerkiksi katolisten kaitsemien kehitysmaiden heteroväestössä. Homolle on vaikea pidättäytyä elämäntyylistään, samoin kuin kenelle tahansa heterolle olisi vaikeaa ryhtyä selibaattiin ilman omaa halua asiaan. Asia olisi ongelma silloin, jos homot olisivat tällöin ahnaasti kaikkien omaa sukupuolta olevien kimpussa. Taidamme kaikki kuitenkin tietää, että näin ei ole. |
Vastaukset
Vieras |
#18828 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Miksi uskovaiset yrittävät järjellä selittää uskonsa perusteita,2013-08-11 12:00:52Ahneus ja homoseksuaalisuus ovat molemmat synnillisen ihmisen taipumuksia, jotka ovat Jumalan tahdon vastaisia asioita: "Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. (1 Kor. 6:9-10) |
Signal |
#18831 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Miksi uskovaiset yrittävät järjellä selittää uskonsa perusteita,2013-08-11 12:36:43Minä uskon vankkumattomasti Jumalaan, mieluimmin kuin sellaista, joka vääristelee ja jopa väärentää hänen sanaansa. Sitäpaitsi niin tekee roomalaiskatollinen kirkkokin, mutta omalla tavallaan. Kuka oli ensimmäinen teologi? Ilmeisesti se oli käärme, joka ensin sanoi; "onko jumala todella sanonut näin." |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50972 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
385 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
160 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1058 Luotu: 25.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
266 Luotu: 10.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
41 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
210 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
33 Luotu: 07.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
855 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11065 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
928 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022