#168: - PERINNÖT VALTIOLLE 

Lahjoittaako sellainen ihminen lapsuudenkotinsa valtiolle ilomielin, joka ei kenties ole tuntenut jatkuvuutta, kiintymystä, toivetta saada jatkaa edellisten sukupolvien aloittamaa, iloa ja kiitollisuutta mahdollisuudesta, tai sisua mahdottomuudesta, ja voimia yrittää sittenkin?

Perintö menehtyneeltä vanhemmaltani oli minulle siten yllätys, etten odottanut sitä, eikä ajatuksissani ollut ajatusta "tämä minun kuuluu saada". Olisi silti tuntunut kovin vieraalta, jos vanhempani elämäntyö olisi noin vain lahjoitettu valtiolle ja se kaikki olisi katkennut siihen. Perintö oli vaatimaton, mutta henkisesti arvokas minulle. Jatkan sitä mielelläni. Vanhempani olivat maksaneet veronsa elämässään jo moneen kertaan - ja itse tein paljon työtä, jotta sain perintöveron pienistä tuloista maksetuksi.

Mitäs jos tehtäisi sellainen sopimus, että ihmiset saavat vailla veroa periä sentään kodin, asunnon siis. Joillekin se ihan oikeasti on KOTI. Ei sitä kuulu välillä lahjoittaa valtiolle ja sitten joutua ostamaan takaisin, kun se on jo aikoinaan kertaalleen veroineen  maksettu.

Tänä aikana, kun yhä useampi on joko pienipalkkainen tai työtön, ja moni meistä tulee elämässään myös siihen kohtaan, kun on sairas ja työkyvytön ja niistä syistä pienituloinen - olisi kansantaloudellisestikin järkevää, antaa ihmisen pitää sentään kotinsa peräti vielä kuolemantapauksen jälkeenkin.

Kalliimmaksi se yhteiskunnalle tulee, jos kaikki pitää vuorotellen asuttaa uudelleen ja nekin repiä juuriltaan, jotka niiden läheisyydessä tahtoisivat vielä pysytellä, ja kohtuullisin kustannuksin siihen kykenisivät - verrattuna siihen mitä  pakkomuuttaminen "kustantaa". 

Se tulee monin tavoin kalliimmaksi, myös mielenterveydellisesti. Minusta tuntuu, että tämän maan kansalaisten mielenterveyttä ei olisi enää paljoa varaa horjuttaa. Suurelle osalle ihmisiä on kuitenkin vielä tärkeää, että jotain omaa saa olla, muutakin, kuin upouutta ja tuoretta ja suurella rahalla hankittua. Jos jokin on omaa ja sen saa pitää, on se monelle tuhatkertaisesti arvokkaampi kuin mikään uusi.

Perinteitä tulisi saada vaalia, perhesiteitä pitää yllä, isän ja äidin pitää voida lahjoittaa lapselle se mitä haluavat. Nyt puhun kohtuullisista perinnöistä, tavallisista ihmisistä.

Tolkuttomat rahat omaavilla ihmisillä onkin mahdollisuus maksaa perintöveroa, menettämättä sen vuoksi kotejaan tai joutumatta velkavankeuteen. Silloin sitä voi periä.