VETOOMUS JYRKI KATAISEN EROTTAMISESTA
Kommentoitu viesti
Vieras |
#2351 Avoin kirje Jyrki Kataiselle ja Jutta Urpilaiselle26.10.2013 17:49"Olette esitelleet budjettinne. Se on karmeaa luettavaa. Olette epäonnistuneet tehtävienne hoidossa täydellisesti jo aikaisemmin ja sen sijaan, että korjaisitte virheitänne, ryhdytte toistamaan niitä entistä pontevammin. Ideanne siitä, että työllisyys lisääntyy työvoimaa lisäämällä, on täysin järkeä vailla. Työllisyys lisääntyy työpaikkoja lisäämällä. Olette tehneet kaikkenne, että työpaikat vähenisivät Suomesta. Olette itseasiassa tukeneet koko ajan työpaikkojen vähentämistä miljardeilla veroeuroilla. Suuryritykset ovat ajaneet alas tuotantoaan Suomessa teidän huomattavalla taloudellisella tuellanne, kansalaisten verovaroilla. Se on syy viennin vähenemiseen ja verotulojen laskuun. Se on todellinen syy kestävyysvajeeseenne. Lisäksi ilmoitatte, että kuntasektorilta katoaa 20 000 työpaikkaa lähivuosina. Lisäksi julkishallinnosta on tarkoitus poistaa 60 000 työpaikkaa. Samaan aikaan pyritte kaikin keinoin lisäämään työvoiman määrää. Oletteko idiootteja, vai ettekö osaa yhteenlaskua? Oletteko vetäneet huumeita, vai miten ihmeessä uskotte, että samaan aikaan kun vähennätte työpaikkoja ja lisäätte työvoiman määrää, työllisyys lisääntyy? Olette joko yksinkertaisia tai hulluja. Talouspolitiikkanne on epäonnistunut. Olette syytäneet miljardin toisensa perään verorahoja hankkeisiin, joista ei ole ollut mitään hyötyä kansalle, kansantaloudelle tai kenellekään laskun maksajalle. Te olette aiheuttaneet Suomen valtion talousahdingon ihan omilla toimillanne. Te olette syyllisiä tilanteeseen. Onkin täysin kohtuutonta ja kästtämätöntä, että pääministeri kehtaa julkisesti syytellä täysin ulkopuolisia itsensä aiheuttamasta tilanteesta. Samaan aikaan kun olette leikanneet kuntien tuloja, olette lisänneet niiden menoja. Tämä on totuus kuntien talousvaikeuksien takana. Tämän tuhoamisoperaation tarkoituksena on tuhota kuntataloudet niin, että ne pakotetaan perustuslain vastaisesti kuntaliitoksiin. Väitätte niiden tuovan säästöjä ja turvaavan peruspalvelut. Todellisuudessa käy päinvastoin. Se ei ole edes mielipide, vaan fakta. Kaikissa yhdistyneissä kunnissa on käynyt juuri niin. Niiden talous ei ole kohentunut ja kuntalaisten palvelut ovat huonontuneet merkittävästi. Se on teidän syynne. Te olette tehneet sen. Juuri sinä, Jutta, ja sinä, Jyrki, olette aiheuttaneet kansalaisille suurta kärsimystä, hätää ja ahdinkoa tahallisesti ja tarkoituksella. Olette aiheuttaneet tuhansia turhia kuoleman tapauksia vähentämällä sairaanhoitoa ympäri maan. Terveydenhuollon alasajolla olette tuominneet hoidettavissa olevia sairaita kuolemaan. Eikä tämäkään ole mielipide, vaan fakta. Säästösyistä hoidettavissa olevia ei hoideta. Heidät tuomitaan kuolemaan. Se on teidän vikanne. Joku on tehnyt Suomessa paljon rahaa. Suomesta investoitiin ulkomaille Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 suorina sijoituksina 107,9 miljardia. Muut sijoitukset ulkomaille olivat 196,2 miljardia. Ulkomaisiin arvopapereihin oli investoituna 236,7 miljardia. Johdannaisiin oli investoitu 135,6 miljardia. Tämä on fakta. Se myös paljastaa p*skapuheeksi väitteenne siitä, ettei Suomessa ole varaa hyvinvointiin. Toivottavasti Suomessa käy kuten Islannissa taannoin ja kansa marssii eduskuntatalolle, ja heittää teidät ja koko parlamentin pihalle. Muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Te olette pitäneet siitä huolen. Teidän hallituksenne aikana Suomessa on lisääntynyt köyhyys, asunnottomuus, työttömyys ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo. Se ei ole mielipide, vaan fakta. Te olette tehneet sen. Ei kukaan muu. Sanotte kantavanne vastuuta. Ette te kanna mitään vastuuta mistään. Olette lauma pösilöitä, parasiitteja, jotka nautitte suunnatonta palkkaa ja käsittämättömän hyviä luontaisetuja, kun samaan aikaan tuhoatte kotimaanne. Hävetkää, s**tanat!" Tää on niin totta! V*ttu eikö Urpolaista ja Käteistä saa ikinä pois? Tehdään Timo Soinista seuraava pääministeri! Muistakaa se hyvät ihmiset jos ette haluu Suomen olevan samassa tilanteessa kuten nyt. |
Vastaukset
Vieras |
#2352 Re: Avoin kirje Jyrki Kataiselle ja Jutta Urpilaiselle2013-10-27 12:33:30#2351: - Avoin kirje Jyrki Kataiselle ja Jutta Urpilaiselle Tehdään vaan Timo Soinista pääministeri jos haluamme, että Suomi tulevaisuudess on paljon, paljon huonommassa tilaasa kuin nyt. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51005 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
392 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
169 Luotu: 09.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
63 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
312 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1062 Luotu: 25.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
218 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
339 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
310 Luotu: 07.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
856 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11072 Luotu: 09.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
129 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022