Maahanmuuttajien tuet
Kommentoitu viesti
KÄYRÄTORVI Vieras |
#2160 Re:30.12.2013 09:36naisista saattoi muistaa ajan, jolloin Suomikin oli ollut uhattuna. He muistivat, kuinka me lähetimme omat lapsemme osoitelaput kaulassa junalla Ruotsiin.
Mutta ruotsalaiset ovat puuttuneet maailman asioihin jo aiemminkin. Jo talvisodan aikaan ja 1940-luvulla oli tapana sanoa: "Suomen asia on meidän."
Ruotsalainen kansankoti rakennettiin pitkälti maahanmuuttajien voimin – esimerkiksi suomalaisten, jotka työskentelivät tehtaissa 1950-luvulta alkaen. Vaikka monet tänään väittävät toisin, Ruotsilla on maahanmuutosta pitkät ja hyvät kokemukset. Kun maailmankuva on moderni, rasismi tuntuu ainoastaan ajastaan jääneeltä junttiudelta." Ruotsalainen kansankoti rakennettiin pitkälti maahanmuuttajien voimin – esimerkiksi suomalaisten, jotka työskentelivät tehtaissa 1950-luvulta alkaen. Vaikka monet tänään väittävät toisin, Ruotsilla on maahanmuutosta pitkät ja hyvät kokemukset. Kun maailmankuva on moderni, rasismi tuntuu ainoastaan ajastaan jääneeltä junttiudelta."
Jos osaa samastua toisen ihmisen ajatuksiin, ymmärtää maailmaakin paremmin. Siksi olen aina pitänyt kirjallisuutta eräänlaisena empatiaharjoituksena. |
Vastaukset
en ole persu |
#2184 Re: Re:2013-12-31 07:49:36Moderniin maailmankuvaan kuuluu nähtävästi joukkoraiskauksetkin, joita ei siis oikeasti ole olemassa, tai ainakaan niistä ei saa puhua, tai silloin jos puhutaan, teeskennellään kantaväestön olevan syyllisiä. Ruotsiin aikanaan muuttaneet suomalaiset eroavat suurimmasta osasta nykymaahanmuuttajista niin, että he olivat kulttuuriltaan jokseenkin yhteneväisiä. He tunnustivat samaa uskontoa. He lähtivät, koska tiesivät saavansa työtä. Ruotsiin muuttaneista työllistyi jokseenkin kaikki. Muutama reppana päätyi Slussenille viinaa kittaamaan, mutta niin käy aina kun suuret massat siirtyvät vieraille maille. Miten sitä voi verrata nykyiseen menoon? Ei mitenkään...Euroopasta työpaikat valuvat Aasiaan ja muualle. Eletään velaksi ja samaan aikaan pelastetaan maailmaa. Kallista lystiä...En kerta kaikkiaan ymmärrä kaiken asiallisenkin kritiikin kuittaamista rasismilla ollenkaan. Itselläni ei ole ketään minkään väristä vastaan yhtään mitään. Sen sijaan erään tietyn uskontokunnan edustajien jäsenet pitäisin ulkopuolella. Heidän "raamatussaan" kehotetaan tuhoamaan vääräuskoiset, ja kun heitä tarpeeksi, meno alkaa muuttua. Itse asiassa se muuttuu jo koko ajan, hiljaa mutta varmasti. Esimerkkejä löytyy pitkin Eurooppaa...Ikävä kyllä ideologiansa sokaisemat, omaatuntoa ostavat kaksinaismoralistiset maailmanparantajat eivät usko, ennekuin sattuu omaan nilkkaan, jos silloinkaan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21048 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025