Adressi Karstulan valokuituyhteyden puolesta
Kommentoitu viesti
Antti Kunnamo |
#5 Vaikeita asioita...13.06.2014 15:29Tulipa googletettua asiaa vielä Viispiikkisen mielipidekirjoituksen jälkeen. Laajakaistatukilain mukainen valtion/EU:n tuki koskee vain syrjäistä haja-asutusaluetta. Lähdelinkkilistassa alla on kartta Karstulaa koskevista alueista. Kaupalliselle alueelle (kartassa punainen) tukea ei tule senttiäkään ja se on kustannettava täysin itse. Valtion/EU:n laajakaistatukea EI siis saa keskustaan, Humpille, Syrjämäelle, Vastingille eikä Rantakylälle. Tarkkoja lukuja on hankala saada ja en tarkalleen tiedä mistä kustannusluvut ja tilaajaluvut Karstulan alueella ovat peräisin. Valtuuston pöytäkirjoista käy ilmi, että pelkän tukialueen (haja-asutusalueen) laajakaistoittaminen maksaa yhteensä noin 4,5 miljoonaa euroa ja tuki on 1 miljoona. Laajakaistan tilaajat ja veronmaksajat maksavat haja-asutusalueesta yhteensä 3,5 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi jonkun pitäisi kustantaa vielä kaupallisen alueen (tilaajakeskittymän) kaapelivedot, jotka pöytäkirjojen mukaan maksavat 3 miljoonaa. Nyt pitäisi saada mustaa valkoisella, kuinka monta tilaajaa 4,5 miljoonan arvoisella valtion/EU:n tukialueella on ja montako tilaajaa 3 miljoonan arvoisella kaupallisella alueella on. Mielestäni tämä on ensiarvoisen tärkeä tilasto ennen kuin tiedollinen päätös asiasta voidaan tehdä. Yleisenä käsityksenä tuntuu olevan on, että tuki on pakollinen, jotta Karstula saa laajakaistan. Mielestäni näin ei tarvitse olla. Keskisuomalainen uutisoi tällä viikolla, että Saarijärvellä aiotaan rakentaa laajakaista omakustanteisesti keskustaan ilman laajakaistatukilain mukaista tukea. Laajakaistan runkoverkko ja liittymät rakennetaan Kuuskaistan ennakkomaksujen perusteella, joten ennakkotilaajat eivät menetä rahojaan. Karstula kuitenkin tarvitsee laajakaistan. Rakentaminen pitäisi mielestäni aloittaa sen verran pienessä mittakaavassa, että kustannukset saadaan kuoletettua liittymämaksuilla sekä kohtuullisella kunnan tuella. Ilman valtion/EU:n tuen vaatimia alueita suuri enemmistö karstusista saisi laajakaistan, ja kustannuksia karstusille tulisi yli puolet vähemmän (6.5M eur -> 3M eur). Tietysti olisi mukavaa, jos jokainen saisi hyvän laajakaistan, mutta mielestäni tämä näyttää mahdottomalta tiedossa olevien lukujen perusteella. Lähteet: Tukikelpoisen ja tukikelvottoman alueen kartta. Lisäksi paljon tietoa hankkeesta: https://www.viestintavirasto.fi/ohjausjavalvonta/laajakaista2015-tuet/kartattukialueista.html Kunnanvaltuuston pöytäkirjat: http://www.peda.net/verkkolehti/karstula/karstulankunta?m=content&a_id=902 |
Vastaukset
Jussi Koskela |
#6 Re: Vaikeita asioita...2014-06-13 18:02:19#5: Antti Kunnamo - Vaikeita asioita... Minullehan tämä asia ei ulkopaikkakuntalaisena varsinaisesti kuulu, mutta tätä ja viispiikkisessä julkaistua Antin tekstiä on pakko kommentoida. On lohduttavaa nähdä jonkun muodostavan mielipiteensä lukujen ja muiden saatavilla olevien faktojen pohjalta ja samalla osoittavan ne lähteet, joista kyseiset tiedot ovat löydettävissä ja todennettavissa. Vastaavasti ei ole tainnut toimia kukaan muu tänne, muualle nettiin tai lehtien yleisönosastoille aiheesta (puolesta tai vastaan) kirjoittanut. Kiitos. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1034 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2043 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18216 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
467 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1973 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
683 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
122 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6426 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
711 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024