ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!
Kommentoitu viesti
Ihmeellistä mutta totta! |
#522 Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus.23.08.2011 17:49Täällä moni on kysellyt raamatun ennustusten perään. Joku tossa aikaisemmin lähetti aikamoisen listan raamatunpaikkoja, mielestäni niistä vähänkin lukutaitoinen pystyy näkemään "tunnuskuvat" ajalle jossa elämme. En nyt tarkastele niitä enemmän. Mielestäni yksi suurimmista meidän aikanamme täyttyneistä profetioista(ennustuksista) on ISRAEL itse. Noin vuonna 70 jkr.Rooman imperiumi tuhosi Jerusalemin temppelin vuonna 73jkr. Masada valloitetaan ja noin 135 jkr. Keisari Hadrianus kukistaa Simon Bar Kochban kapinan, valloittaa Jerusalemin. Tällöin diaspora alkoi kaikessa laajuudessaa. Juutalainen kansa hajotettiin kaikkiin ilmansuuntiin, kuten raamattu ilmoitti. On arvioitu, että noissa kahakoissa kuoli tai vain muuten tapettiin n. kaksi miljoonaa juutalaista. Siitä eteenpäin kansan tie jatkui yhtä ohdakkeisena. Jopa Jeesus n. vuonna 30 jkr. joka istui Öljymäellä ennen kuolemaansa itki juutalaisen kansan tulevaa kohtaloa, koska he eivät ottaneet häntä vastaan. Samoin useat profeetat vanhassa testamentissa ennustivat kansan hajaannuksen. Samalla kuitenkin nämä profeetat, kuten myös uuden testamentin evankelistat ja apostolit "profetioivat",myös Jeesus itse, että tulee aika, jolloin tuo ympäri maailmaa hajotettu kansa palaisi omille asuinsijoilleen. NÄINHÄN ON JUURI NYT TAPAHTUNUT ! En nyt ota kantaa miten tuo on tapahtunut. Mutta ajattele, joku kansa on noin lähes 2000 vuoden hajaannuksen jälkeen palannut juurilleen, säilyttäen nuo vuodet identiteettinsä, uskontonsa,kielensä. Samoille alueille jossa heidän maantieteelinen historiansa on alkanut jo noin 3500 vuotta sitten. USKOMATONTA, sanon minä. Tällaista ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin,EI KOSKAAN. Yleensä tuon ajan voimakkaatkin kansat hävisivät ja sulautuivat muutamassa sadassa vuodessa. Suurin asia on se, että raamattu ilmoitti ETUKÄTEEN näin käyvän.Tiedän monien kristtittyjen ennakoivan jo 1700-luvulta 1900- luvun alkupuolelle näin käyvän, tutkiessaan raamattua.Näistä on monia kirjallisia tuotteita. Tiedän erään uskovan,joka 1930-luvulla keskusteluissaan paikallisen rovastin kanssa, sanoi odottavansa Israelin valtion melko pikaista syntymistä, raamatun sanan valossa. Rovasti ei asiaa ymmärtänyt,vaikka uskova olikin. Näin sitten Israelin valtio perustettiinkin 1948. Vähän ennen kuolemaansa rovasti kutsui tämän miehen rairasvuoteensa ääreen ja kyynelsilmin tunnusti sen, että raamatun sana on totta. Olen käynyt tästä asiasta keskusteluja useiden ihmisten kanssa(myös lukuisten ei uskovien).He kaikki ovat tunnustaneet sen,että Israelin valtion syntyminen uudestaan n.2000 vuoden hajaannuksen jälkeen on ihmeellinen, ainutlaatuinen ja historiallinen IHME. Sellaista ei ole aikaisemmin koskaan tapahtunut. Kaikki tämä oli ennustettu raamatussa jo kauan aikaa sitten, mieti sitä. |
Vastaukset
Totta puhut. |
#532 Re: Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus.2011-08-23 18:46:00#522: Ihmeellistä mutta totta! - Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus. Kysymyksessä on tosiaan valtava ihme, myös raamatukllinen. |
Faktaa |
#534 Re: Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus.2011-08-23 19:06:28#522: Ihmeellistä mutta totta! - Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus. Pitkästä aikaa asiallisin viesti ja vieläpä täysin totta. Kysymyksessä on tosiaan valtava historiallinen ja raamatullinen IHME,sitä ei kukaan voi kieltää. |
XST |
#536 Re: Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus.2011-08-23 19:13:51#522: Ihmeellistä mutta totta! - Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus. Kyse on yliluonnollisuudesta. Samaan kastiin laitan Luotettavan ennustajan Seijan 0600-3456, Tarot-kortit, horoskoopit, noidat, enkelit, tontut, luciferit ja jumalat. (Tiedoksi: sanaa s**tana ei saa käyttää, ei anna kirjoittaa sitä, joten joutuu käyttämään sanaa lucifer, sorry!) |
Erez Yisrael |
#538 Re: Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus.2011-08-23 19:19:38#522: Ihmeellistä mutta totta! - Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus. Voi kyllä!!! Israelin perustaminen vuonna 1948 ja sinne nyt jatkuvana virtana, ympäri maailmaa palaavien juurensa löytäneiden ja Jumalan rakkaudellisesta kutsua noudattaneiden juutalaisten exodus on jotain sanoinkuvaamattoman IHMEELLISTÄ ja se on todellakin profetoitu Raamatussa moneen kertaan ja sitä saamme nyt omin silmin todistaa!!! Todah Adonai, HalleluYah!!! |
3:16 |
#556 Re: Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus.2011-08-23 22:42:10#522: Ihmeellistä mutta totta! - Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus. KERRANNKIN ASIAA, näiden lätinöiden lomassa! |
Vieras |
#560 Re: Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus.2011-08-23 23:08:20 |
Se vaan on niin. |
#564 Re: Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus.2011-08-24 09:53:26#522: Ihmeellistä mutta totta! - Tässä yksi ihmeellinen toteutunut raamatun ennustus. Hieno kirjoitus ja asiahan on just näin. Sitähän ei voi kukaan kieltää. |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
2011-09-07 23:56:40- Poiston ajankohta: 08.09.2011
- Poistamisen syy: Virheellinen
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1393 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3487 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
416 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
380 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20446 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
112 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1857 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
548 Luotu: 01.04.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
43 Luotu: 07.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11331 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1470 Luotu: 10.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
13 Luotu: 08.05.2025