Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta
Kommentoitu viesti
Kuusi ällää, niggapliis... |
#3615 Re: Re:01.08.2014 18:26"Ainoa kuuden ällän ylioppilas koko eduskunnassa!!!" Kuusi ällää ei nyt vaadi yhtikäs mitään muuta kuin hyvän muistin sekä täydellistä kuuliaisuutta koska lukiotason opiskelussa kyse on lähinnä ulkoaopettelusta ja boksin ulkopuolelta ajattelusta tai luovasta ongelmanratkonnasta ei tasan tarkkaan saa yhtäkään lisäpistettä. Olen useita kuuden ällän ylioppilaita tavannut elämässäni ja yhdestäkään heistä ei ole kasvanut hyvää johtajaa, joillakin jopa hyvin vakavia ongelmia tunne- ja sosiaalisen elämän kanssa. Ja monilla juuri samanlaisia luonteenpiirteitä joita Räsäseltä tuntuu löytyvän eli halu kontrolloida toisia kun oma elämä tai oikeastaan maailma kokonaisuudessaan on liian monimutkainen hahmottaa kun siirrytään asioissa lukiotasoa syvemmälle. Kuuden ällän ylioppilaaksi pääseminen nimenomaan vaatii sitä ettei ajattele omilla aivoillaan ja elää mahdollisimman pakkomielteiseisesti yhteiskunnan normien pelossa ja palkinnon toivossa (ehkä nyt poikkeuksena jotkut aikuislukion kautta kirjoittaneet, jotka ovat jo ylittäneet nuoruudelle ominaisen kyseenalaistamis-vaiheen). Päivikin on varmasti ollut hyvin kiltti ja tunnollinen lapsi joka on hyvin riippuvainen auktoriteeteista. Nyt tosin se auktoriteetti onkin sitten Jeesuksen sana. Siksi on täysin oikeutettua sanoa ettei Räsänen ajattele omilla aivoillaan, tuskin on koskaan kovin pitkälle koskaan halunnutkaan näin tehdä. |
Vastaukset
Typötyhjä, täpötäysi |
#3619 Re: Re: Re:2014-09-08 13:13:19#3615: Kuusi ällää, niggapliis... - Re: Re: Miespuolinen kuuden ällän ylioppilas on älykäs, mutta naispuolinen ulkoa paukuttava tyhjäpää. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45674 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
828 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
366 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2324 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20894 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
134 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025