ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!
Kommentoitu viesti
Näkökulmia |
#677 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä29.08.2011 19:39#671: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä Niin YK:n jakopäätös koski koko Englannin mandaattialuetta. Palestiina/Arabivaltion osalta se toteutuikin, muodostettiin Jordania. Se olikin pinta-alaltaan huomattavasti suurempi. Juutalaiset hyväksyivät YK:n tekemän jakosuunnitelman, arabit eivät. Jako menikin suunnitellun juutalaisvaltion osalta toisin. Perustuen YK:n suunnitelmaan Israel julistautui itsenäiseksi 14.5.1948. Alue oli alkuperäistä jakosuunnitelmaa pienempi alue. Välittömästi tämän jälkeen ympäröivät arabivaltiot hyökkäsivät yhdessä, voi sanoa raukkamaisesti tämän vielä" rimpulavaltion" kimppuun tuhotakseen sen heti alkumetreillään. Toisin kuitenkin kävi, kuten tiedetään. Israelin armeija oli tuolloin vielä todella heikosti varustettu, eikä USA ollut vielä sen apuna millään tavalla, kuten väitetään. Tapahtui siis aikamoinen ihme, Israel selviytyi ylivoimaista vihollista vastaan ja työnsi vastustajan rajoiltaan, jollain rintamalla melko kauaksikin. Tuntuu aika ihmeelliseltä, että tuota pientä valtiota (Uudenmaan läänin kokoista) ollaan taas pilkkomassa. Olen joskus ajanut tuon maan läpi ja huomasin, että lähes puolet tuon maan pinta-alasta on vielä kuivaa aavikkoa ja erämaata. Ei luulis olevan kovin kadehdittava maapala. Jo ns. maalaisjärkikin minussa "huutaa", ANTAKAA ISRAELIN ELÄÄ, edes siinä pienellä maapläntillään. Toisekseen on se rauhanteko vaikeaa esimerkiksi Gazan kaistaleella, jossa hallitseva HAMAS julistaa ns. perusjulistuksessaan, että heidän ensimmäinen ja tärkein asiansa on juutalaisvaltion tuhoaminen, tee siinä rauhaa sitten. Tuskimpa löytyy yhtään toista valtiota, joka sietäisi sitä, että heidän rajansa yli ammutaan muutaman vuoden sisällä n. 10 000 kranaattia, ohjusta tai rakettia. Kun Israel puolustaakseen kansalaisiaan, aloittaa toimet Gazan kaistalla pari vuotta sitten, alkaa hirvittävä ÄLÄMÖLÖ Israelia vastaan. Ei mene kyllä mun jakeluun ja ihmettelenkin missä on nykyään tiedotusvälineiden oikeudenmukaisuus tiedottamisessa. Ainakin minussa edellämainitut asia aiheuttavat sympatioita olemassaolostaan taistelevaa Israelin valtiota kohtaan, sellaistahan juutalaisen kansan tie on ollut koko historiansa ajan. ISRAEL ELÄKÖÖN !!!
|
Vastaukset
Satunnainen vierailija |
#680 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä2011-08-29 20:34:25#677: Näkökulmia - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä Puhut asiaa, samanlaisia tuntemuksia on itsellänikin. |
Vieras |
#687 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä2011-08-30 09:22:56#677: Näkökulmia - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä Asetu hetkeksi arabien asemaan v 1948, mikäli tilanne tuntuu sinusta käsittämättömältä. Yritä hetkeksi unohtaa oma ennakkokäsityksesi Israelin olemassaolon raamatullisesta oikeutuksesta. Arabit kokivat maahan muuttavan ulkopuolista väestöä, jolle yllättäen annettiin YK:n taholta oma valtio. Arabit heitettiin ulos alueelta, jolla he oliva asuneet ties kuinkaa kauan. Mitä arabi ajattelee siinä kohdassa: - mikä oikeus tällä porukalla on tulla tänne? (Muista nyt että he eivät uskoneet juutalaisten oikeutukseen, vaikka sinä uskoisitkin.) - mikä oikeus YK:lla on päättää Israelin perustamisesta? - mitä pitäsi tehdä kun oma väestöryhmäni karkoitetaan alueelta, jolla olemme 'aina' asuneet? Ei ole mikään ihme etteivät he hyväksy Israelin olemassa oloa. Erikoista sen sijaan on että he nyt ovat valmiita hyväksymään 1967 rajat. Se antaa mielestäni viitettä siihen suuntaan, että he kokevat ettei heillä ole enää mahdollisuutta vastustaa Israelia sotilaallisesti ja antavat sen vuoksi periksi vaatimuksestaan Israelin valtion lakkauttamisesta. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1142 Luotu: 19.04.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
336 Luotu: 07.09.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
271 Luotu: 10.08.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
245 Luotu: 09.08.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
964 Luotu: 12.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21159 Luotu: 20.03.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
186 Luotu: 28.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
410 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
168 Luotu: 29.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
192 Luotu: 22.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1115 Luotu: 25.07.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
136 Luotu: 07.09.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
265 Luotu: 29.07.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
99 Luotu: 07.09.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
280 Luotu: 10.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
777 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11110 Luotu: 09.06.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
80 Luotu: 12.08.2025