ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!
Ota yhteyttä adressin tekijään
This comment has been removed by the person who wrote it.
kiroan jumalan ja israelin
jumalaa en jaksa edes pilkata koska miksi haistatella olemattomalle?teille kristityille minä sen sijaan nauran pitkään ja makeasti ja te ette voi tehdä mitään muuta kuin uhkailla rukouksella tai antaa anteeksi.
sen kuin uhkailette jumalanne tuomiolla, ei koske minua.yhtä hyvin minäkin voisin uhkailla teitä vaikkapa lentävällä yksisarvisella joka on näkymätön mutta kaikkitietävä.
Re: kiroan jumalan ja israelin
#656: - kiroan jumalan ja israelin
Miksi kirjoittelet moisia älyttömyyksiä? Eivät Jumalan tuomiot vielä tulekaan, vaan vasta pian alkavan antikristuksen ajan jälkeen. Tämä ahdistuksen aika kestää 7 vuotta ja voi alkaa periaattessa ihan milloin vaan Jumala haluaa.
Kaikkien mahdollisten tapahtuneiden katastrofien valossa näemme, että tuo aika on yhä enemmän käsillä. Ennen antikristuksen vihan aikaa, Jeesus tulee kuitenkin tempaamaan omansa pois sitä kaikkea kauheutta näkemästä, jota Ilmestyskirjassa kerrotaan.
Kuinka toimia Israelin tulevaisuuden hyväksi
Pahuuden voittoon tarvitaan vain se, että hyvät eivät tee mitään. Siispä toimikaamme.
Martti ja Mirja Ojares ovat tutustuneet Golanilla, Katsrinissa sijaitsevaan Ohalo-korkeakouluun. Vierailun tuloksena tehtiin päätös Ohalo-korkeakoulun ja TV7:n välisestä yhteistyöstä.
Suunnitellun kummitoiminnan puitteissa suomalaiset voivat "adoptoida" vähävaraisia opiskelijoita ja auttaa heitä taloudellisesti.
Video koulusta http://tv7.fi/vod/player.html?id=15057
Tarkempia tietoja TV7:n nettilehdessä, mm. yhteystiedot
(hakuruudussa sivu 9) (paperilehden sivu 17)
Otsikolla: "Vähävaraiset opiskelijat tarvitsevat tukea"
http://www2.lehtiluukku.fi/esp/espview?p=eyJmaWQiOiIxMDY1MV9kN2VhZDU0OTM0MDRkZmM2NDg2OTRhNTc5MzYwOGJkZiIsInRpIjoiVFY3IHV1dGlzZXQgM1wvMjAxMSIsImUiOjEzMTQ1NzAwODYsInAiOiIxMDY1MSIsImEiOiJyIiwicHAiOjEsInRvIjoiNmNiNjI2N2UzMmRjODA4NTEyNjM4Y2MyYzE5NzQzZWUiLCJhcyI6MTAwMH0%3D
tekninen vika
Pitkän lauseen ulos jäänyt osa kuului: Ohalo-korkeakoulun ja TV7:n välillä on tehty yhteistyösopimus ("kummitoiminnasta").
Linkki TV7:n näköislehteen netissä toimii ilmeisesti ok, vaikka osa siitä jää viestitilan ulkopuolelle.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
#645: - Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
Kukahan se taas on sotkenut puurot ja vellit. Aluksi puhuimme esimerkkinä Jerusalemin asukasluvuista vuosina 1844, 1931 ja 1948. Noina vuosina Jerusalemissa asui juutalaisia ja kristittyjä selvästi eniten. Tuo ryhmä kristityt olivat tosiaan kyseisinä vuosina valtaosiltaan muualta tulleita kristittyjä (Euroopasta, varsinkin Englannista ja Yhdysvalloista). Ne eivät tosiaankaan olleet arabeja, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Sitten joku tuo alueen asukasluvut vuonna 2009. Tuon vuoden tilastostasi puuttuu muuten alueen 6 000 000 juutalaista. Kannattaa ottaa selvää, mistä alkuaan keskustellaan.
Olen myös käynyt viime vuosina kristillisissä seurakunnissa alueella. Viimeksi kävin seurakunnassa, jossa valtaosa oli ns. messiaanisia juutalaisia, toiseksi suurin ryhmä oli muualta maailmasta muuttaneita kristittyjä. Arabikristityillä on Israelin alueella myös omia seurakuntia. Palestiinalaisalueilla arabikristittyjä on vainottu viime aikoina melko lailla, varsinkin Gazassa. Heitä onkin muuttanut alueelta melkoinen määrä.
Re: Re: kiroan jumalan ja israelin
#657: Tyhmä pilkkaa Jumalaa - Re: kiroan jumalan ja israelin
Ja pyh.kristityt ovat odottaneet jessen paluuta yli kakstuhatta vuotta eikä oo näkyny,eikä näy!koittakaa nyt hyväksyä vaan että jeesus kuoli ristillä(jos on ollut edes olemassa)eikä ole noussut kuolleista!
Antikristus, hah.ei sellaista ole.
miksi tämä jeesus ei ole palannut vaikka maailma on ihan päin prinkkalaa ja ollut niin jo parituhatta vuotta?koska jeesusta ei ole olemassa sen kummemmin kuin jumalaakaan.kiroan olematonta olentoa ja kas mitään pahaa ei tapahdu.ihminen luo oman kohtalonsa.
Re: Re: kiroan jumalan ja israelin
#657: Tyhmä pilkkaa Jumalaa - Re: kiroan jumalan ja israelin
Aluksi kerron, että olen eri henkilö kuin "Jumalan kiroaja". Sitten totean, että ei se ole hän, joka älyttömyyksiä kirjoittaa. On järjenvastaista höpöttää "antikristusksen ajoista" ynnämuuta ihmisen mielikuvituspotaskaa.
Älkää kiusatko mieltänne noilla jumaljutuilla. Ne ovat fantasiaa, eikä niitä kannata ottaa tosissaan. Siihen tietenkin kaatuu korttitalo moninaisine vaikutuksineen, kuten Israelin tukemiselta häipyy pohja. Kun ei ole Jumalaa, ei ole Jumalan valittua kansaakaan.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
#660: Mietteitä - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
Alkulause kommentissasi kuului: "Aluksi kiitoksia asiallisesta mielipiteenvaihdosta. Takertuisin aluksi tuohon väiteeseesi, että Israelin alueella asui itsenäistymisen aikaan pääasiassa arabeja, siis vuonna 1948."
Vasta sen jälkeen siirryit mainitsemiesi vuosilukujen Jerusalemiin. Ja se henkilö, jota sinä kommentoit, lienee ollut aivan alkuperäinen pohtija. Enkö siis saisi pysyä hänen aloittamassaan aiheessa.
Mutta käsittääkseni tällä sivustolla saa tehdä myös ihan "asiasta kymmenenteen"-kommentteja, eikä ole edes tarkoitus koko ajan ainoastaan toistaa edellisen ajatuksia. Eikö ole päinvastoin hyvä, että oma tietosi kirvoitti ihan muita ideoita samaan aiheeseen liittyen, ja sai siten olla siunaukseksi muillekin.
Sinä vaihdoit puheenaihetta alkuperäisestä, ja minä vaihdoin aihetta sinun aiheestasi. Kaikki siis hyvin, asia etenee! :)
Mutta tässä nyt sitten niitä tilastolukemia täystaulukoissa.
Vuonna 1947 juutalaisia 33%, muslimeja 58%, kristittyjä 8%.
The table below summarizes approximate population growth in Mandatory Palestine
Table 3: Approximate population growth in Mandatory Palestine
year Total Moslems % Jews % Christians %
1947 1.955.260 1.135.269 58,06 650.000 33,24 153.621 7,86
(piti poistaa koko taulukko - eipä se pysynyt taulukkomuodossa tällä sivulla)
(Vertaileva tarkistus Israelin tilastokeskuksen taulukoihin; täysin samoja vuosia ei ollut saatavissa, mutta suuruusluokka on vastaava. Tieto siis vaikuttaa validilta - netissä on niin paljon etujärjestöjen muokkaamia tietoja kummaltakin puolelta.)
| 1946 | 608,225 jews |
1,237,334 arabs |
1,845,559 total |
prosentteina 32.956% jews |
Arabeja siis oli koko alueella enemmän. Mahdollista väärinkäsitystä lukumääristä on saattanut luoda se, että YK:n jakoehdotuksessa Israelille kaavaillulla maa-alueella (55% koko mandaatin alueesta) asui vain noin 400 000 arabia.
Sen lisäksi myös YK:n kansainvälisen valvonnan alaisuuteen suunnittelemassa Jerusalemissa oli 100 000 juutalaista. (Vuonna 1945 heitä oli Jerusalemissa vielä 150 600)
Ja tietysti arabeille suunnitellussa jakoalueessa asuivat loput arabit,
yhteensä kaikkiaan siis 1,1 milj. arabia.
Juutalaisia yhteensä 650 000.
| |
Palestine: Arab / Jewish Population (1914 - 1946) Lähde: Israelin Tilastokeskus |
| A. Graph |
|
| II. | Jerusalem: Jewish, Muslim, and Christian Population (1910-2005) |
| A. Graph |
Toivottavasti kukaan ei nyt tee mitään johtopäätöksiä tilastoihin nojautuen. Muutenhan johtopäätös kuuluisi:
Jerusalem kuuluu juutalaisille, ja koko muu Pyhän Maan alue arabeille.
Näitä lukuja ja suhteita on mielenkiintoista tietää juutalais-arabi-konfliktin historian ja nykyisyyden ymmärtämisen kannalta,
mutta maat ja alueet jakaa Herra.
ja turhaa vedota mitä raamattu sanoo.se kirja on täyttä roskaa.olen lukenut kyseisen teoksen ja vanha testamentti on sotaa, murha ja verta.uusi testamentti on samaa soopaa.yksikään raamatun profetia ei ole käynyt toteen.jälkikäteen kun jotain on tapahtunut niin sitten on helppo jauhaaa tästä se profetia puhui.
minun puolestani tämä teidän jumalanne voi painua "#%%¤(#%.
Re:
Tiedustelut ja reklamaatiot voi - ja kannattaa - tehdä asiasta vastaavalle Persoonalle itselleen.
Hän kyllä ymmärtää kysymyksesi ja kestää valituksesi ja syytöksesi.
Siis rukoile Jumalaa. Kysy Häneltä. Odottaen saavasi vastauksen.
" Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa. "
Re:
Israel saa USA:lta vuosittain miljardeilla täsmäohjuksia. Täällä on ansiokkaasti huomioitu, että turkkilaisella avustuslaivalla yritettiin salakuljettaa Gazaan ruuvimeisseleitä ja jopa kaksi ritsaa.
Luuk.6:41 – 42. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
#663: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
Kiitos asiaan paneutumisestasi. Se mitä kommentoin parissa viestissäni, koski "kristittyjen ryhmän " koostumusta. En muista kuka väitti kommentissaan sen sisältävän ainoastaan arabeja, ynnäten ne muslimien ryhmään. Se kuitenkin on tosiasia,että Jerusalemin kristityt olivat tosiaan valtaosin muualta tulleita (Euroopasta ja Yhdysvalloista) siis aikana ennen Israelin itsenäisymistä. Se mitä esitettiin ensimmäisessä viestissä, pitänee paikkansa sinunkin esittämiesi tilastojen valossa. Viestin tarkoituksena kai oli osoittaa, että alueella tosiaan asui paljon juutalaisia jo ennen itsenäistymistä. Jerusalamissa jopa enemmistönä, jopa selvänä enemmistönä, kuten esittämäsi tilastot myös osoittavat. Joskus kun kuulee esitettävän aivan muuta.
Asiasta kolmanteen. Olen seuraillut messiaanisten kristittyjen lisääntymistä Israelissa suurella mielenkiinnolla. Lukuja on varmaan vaikea sanoa tällä hetkellä. arviot liikkuvat n. 15000-20000 paikkeilla. Se on ainakin varma, että seurakuntia on tullut hurjasti lisää, viimeisin luku jonka kuulin oli 240. Kuten kerroin aikaisemmin olen saanut matkoillani käydä messiaanisissa seurakunnissa. Millä palolla he ylistävät ja levittävät evankeliumia Messiaastaan Jeesuksesta. Jopa valtalehdet Jerusalemissa ovat viimeaikoina julkaisseet ensimmäisen kerran positiivisia kirjoituksia messiaanisista juutalaisiata. Parasta olen kuullut pohjoisempana Israelissa sijaitsevista seurakunnista, jossa arabikristityt ja messiaaniset juutalaiset sekä muut alueen kristityt ovat yhdessä pitäneet ns. metsä/puistojuhlia. Olen lukenut asiasta paristakin lehdestä , nähnyt kuvia ja haastatteluja. He ovat joutuneet kokoontumaan läheiseen metsään ympäristön paineiden vuoksi. MAHTAVAA, eikö siinä ole hieno kuva siitä, että Jeesuksessa Kristuksessa(Jeshuassa) meillä on toivo ja tulevaisuus. Hän kun on meidän herramme, katoaa kansojen väliltä viha ja katkeruus. Hänessä maailmaan tulee vasta todellinen RAUHA.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
#668: Mietteitä - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
Ehkä noinkin tai sitten ei. Muslimien ja juutalaisten lisäksi palestiinan alueelle on tullut häärimään kristittyjä. Valitettavasti kyseessä ovat usein voimakkaasti Israelin politiikkaa tukevat fundamentalistikristityt, jolloin tasapainottavuus ei toteudu. Suomestakin alueella toimii jos jonkinlaista fundamentalistia, katsokaa vaikka TV7:ää.
Enpä haluaisi Suomeen ulkomaalaisia, jotka tukevat voimakkasti persuja asettuen mamuja ja venäläisiä vastaan.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
#668: Mietteitä - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
Viestin tarkoituksena kai oli osoittaa, että alueella tosiaan asui paljon juutalaisia jo ennen itsenäistymistä. Jerusalamissa jopa enemmistönä, jopa selvänä enemmistönä, kuten esittämäsi tilastot myös osoittavat. Joskus kun kuulee esitettävän aivan muuta.
_________________________
Jotenkin sain kyllä sen vaikutelman, että vaikka juutalaisia alueella (siis palestiinassa eikä Jerusalemissa) oli, he ovat olleet pieni vähemmistö. Tulkintasi vaikuttaa tarkoitushakuiselta ja vaikeasti puolustettavalta.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
#670: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
Totta, juutalaisia oli alueella vähemmistö. Arabeja 1,1 miljoonaa, ja juutalaisia 650 000.
Myös maan omistus oli arabien hyväksi. Vuoden 1947 lopulla juutalaisten omistuksessa oli vajaat 10% kaikesta maasta (Juusola/ Israelin historia, 2005).
YK:n jakopäätöksen mukaan oli tarkoitus jakaa maa niin, että 55% pinta-alasta tulisi perustettavalle Israelin valtiolle.
Mielestäni tämä vain vahvistaa raamatun sanan Israelin kansasta.
|
" Ei Herra sentähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat,
|
|
vaan sen tähden, että Herra rakasti teitä ja tahtoi pitää valan, jonka hän oli vannonut teidän isillenne"... 5 Moos.7:7-
.
Israel ei ole vallannut Palestiinaa omalla lukumääräärällään, ei omilla maaostoillaan, ei omalla viisaudellaan, ei omilla sotilasvoimillaan. Jopa me kristityt menemme harhaan siinä, että alamme perustella Israelin "oikeutta" saada maa inhimillisillä perusteilla. Jos Israel olisi saanut Palestiinasta palasenkaan omalla inhimillisellä taidollaa, voimallaan ja viisaudellaan, kunnia ei kuuluisi Jumalalle.
.
Armahtakoon Jumala sekä kristittyjä että juutalaisia, että emme veisi kunniaa Jumalalta, sillä Hänelle se kuuluu. Mistä johtuukaan kaikki tämä vastustus, mikä Israelilla on maansa hallussapidon suhteen? Eikö Jumala ennenkin lähettänyt vihollisia Israelin kansan niskaan, kun he "unohtivat" valastaan ja liitostaan huolimatta kääntyä Jumalan puoleen ja kunnioittaa yksin Häntä?
|
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
#671: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
Minun mielestäni se ei suinkaan vahvista Raamatun sanaa. Sen sijaan se alleviivaa sitä, kuinka suuri vääryys arabiväestölle tehtiin Israelin valtiota perustettaessa. Vääryyttä korostaa arabien asema Israelin miehittämällä alueella ilman mitään inhimillisen kehittymisen mahdollisuuksia. Tätä taustaa vasten on helppo asettua arabien puolelle meneillään olevassa konfliktissa.
Onkin erikoista, että tämä adressi pyrkii muka vastustamaan rasisimia. Tällä adressilla nimenomaan puolustellaan jatkuvaa räikeää rasismia ja alueen alkuperäisen väestön alistamista Israelin taholta.
Dorritille:
Hieman viiveellä vastailen...
En tarkoittanut sitä viestiä vaan viestistä n.o 609, http://www.adressit.com/keskustelu/16996/start/600#609 , mutta nyt huomasin, etten ollut sitä Sinulle osoittanutkaan. :-/ Niihin kysymyksiin haluaisin kuitenkin keneltä tahansa uskovaiselta vastauksen.
En vaan äkkiä löytänyt sellaisia kysymyksiä, joihin minä olisin jättänyt vastaamatta sinulle...
Selityksesi viestisi poistoon ei minua oikein vakuuttanut. On kuitenkin hyvin ymmärrettävää, että halusit muuttaa arviosi minusta 'aina oikeassa olevasta' 'riidanhaastajaksi'. Onhan se teidän uskovien mielestä riidan haastamista, jos haluaa jotain näyttöä esim raamatun tekstien todenperäisyydestä, eikä suostu nielemään ihan kaikkea. Olisin mm hyvin kiinnostunut tietämään miten herra Nooa sai hetkessä arkkiinsa pari kappaletta jokaista maan elikkoa, ja kuinkahan monta saaliseläinlajia tuli sillä paatilla syötyä sukupuuttoon petojen toimesta?
Toisaalta vastaväittäjää 'aina oikeassa olevaksi' nimittely ON paha 'irrallinen' lipsahdus...
:-)
Etkö tosiaan käsitä??
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
#672: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
Kyllä, myös kristityt ja Israel tekevät väärin, aina kun ovat valinneet väkivallan ja voiman käytön tien. Inhimillisen tien. Teemme väärin myös siinä, että valikomme ja muuntelemme totuutta arabien kohtelusta legitimoidaksemme Israelin teot. Uusimman, tarkimman dokumentteihin perustuvan historiatutkimuksen mukaan esim. arabikylien tyhjennykset ja väestönsiirrot 1948 täyttävät etnisen puhdistuksen kriteerit. Kyseiset historioitsijat on teilattu ja pakotettu ulos maasta. Juutalaiset historioitsijat. Demokraattisesta maasta.
Pakolaisleirit, asumusten tuhoaminen tai tuhansien palestiinalaisten pitäminen vankiloissa "ennakoivasti" eivät ole lähtöisin raamatun sanasta:
Älköön teistä kukaan tehkö vääryyttä lähimmäisellensä, vaan pelkää Jumalaasi; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne.
Älä tee vääryyttä kurjalle ja köyhälle palkkalaiselle, olipa hän veljiäsi tai muukalaisia, joita asuu maassasi, sinun porttiesi sisäpuolella.
Minkä minä olen nähnyt, niin ne, jotka vääryyttä kyntävät ja turmiota kylvävät, ne sitä niittävätkin.
Älä tee muukalaiselle vääryyttä äläkä riistä häntä, sillä olet itsekin ollut muukalaisena Egyptissä.
Pysy erossa väärästä asiasta. Älä aiheuta syyttömän kuolemaa, sillä sellaista vääryyttä minä en salli.
Älä tee toiselle vääryyttä äläkä ota mitään väkisin.
Kristittynä en voi muuta kuin todeta, että kyllä Israelin Pyhä näkee ja muistaa jokikisen arabinkin kyyneleen ja kärsimyksen. Hän tulee viimeisellä tuomiolla tuomitsemaan myös juutalaiset. Kuin myös arabit. Ja juutalaisten tuomio on ankara: jolla paljon on, siltä paljon vaaditaan.
Yksilöihmisenä voin rukoilla armoa - kummallekin osapuolelle. Ja voin omalta pieneltä osaltani yrittää muistuttaa, että Jumala käski siunata Israelia, ja rukoilla sille rauhaa. Mutta Jumala ei käskenyt palvoa Israelia tai ylistää sen tekoja. Palvonta ja ylistys ja kiitos kuuluu vain Jumalalle. Siunaaminen voi olla myös totuuden puhumista, ja vääryyden oikaisua. Sitä, mikä tuo rauhaa ja lohdutusta molemmille osapuolille.
Kristiityinä sanomme usein: Jumala rakastaa syntisiä, mutta ei heidän syntisiä tekojaan. Voisimme sanoa samoin Israelista. Jumala rakastaa Israelia, mutta ei sen syntisiä tekoja.
| This discussion has been closed. |
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#650: Shalom Yisarael - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
Vastaus:Eipä sitä koskaan tiedä, mikä sukunimenne on alunperin ollut - Suomalaiset ovat kovasti jostain syystä muutelleet nimiään aikojen saatossa...
Joka tapauksessa Raamattu sanoo, että se on oikea juutalainen, jonka sydän on ympärileikattu, eli hän on rukoillut Jeesusta, Jeshuaa sydämeensä asumaan. Hallelujaa!!! :)
Tässä on vielä tällainen luettelo, josta pitäisi suurin piirtein löytyä maailman kaikki juutalaisnimet, tämä on ulkomaalaisten juutalaisten pitämä sukunimiluettelo ja kuitenkin täältä löytyy yllättävän paljon suomalaisnimiä.
Suhtaudun itse tähän hyvin varauksellisesti, sillä täältä löytyy kaikki sukuni ja mieheni suvun sukunimet.
www.avotaynu.com
Ai niin, annan vähän ohjeita sukunimen katsomiseen, jos et niin osaa englantia.
Tuosta sivun oikealta puolelta löydät otsikon "Search Jewish Surnames". Paina siitä ja tulet sukunimiluetteloon.
Kirjoita sitten haettava sukunimi siihen annettuun kohtaan ja paina Search. Kohta ei tule todennäköisesti heti esille, vaan joudut menemään aakkosissa eteenpäin, kunnes tuo sukunimesi kohta tulee ja voit katsoa löytyykö sitä. Eteenpäin luettelossa mennäään painamalla nappia "Show next 30 records".
Mutta kuten sanoin tähän luetteloon ei kannata suhtautua "haudanvakavasti", vaan viitteellisesti, vaikka oma nimi sieltä löytyisikin. Juutalaisilla ja pakanoilla voi joskus olla jopa samoja sukunimiä - Vain geenitutkimuksella voidaan todeta, mitä sukua/rotua ihminen on.