Kansanäänestys sukupuolineutraalin lakiehdotuksen kumoamiseksi
Kommentoitu viesti
Vieras |
#199 Tässä Setan tiekartta kohti yhteiskunnan täydellistä romutusta10.12.2014 09:44SUKUPUOLINEUTRAALI AVIOLIITTOLAKI ON VÄLITAVOITE Toteutuessan laki pistää ison myllyn päälle, tätä toivoisi Seta jota edustaa vähemmistö. Suomessa on tutkittu ihmisten seksuaalista suuntautumista vuosina 1971 ja 1992. Tuloksiksi saatiin, että -71 homoja oli 0,8 % väestöstä ja -92 heitä oli 0,6 % väestöstä. ( Lähde: Wikipedia; Seksuaalivähemmistöjen määrä Suomessa). EU LGBT survey ( 2013,8) - tutkimuksessa arvioitiin homojen, lesbojen ja bi-seksuaalien määräksi noin 5 % väestöstä. Helsinki. Ihmisoikeusliitto. Mutta ottaako Setan tiekartta huomioon enemmistöä tai lapsia? Sukupuolineutraaliavioliittolaki edistäisi Setan tavoitteita, kuten oheisesta kuvastaa alla voi huomataja helpottaisi heitä seuvaavien askeleiden ottamiseen. Tässä Setan suunnitelma: 1. Samaa sukupuolta oleville pareille säädetään rekisteröity parisuhde. (toteutunut) 2. Arvoliberaalit sijoittoittavat eroamisensa massa-aaltoihin. (toteutunut) 3. Kirkko siunaa ensimmäisen rekisteröidyn miesparin lähetystyöhön.(toteutunut) 4. Sukupuolineutraali avioliittolaki säädetään. Samaa sukupuolta oleville heteroparien oikeudet. Lin vastustajat pelkäävät, että tulevaisuudessa vaaditaan lukumääräneutraaliutta, jos sukupuolineutraalius toteutetaan. Lain kannattajat vakuuttavat, ettei lukumääräneutraalia avioliittoa tarvita, eikä sitä tulevaisuudessakaan vaadita. 5. Arvoliberaalit liittyvät takaisin kirkkoon, jotta voidaan muuttaa kirkon avioliittokanta. Vasta sukupuolineutraalin avioliittolain mentyä läpi aletaan vaatimaan äänekkäästi kirkon teologisten linjaustEN muuttamista ja homoparien vihkimistä. 6. Vaatimus, että uskonnollisten yhdyskuntien vihittävä homoparit(sitä mukaa, kun kussakin yhdyskunnassa ilmaantuu ensimmäinen homopari, jonka osapuolet ovat yhdyskunnan jäseniä ja vaativat vihkimistä). 7. Luterilainen kirkko alkaa vihkimään homoparit. 8. Uskonnolliset yhdyskunnat häviävät oikeustaistelut, ja heidän on valtion viranomaisvaltaa käyttävinä vihittävä samaa sukupuolta olevat yhteisönsä jäsenet, tai joutuvat luopumaan vihkioikeidestaan. TÄMÄKÖ ON IHMISOIKEUTTA JA TASA-ARVOA? 9. Suurempi julkinen tuki (RAHAA) seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestäjille. 10. Ehto steriloinnista juridisen sukupuolen korjauksen yhteydessä poistetaan. 11. Sukupuoli-identiteetti rikoslakiin koventamisperusteena mainittujen vihamotiivien luetteloon.MITÄ EPÄKOHTIA LAKI LISÄÄ, ETTÄ TÄLLÄINEN TARVITAAN KUN EI OLLA ENNENKÄÄN TARVITTU? 12. Perusopetuksen OPS uudistetaan niin, että se velvoittaa opettajia pitämään seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden opetuksessaan esillä. 13. Poliisille erilliset htblti-viharikosyksiköt. (Ruotsin malli). EI TÄLLAISIA ENNENKÄÄN OLE TARVITTU, NÄKÖJÄÄN LAKI LISÄISI ERIPURAISUUTTA. 14. Erilliset liikuntaryhmät pojille ja tytöille puretaan. 15. Kolmas sukupuoli kirjataan lakiin. 16. Rahoituksen lisääminen sukupuolenkorjausleikkauksiin. 17. Lukumääräneutraali rekisteröity suhde säädetään. 18. Avioliitto-käsite poistuu laista ja sen korvaa rekisteröity suhde, jossa yhdistetään sukupuolineutraali avioliitTo ja lukumääräneutraali rekisteröity suhde. TÄMÄKÖ ON IHMISOIKEUKSIA JA TASA-ARVOA? 19. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolait säädetään kieltämään uskonnollisissa yhteisöissä kaikenlainen toiminta, jossa heteroseksuaalisuus olisi lähtökohtana (työntekijöiden valinta, perinteisen heteroparisuhdemallin opettaminen jne.) TÄMÄKÖ ON IHMISOIKEUKSIA JA TASA-ARVOA? 20. Julkisiin tiloihin on rakennettava sukupuolineitraalit WC:t ja suihkutilat miesten ja naisten vastaavien viereen. 21. Juridisen sukupuolen korjaamisen (18v) poistetaan. KARSEETA! 22. Biologisesti miehenä syntyneet saavat kukupuolenkorjausten jälkeen kilpailla niasten sarjoissa. 23. Postetaan henkilörekistereistä tieto siitä, että henkilö on ollut eri sukupuolta syntyessään. 24. Nimien historialliset sukupuolimerkitykset neutralisoidaan. Pojsita tulee Liisoja aj tytösitä Jaakkoja ja tosinpäin. 25. Sukupuolten korvaaminen henkilöpapereissa ja lomakkeissa henkilönimikkeellä. 26. Henkilö-nimike korvaa sukupuolitermit, jotka poistetaan laista.
NÄIN SETAN TAVOITE ON SAAVUTETTU! Tämähän kuulostaa tosi tasa-arvoiselta ja lapsien etua eteenvievältä asialta…hhhmmmm Arvio kehityskulusta on koottu Setan, Trasekin, hlbti-vaikuttajien ja oikeusministeriön selvitysryhmän tavoiteasetteluiden pohjalta.
|
Vastaukset
Vieras |
#201 Re: Tässä Setan tiekartta kohti yhteiskunnan täydellistä romutusta2014-12-10 10:21:30#199: - Tässä Setan tiekartta kohti yhteiskunnan täydellistä romutusta Hieno tuo Perussuomalaisten Sebastian Tynkkysen kaavio homojen salaliitosta, taitaa olla kansainväliset voimat taustalla? Hyvä että Persut keskittyvät kansankunnan kannalta tärkeisiin kysymyksiin. Ja Keskustan Sipilän hymy levenee :) |
Vieras |
#206 Re: Tässä Setan tiekartta kohti yhteiskunnan täydellistä romutusta2014-12-10 12:58:03 |
Vieras |
#210 Re: Tässä Setan tiekartta kohti yhteiskunnan täydellistä romutusta2014-12-10 13:10:26#199: - Tässä Setan tiekartta kohti yhteiskunnan täydellistä romutusta
SUKUPUOLINEUTRAALI AVIOLIITTOLAKI ON VÄLITAVOITE Toteutuessan laki pistää ison myllyn päälle, tätä toivoisi Seta jota edustaa vähemmistö. Suomessa on tutkittu ihmisten seksuaalista suuntautumista vuosina 1971 ja 1992. Tuloksiksi saatiin, että -71 homoja oli 0,8 % väestöstä ja -92 heitä oli 0,6 % väestöstä. ( Lähde: Wikipedia; Seksuaalivähemmistöjen määrä Suomessa). EU LGBT survey ( 2013,8) - tutkimuksessa arvioitiin homojen, lesbojen ja bi-seksuaalien määräksi noin 5 % väestöstä. Helsinki. Ihmisoikeusliitto. Mutta ottaako Setan tiekartta huomioon enemmistöä tai lapsia? Sukupuolineutraaliavioliittolaki edistäisi Setan tavoitteita, kuten oheisesta kuvastaa alla voi huomataja helpottaisi heitä seuvaavien askeleiden ottamiseen. Tässä Setan suunnitelma: 1. Samaa sukupuolta oleville pareille säädetään rekisteröity parisuhde. (toteutunut) 2. Arvoliberaalit sijoittoittavat eroamisensa massa-aaltoihin. (toteutunut) 3. Kirkko siunaa ensimmäisen rekisteröidyn miesparin lähetystyöhön.(toteutunut) 4. Sukupuolineutraali avioliittolaki säädetään. Samaa sukupuolta oleville heteroparien oikeudet. Lin vastustajat pelkäävät, että tulevaisuudessa vaaditaan lukumääräneutraaliutta, jos sukupuolineutraalius toteutetaan. Lain kannattajat vakuuttavat, ettei lukumääräneutraalia avioliittoa tarvita, eikä sitä tulevaisuudessakaan vaadita. 5. Arvoliberaalit liittyvät takaisin kirkkoon, jotta voidaan muuttaa kirkon avioliittokanta. Vasta sukupuolineutraalin avioliittolain mentyä läpi aletaan vaatimaan äänekkäästi kirkon teologisten linjaustEN muuttamista ja homoparien vihkimistä. 6. Vaatimus, että uskonnollisten yhdyskuntien vihittävä homoparit(sitä mukaa, kun kussakin yhdyskunnassa ilmaantuu ensimmäinen homopari, jonka osapuolet ovat yhdyskunnan jäseniä ja vaativat vihkimistä). 7. Luterilainen kirkko alkaa vihkimään homoparit. 8. Uskonnolliset yhdyskunnat häviävät oikeustaistelut, ja heidän on valtion viranomaisvaltaa käyttävinä vihittävä samaa sukupuolta olevat yhteisönsä jäsenet, tai joutuvat luopumaan vihkioikeidestaan. TÄMÄKÖ ON IHMISOIKEUTTA JA TASA-ARVOA? 9. Suurempi julkinen tuki (RAHAA) seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestäjille. 10. Ehto steriloinnista juridisen sukupuolen korjauksen yhteydessä poistetaan. 11. Sukupuoli-identiteetti rikoslakiin koventamisperusteena mainittujen vihamotiivien luetteloon.MITÄ EPÄKOHTIA LAKI LISÄÄ, ETTÄ TÄLLÄINEN TARVITAAN KUN EI OLLA ENNENKÄÄN TARVITTU? 12. Perusopetuksen OPS uudistetaan niin, että se velvoittaa opettajia pitämään seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden opetuksessaan esillä. 13. Poliisille erilliset htblti-viharikosyksiköt. (Ruotsin malli). EI TÄLLAISIA ENNENKÄÄN OLE TARVITTU, NÄKÖJÄÄN LAKI LISÄISI ERIPURAISUUTTA. 14. Erilliset liikuntaryhmät pojille ja tytöille puretaan. 15. Kolmas sukupuoli kirjataan lakiin. 16. Rahoituksen lisääminen sukupuolenkorjausleikkauksiin. 17. Lukumääräneutraali rekisteröity suhde säädetään. 18. Avioliitto-käsite poistuu laista ja sen korvaa rekisteröity suhde, jossa yhdistetään sukupuolineutraali avioliitTo ja lukumääräneutraali rekisteröity suhde. TÄMÄKÖ ON IHMISOIKEUKSIA JA TASA-ARVOA? 19. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolait säädetään kieltämään uskonnollisissa yhteisöissä kaikenlainen toiminta, jossa heteroseksuaalisuus olisi lähtökohtana (työntekijöiden valinta, perinteisen heteroparisuhdemallin opettaminen jne.) TÄMÄKÖ ON IHMISOIKEUKSIA JA TASA-ARVOA? 20. Julkisiin tiloihin on rakennettava sukupuolineitraalit WC:t ja suihkutilat miesten ja naisten vastaavien viereen. 21. Juridisen sukupuolen korjaamisen (18v) poistetaan. KARSEETA! 22. Biologisesti miehenä syntyneet saavat kukupuolenkorjausten jälkeen kilpailla niasten sarjoissa. 23. Postetaan henkilörekistereistä tieto siitä, että henkilö on ollut eri sukupuolta syntyessään. 24. Nimien historialliset sukupuolimerkitykset neutralisoidaan. Pojsita tulee Liisoja aj tytösitä Jaakkoja ja tosinpäin. 25. Sukupuolten korvaaminen henkilöpapereissa ja lomakkeissa henkilönimikkeellä. 26. Henkilö-nimike korvaa sukupuolitermit, jotka poistetaan laista.
NÄIN SETAN TAVOITE ON SAAVUTETTU! Tämähän kuulostaa tosi tasa-arvoiselta ja lapsien etua eteenvievältä asialta…hhhmmmm Arvio kehityskulusta on koottu Setan, Trasekin, hlbti-vaikuttajien ja oikeusministeriön selvitysryhmän tavoiteasetteluiden pohjalta.
tiekarttaan |
Vieras |
#212 Re: Tässä Setan tiekartta kohti yhteiskunnan täydellistä romutusta2014-12-10 15:22:29#199: - Tässä Setan tiekartta kohti yhteiskunnan täydellistä romutusta
NO niin - NO Comments? ? Vai? Tämä se näyttää mikä siellä sisuksissa piilee.
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1035 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2044 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
468 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18219 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1974 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
684 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
122 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6427 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
711 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024