Kansanäänestys sukupuolineutraalin lakiehdotuksen kumoamiseksi
Kommentoitu viesti
Ajattelija |
#204 Re:10.12.2014 11:561. Niin. Miksi ei se Suomessakin voisi tapahtua kun tapahtuu jo Amerikoissa monessa osavaltiossa ja Kanadassa 10 vuottaa kuten Massachusetts:n osavaltiossa ihan kuva-aineistojen kanssa näytetään videossa
2. Oma johtava kasvatusfilosofimmekin Tapio Puolimatka on aiheesta kirjoittanut asiantuntija sivuillaan. Hän oli muuten yksi heistä, joita eduskunta kuuli ennen äänestystään. Setan maallikkolausunnot taisi painaa äänestyksessä 105 äänestäjän ajatusmaailmassa enemmän. http://www.tapiopuolimatka.net/asiantuntijalausunto
Ei ole hyvä olla sinisilmäinen kuten meidän eduskunta suurimmalta osaltaan näyttää olevan. On kai heistä "hienoa" kun saa kuulua eliittijoukkoon, jossa homous on heidän mielestään verrattavissa avioliittoon. Koko Tynkkysen kokoama skenario on muuten ihan looginen ketju. Ollaan Suomessa siinä jo pitkällä, mutta paljon paljon paljon on vielä edessä, koko kiansakunnan tuho, jos ei Jeesus sitä ennen tule takaisin, sitä päivää ja hetkeähän me emme tiedä.
|
Vastaukset
Vieras |
#207 Re: Re:2014-12-10 13:00:23
Kyllä lakivaliokunta otti hyvin vastaan Puolimatkan esityksen, ja oli todella siitä kosketettukin. Mutta nythän kaiken tuon yli käveltiin. |
Vieras |
#211 Re: Re: Lapsivaikutuksista jne.2014-12-10 14:26:18Kiitos lukuvinkistä tuohon Tapio Puolimatkan asiantuntijalausuntoon, se on loistavasti kirjoitettu ja perusteltu!
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1040 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2048 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
477 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18227 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1975 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
685 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
124 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6428 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
714 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024