Työttömälle oikeusturvaa ja parempaa toimeentuloa
Kommentoitu viesti
Vieras |
#6530.03.2015 13:05Jaa, että työttömien olot vielä pitäs olla mukavia? Työttömänä pitääkin olla kurjaa, se kuuluu asiaan. Jos työttömien olot olisi mukavia, kaikki olisivat työttömiä. Tällä hetkellä 2,3 miljoonaa työssäkäyvää huolehtii 5,5 miljoonasta. |
Vastaukset
Ajattele vähän |
#66 Re: Taidat olla joko todella rikas taikka teini2015-03-30 22:45:25Joopa joo. Kukaan YT neuvotteluissa kenkään saanut ei ole vapaaehtoisesti työttömänä. Toiset on voinut joutua työttömäksi ihan fyysisen vamman takia taikka henkisen vamman takia. Väitän että vähintään 90% työttömistä haluaisi tehdä töitä, mutta haluaisi tehdä töitä palkalla jolla elää eikä millään orjapalkalla ja vielä vakitöitä eikä pätkätöitä. Saati sitten nolla sopimuksella töitä. Se on nöyryyttävää jos joutuu töiden ohella lähteä sosiaalitoimisto kerjäämään toimeentulo tukea, kun palkalla ei pärjää. Ja työttömien eläkkeet jäävät pieniksi, mistä seuraa lopunikää kestävä sosiaalitoimiston luukulla juokseminen, joka taas alentaa ko. eläkeläisen ihmisarvoa. Se on se iso pointti. Kun taas rikkaat kiertävät veroja ja päättäjät keksivät miten palkkaa saadaan alennettua ilman että hypitään liittojen nenille. Esim. työkokeilu. Suomessa harrastetaan orjatyötä mikä on piilotettu hienojen nimien alle etkö sä huomaa sitä? Tämä rikkoo jo työttömän ihmisoikeutta. Ei se sohvalla makaaminen ja työhakujen teko nyt kovin kivaa ole. Kaikilla on oikeus saada samasta työtstä sama Tessin mukainen palkka. |
Kaisa Varonen os. Borg |
#67 Re: vieras 652015-03-31 07:11:08
abcdef
abcdef
Vai rupeaisit sinä työttömäksi, jos työttömien olot olisivat mukavat? En minä vaan. Olen joutunut työttömäksi taas jälleen kerran vastoin tahtoani. Ensimmäisen kerran jouduin työttömäksi jo 1989, opintovalat niskassa, myös puolisolla oli opintovalat. Pätkätöillä, katkeilevilla ja ennustettavilla tuloilla jouduimme maksamaan opintovelat. pieniksi mainituista työttömyyskorvauksilla, myös jonkun verran joskus oli muutakin sosiaaliturvaa. siis sillä pieniksi mainitulla sosiaaliturvalla vielä maksoimme opintovelkamme. Jouduimme lohkaisemaan normitulosta vielä valan maksunkin. olin 23 ammattinimikkeellä työssä 60 työpaikassa, oma yrityskin oli, projektiakin olen ollut perustamassa kahdesti, itselle vain vähän aikaa työtä niistä, toisesta vain tunti päivässä puoli vuotta. Karenssilla emme ole koskaan olleet, mutta selvityspyynnöillä on työttömyyskorvauksiamme katkottu ilman syytä, vaikka jo pätkätöiden takia jopa kuudesti ovat katkenneet tulot, ja velat olivat silloin niskassa. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
438 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51113 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21068 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
245 Luotu: 29.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
54 Luotu: 22.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025