Tuen Ahmoon koulun säilyttämistä!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#423 Re:28.05.2015 06:20Millä perusteella Nyhkälä passivoi aiemmin aktiivisia perheitä? Eikös se ole lasten edun mukaista jatkaa sitä aktiivista linjaa, jos sellaista on jo ylläpitänyt? Ja samalla ihan kaikkien kaupungin lasten etu. Kysehän on siitä miten vanhemmat tätä asiaa nyt alkavat hoitamaan. Taistelua Ahmoon koulun puolesta voi jatkaa, mutta olisiko lasten sopeutumisen kannalta järkevää miettiä että miten tästä edetään? |
Vastaukset
Vieras |
#424 Re: Re:2015-05-28 06:58:38Tässä on jo vuosikausia paikattu mm. koulukuljetusten puutteita (esim. sellaista sääntöä, jonka mukaan hammaslääkärikäynti vie sitä päivältä oikeuden koulukyyteihin), ja nämä puutteet ja laiminlyönnit (koulumatka kestää yli 2,5 tuntia) johtuvat vain huonosta kilpailutuksesta, ei kuljetusyrittäjästä. Ahmoon koulu on esim. hankintojen osalta toiminut pitkälti vanhempainyhdistyksen tuen avulla. Luistinrata olisi jäädytetty viime talveksi, mutta kaupunki kielsi. Hiihtolatu tehtiin vapaaehtoisten toimesta, kuten myös koulun salin esiintymislava. Taksille tehtiin takavuosina kääntöpaikka siihen koulua vastapäätä, taas talkoovoimin. Niin mitä teki kaupunki, myi sen jälkeen tontin pois ja nyt sivistysjohtajakin kehtaa arvostella, että on vaarallista, kun taksit ajavat pihaan. Olisin ollut, monien muiden tapaan, valmis tekemään talkootyötä jatkossakin ja paikkamaan koulukyytipuutteita (olen järjestänyt isovanhempia noutamaan lasta koulusta, jos vaihtoehtona on ollut, että odottaa taksia puoli neljään asti, kun koulu on loppunut varttia vaille kolme). Mutta nyt en enää jaksa. Olen ollut muutenkin erittäin myönteinen koulun ja opetuksen suhteen, kuitenkaan puuttumatta opettajien työhön negatiivisesti. Moni on 'tuonut' lapsensa Ahmoon kouluun juuri sen koulun vuoksi: sijainti, koko, henki. Nyhkälän koulun rehtori on niin eri linjalla sen suhteen, mikä on meidän lasten paras, että jo sekin saa ajattelemaan, että mielummin siirryn kokonaan syrjään yhteistyöstä koulun kanssa. Muutenkin koko tämä prosessi, valhetta valheen perään. Soisin lapselleni erilaisen esikuvan koulumaailmassa. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45701 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2333 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
375 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
227 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
141 Luotu: 07.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
113 Luotu: 10.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
215 Luotu: 03.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
59 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20904 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3605 Luotu: 10.09.2021
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
215 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
223 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10633 Luotu: 09.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
253 Luotu: 18.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
114 Luotu: 24.06.2025