Työttömälle oikeusturvaa ja parempaa toimeentuloa

Kommentoitu viesti

Työttömille tsemppiä, mutta ei tällä tavoin.

#146 Työttömien edut jo nyt kohtuuttomia

23.06.2015 06:33

Ennemminkin pitäisi leikata työttömyystuista ja omavastuuaikaa pidentää. Ja töissäkäyvien omavastuu 1-3 päivän sairaslomiin, jonka jälkeen vastuu Kelalle. Nykyään yrittäjä maksaa kahden viikon sairaslomaan asti työntekijälle omasta pussistaan, mikä on täysin kohtuutonta. (10 pvän omavastuu + 4  yli menevää pvää osuu viikonlopuille). 

 

Useat tuttuni saavat + 3000 euron ansiosidonnaisia näin yt-neuvotteluiden aikaan. Ehkä se on vähän kohtuutonta? Kattona tähän riittää mielestäni max. 1500 euroa netto / kk. Sillä lyhentelee jo 700 euron asuntolainaa ja jää vielä 800 euroa rällättävää. Sillä pärjää verrattain mukavasti, toiset saavat saman summan nettona kovasti töitä paiskimalla.

 

Yrittämisestä helpompaa ja reksrytoinnin riskejä karsimalla (kuten näitä sairastapauksia, mitkä voivat olla ensimmäisen työntekijän palkkaajille kohtalokkaita), saisi tämän adressin allekirjoittaneillekin varmasti työpaikkoja. Ja jos mieluisaa työpaikkaa ei ole, kannattaa kokeilla sen luomista itse. Se voi olla oikein antoisaa :)

Vastaukset

Kaisa Varonen os. Borg

#147 Re: Työttömien edut jo nyt kohtuuttomia

2015-06-23 13:16:40

#146: Työttömille tsemppiä, mutta ei tällä tavoin. - Työttömien edut jo nyt kohtuuttomia 

 Keiden työttömien edut ovat kohtuuttomia? Ja Tsemppiä työtttömille, mutta ei tällä tavoin. Millä tavoin? Ole kiltti ja lue adressi.

Tässä ajetaan Kelan työttömyyspäivärahan korotusta, sehän on  nykyisin 705, 50 brutto, 560 netto. Siinä on 20% verotus ihan virallisesti , katso vaikka Kelan sivuilta; työtön ei silti välttämättä saa veronpalautusta. Eläkkeitä ja palkkoja verotetaan kevyemmin nykyisin samasta summasta. Korotuksen jälkeen se olisi 770,5 e. Vertailun vuoksi, takuueläke on nykyisin brutto 748, ja siihen tulee 30 e korotus, eli 778 brutto. Nykyhallitus laskee eläkeläisten asumistuen yleisen asumistuen tasolle. Sitä vastaan on kansalaisadressi; olen allekirjoittanut sen. En todellakaan aja eläkeläisten etujen pienentämistä, päinvastoin. Tämä oli vain vertailun vuoksi. Huom. työttömillä on yleinen asumistuki, se huonompi perheensä tulojen mukaan.

Omavastuuaika viisi päivää tulee työttömäksi jäätyä, vaikka ihminen olisi kuinka syytön työsuhteen päättymiseen. Ansiosidonnainen on yleensä aina sen ihmisen palkkaa pienempi. esim. palkka 1669 e/brutto 1300 e netto, ansiosidonnainen 880 e/brutto brutto, 880 e netto, netto noin 800. Puhumattakaan todella näistä 560 e/netto työmarkkinatuista. On paljon pieniltä palkoilta työttömäksi jääviä, jotka juuri ja juuri pystyisivät tulemaan toimeen pienellä ansiosidonnaisella tai puolison ja omalla ensisijaisella etuudellaan yhteensä normaalisti. On muutenkin masentavaa jäädä työttömäksi, ja työttömyyspäivärahakin viipyy, Kelan raha viisi viikkoa, liiton raha voi viipyä kahdeksankin viikkoa.Tuo viiden päivän omavastuuaika kerran/työttömyyspäivärahalaji aiheuttaa myös suurella osalla näistäkin, jotka muuten tulisivat ensisijaisella etuudella toimeen, toimeentulotuelle joutumisen.

Ensimmäisen toimeentulotukihakemuksen täyttäminen on suuri työ. Lisäksi sosiaalitoimisto vaatii hakemaan asumistuen, joten byrokratiasirkus vaatii kahden viikon työn joillakin vain omavastuuajan takia. Kuntien sosiaalimenot lisääntyvät omavastuuajan takia. Moni varmasti jää toimeentulotukiasiakkaaksi, koska jos pienikin vajaus jää sen jälkeen, kun päiväraha alkaa juosta, ja se ensimmäinen hankala hakemus on tehty, se juoksee helpommin jatkossa. Sitä ensimmäistä hakemusta ei moni olisi valmis tekemään, ellei olisi pakko, vaan käyttäisi energiansa työn hakuun. Näin ollen omavastuuaika lisää kuntien toimeentulotukimenoja. Väitetään toimeentulotuen passivoivan, koska se sisältää enemmän tuloloukkuja kuin muut tukimuodot. Se lisää myös kuntien menoja, joten tämä adressi ajaa aktiivista työnhakua. Kumma, että ne, jotka eniten paheksuvat toimeentulotuella elämistä, ovat voimakkaammin juuri ajamassa ihmisiä toimeentulotuelle.

Karenssien tilalle adressin vaatimuksissa on 10% alennus työttömyyspäivärahaan. Alennus tulisi, jos työnhakija kieltäytyy tes ja muuten hyväksyttävin ehdoin tarjotusta työstä, ellei estettä vastaanottamiseen ole (kulkuyhteydet, puuttuva ammattitaito, terveys ym). Tietysti, jos työtä ei tarjota, ei tule alennustakaan. Alennusta ei tule palkattomista toimenpiteistä kieltäytyneille. Palkattomat työt ja kurssit säilyisivät, mutta vapaaehtoisina, jolloin työtön voi valita sellaisen työkokeilun tai muun toimenpiteen, joka edistää hänen uraansa eikä vain lihota työnantajan pussia. Samoin yletön tuhlaus huonoihin, kalliisiin ja väärin suunnattuihin toimenpiteisiin loppuisi. Kun karenssin uhalla voidaan pakottaa työtön kurssille, ei kurssiyrittäjän tarvitse laadusta välittää eikä työhallinnon siitä, onko toimenpide oikea, esim. sama työtön  ties kuinka monetta kertaa työnhakukurssille, jossa opetetaan alkeet. Työllisyyskurssin hinta on 5000 e/kk/opiskelija. Tällä tavoin myös laajamittainen palkkatyön hävittäminen estetään. Jos karenssit poistetaan, kukaan ei putoaisi työvoimatoimistosta sosiaalitoimistoon, ja entiset sinne pudonneet nostettaisiin pois sieltä (kolmen kk karenssit, ikuinen karenssi ja 5kk odotus-ja omavastuuajat  pois). Kuntouttava työtoiminta ei nosta krenssilta. Siis myös jo ennen langetettut karenssit vaaditaan purettaviksi. Karenssit ovat usein mielivaltaisia, valitukset kestävät kaksikin vuotta, eivätkä työttömien valitukset auta juuri koskaan. Mikään ei ole muuttunut vuosikymmeniin, joten vanha työhallinnon  systeemi pitää purkaa, jotta sen tilalle voi rakentaa uuden.