Lapsen tapaamisoikeuden toteutuminen turvattava paremmin vanhempien riitatilanteessa

Kommentoitu viesti


Vieras

#12

21.09.2011 21:28

Mielestäni lapsen oikeutta tavata vanhempaansa tulisi edistää kriminalisoimalla kyseisen oikeuden estäminen molempien vanhempien osalta. Siis myös, että ellei isä lastaan tapaa, kuten sopimuksessa lukee, niin vähintään uhkasakot sinnekin suuntaan. Tasa-arvoa tähänkin asiaan, käsittääkseni kuitenkin yleisempi ilmiö. (Oletan, että valvottuja tapaamisia voidaan järjestää.)

Vastaukset

Olli

#15 Re:

2011-10-26 10:49:54

#12: -  

 Tässä tulee vastaan etävanhemman (jota laki ei tunne) täydellinen oikeudettomuus. Omalla kohdallani tämä tarkoitti sitä, että vaikka olin järjestänyt oman ja lasteni elämän vuoroasumisen pohjalta, saattoi "lähivanhempi" muuttaa lasten kanssa satojen kilometrien päähän. Näin oli myös sovittu lastenvalvojan vahvistuksella.

Koska sopimuksella ei ollut mitään merkitystä, muuton seuraukset olivat minulle huoltajuuden menetys, isot elatusmaksut ja kaikki tapaamiskulut minun maksettaviksi. Lopputulos oli, että en olisi mitenkään selvinnyt edes pakollisista kuluista ilman lasten tapaamisia.

Täysi konkurssi siis. Viimeisenä niittinä KELAn päätös takautuvien elatusmaksujen perinnästä, joka viimeisteli tapaamisten mahdottomuuden. Ei ole mitenkään mahdollista tavat lapsia kuin ihan silloin tällöin, nyt kesällä tapasin ja sitä ennen reilu vuosi sitten.

Monta vuotta menee, että selviän veloista jotka jäivät asunnosta joka oli pakko myydä. Asun pakosta niin pienessä asunnossa, ettei lapsia edes tee mieli tuoda näkemään sitä kurjuutta jossa isänsä asuu. Työtä ei olisi kannattanut tehdä moneen vuoteen lainkaan, enemmän olisi rahaa ollut käytössä jos olisin jäänyt sossun elätiksi. Ja varmaan olisin tavannut lapsiakin, onhan se tärkeä asia johon sossu varmaan olisi rahaa antanut?

 

Syrjäytetty isä - kohta entinen isä

#18 Re:

2011-12-01 10:46:07

#12: - Juuri näin itse elän parhaillaan helvettiä jossa en ole enää tavannut lastani yli kuuteen kuukauteen, enkä luultavasti enä ehkä juuri koskaan enää myöhemminkään ellen jatkuvasti hae tätytänöönpanoja käräjäoikeudesta jokaista kertaa varten erikseen. Eihän sitä kukaan jaksa, joten kohta saa olla ja mennä. Tosin niin menee lapselta isä ja perinnötkin sen olen varmistanut jos tilanne jatkuu.