Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Kommentoitu viesti
Pälvi Uusitalo |
#1352 Re: ulosotossa olevien eläkkeensaajien ahdinko lisääntyy asumistuen leikkauksessa16.07.2015 10:45Hei! Mikäli ulosotto vie tuloista suuren osan, voi yrittää saada toimeentulotukea. Ainakin pienipalkkaisilla työssäkäyvillä ja ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa saavilla on tämä mahdollisuus, miksei siis eläkeläisilläkin. Adressista on tekeillä paperiversio, jota alamme jakaa kaikissa mahdollisissa paikoissa: apteekeissa, kirjastoissa, erilaisissa tapahtumissa jne. Huomiosi pieneläkeläisten ajamisesta toimeentulotukiluukulle on oikea. Hallitus on laskenut valtion toimeentulotukimenojen kasvavan 8 miljoonalla eurolla vuodessa uudistuksen takia - kunnat ja valtiohan maksavat ko. menot puoliksi. Summa ei ole alkuunkaan riittävä, sillä uudistuksen myötä toimeentulotukeen turvautuvat myös ne, siihen jo oikeutetut, jotka kuitenkin pyrkivät selviytymään omillaan. Tästä, kuten monesta muustakin uudistukseen liittyvästä virhearviosta on informoitu ministereitä, kansanedustajia ja muita eri tahoja. Työ jatkuu... Aurinkoisempia kesäpäiviä! -Pälvi Uusitalo
|
Vastaukset
Vieras |
#1354 Re: Re: ulosotossa olevien eläkkeensaajien ahdinko lisääntyy asumistuen leikkauksessa2015-07-16 13:15:00Kiitos kaikille jotka vievät asiaa eteen päin.Eikä perusturvalla(toimeentulotuki)pysty pitempiä aikoja elämään.Sillä saa just kaikkein välttämättömimmän,jos sitäkään.Tarvitseehan eläkeläinenkin kuluneiden,rikkoutuneiden tarvikkeiden tilalle uusia.(sängy,patjat,kodinkoneet,tekstiilit jne)Kun kaikki nämä tarpeellisten hankinnat kasaantuvat mitä sitten.Eläkkeellähän ollaan kymmeniäkin vuosia.Ja jos asumismenot ylittävät kohtuulliset asumisen menot,toimeentulotukea ei saa.Kaikille ei varmasti niitä halpoja asuntoja ole.Kokemusta on kun olin pienellä sairaspäivä rahalla ennen työkyvyttömyyseläkettäni,joka on pieni,saan eläkkeensaajan asumistukea. |
Vieras |
#1356 Re: Re: ulosotossa olevien eläkkeensaajien ahdinko lisääntyy asumistuen leikkauksessa2015-07-16 14:20:39Paperiversioita adressista, hyvä hyvä! Kiitos! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10244 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40794 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
872 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
597 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
548 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
114 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
90 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
68 Luotu: 15.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
812 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
51 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20788 Luotu: 20.03.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
955 Luotu: 08.03.2024