Olen 23 vuotias nainen, olen ollut viimeisen 5 vuotta kuntoutustuella ja saan siksi korotettua eläkeläisten toimeentulotukea.

10 vuotta sitten kiusattiin ulos koulusta lopullisesti, sitten laitettiin laitokseen traumatisoitumaan vielä entisestään, ja siitä lähtien elämä on ollut taistelua.

18 vuotiaana yritin itsemurhaa, nyt lääkityksen ja terapian avittamana on alkanut tuntua siltä että minusta voisi vielä joskus tulla yhteiskunnan osallistuva jäsen.

Aina en ole uskaltanut lähteä edes kotiovesta ulos, pelkäsin kaikkia ihmisiä. Nyt vuokrasin asunnon ydinkeskustasta, olen opetellut liikkumaan täällä pelkäämättä ja olen ensimmäistä kertaa elämässäni itsenäinen. Jos tukiani tiputetaan 135€ kuukaudessa kuten nyt tapahtuisi joutuisin luopumaan asunnostani ja parantuneesta toimintakyvystäni, lääkkeistä ja lääkärinkäynneistä tai sitten vaatteista ja jopa ruuasta. Elämiseen ja parantumiseen jäisi laskujen jälkeen n. 260€/kk. Kaikkea ei voi saada, tällä säästösuunnitelmalla en saa enää ikinä mitään, en mahdollisuutta elämään jonka ansaitsen ja jota minulta on riistetty jo 15 vuotta. Ansaitsen parempaa ja minulla olisi vielä todella paljon annettavaa tälle maailmalle.

#1437: Umpikujassa ja paniikissa - Ei toivoa tulevaisuudesta... 

 Kirjoita tämä mitä nyt kirjoitit tänne, jokaiselle hallituksen ministerille, myös pääministerille.

#1437: Umpikujassa ja paniikissa - Ei toivoa tulevaisuudesta... 

 Hei!

Kiitos kun kerroit rohkeasti oman tarinasi. Sinun kaltaisia nuoria ihmisiä on paljon. Yhteiskunta ei tee lähellekään kaikkea sitä, mitä pitäisi nimenoman nuorten sairastuneiden ihmisten hyväksi. Toivon sydämestäni sinulle kaikkea hyvää, ja jatkan taistelua edes tämän epäkohdan syntymisen estämiseksi.

-Pälvi