Valitus koskien T 9 Taasjärvi IV:n asemakaavaa
Kommentoitu viesti
MarjaanaJ |
#4 Re: Re18.09.2015 10:06Ystävällisesti huomautamme, ettemme vastusta alueen kasvua ja kehitystä. Peräänkuulutamme järkevää rakentamista ja aiemmin erilaisissa selvityksissä säilyttämisen arvoisiksi luonnehdittujen alueiden säilyttämistä niiden luonto-arvojen vuoksi. Grundträsket on tällainen alue. Vetoamme kuntaa kartoittamaan vaihtoehtoisia alueita, olivatpa ne lähellä tai muualla. Kunhan eivät suojelemisen alaisiksi suositelluilla alueilla. Monet ovat oppineet Sipoon luonnon merkityksestä ja ainutlaatuisuudesta vasta tänne muutettuaan. Moni on muualta tullut, eikä ole ollut vaikuttamassa asioihin aikaisemmin. Vaikuttaminen aikaisemmin ei näin ole ollut mahdollista, eikä tuntemus alueesta riittävää. Samalla olemme rakennusprosessien myötä joutuneet kantapään kautta oppimaan myös oman rakentamisen vaikutuksista alueella. Oirehtiva Taasjärvi on ollut yhteinen huoli meille monille. Henki alueella ei vastusta rakentamista, olemmehan monet itsekin tänne rakentaneet, mutta ihmiset ovat omien rakennusprojektiensa ja Sipoon ympäristöistä oppimisen myötä tietoisempia, valveutuneempia ja ympäristöään arvostavampia. Karttunein kokemuksin halutaan edistää kestävää kehitystä ja järjevää rakentamista alueella. Addressia laadittaessa keskustelua käytiin Facebookin Taasjärviryhmässä. Tässä ryhmässä on tuotu esiin, että erilaisia asumismuotoja tarvitaan, mutta että rivi- ja pienkerrostaloalueiden laajuus ja niiden tarvitsemat parkkialueet eivät ole laajoina keskittyminä maltillisesti toteutettuja. Toteutus esimerkiksi aiemmin Tasbyntiellä alueella I on ollut maltillisempaa, hajautetunpaa ja maisemaan sopivaa. Ympäristöä koskevat huolenaiheet ovat lisäksi yhteinen asia meille kaikille, asuimmepa omakotitalossa, rivitalossa tai kerrostalossa. Monethan meistä ovat vieläpä rivi- ja kerrostaloista uusiin koteihin siirtyneitä. Facebook-keskusteluissa on tuotu esiin hyviä näkökulmia ja niitä on pyritty esittämään kooten tässä addressissa. Asiat on kuitenkin pakko tiivistää, ja kuntaa varten esitettävä mahdollisimman kompaktissa muodossa. Sanotaan tässä yhteydessä kuitenkin, että eri asumismuotoja väheksyvää kantaa ei ole ryhmässä esitetty. Summa summarum, tässä peräänkuulutetaan tärkeimpien, ympäristöarvoiltaan useassa aineistossa nimettyjen alueiden säästämistä ja kestävää kehitystä tukevia rakennustoimia. |
Vastaukset
Not in my backyard |
#5 Re: Re: Re2015-09-19 09:01:44Valitettavati luulen että kommentti #3 on lähempänä totuutta kun #4. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1040 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2048 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
483 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18231 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1975 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
686 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
124 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6429 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
714 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024