Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Kommentoitu viesti
Vieras |
#2628 Re: Re: OlRe: Re:18.09.2015 21:31Se 300 euroa,mitä nyt tarkoitat, niin on eri asia. Eli se 300 euroa tarkoittaa sitä, että TYÖTÖN saa ansaita 300 euroa bruttona, ilman että menettää Kelalta tukia. Ja tämä on jo ollut voimassa jonkin aikaa. MUTTA TÄMÄ TOINEN 300 EUROA TARKOITTAA SITÄ, ETTÄ TYÖSSÄKÄYVÄN TYÖTULOSTA KELA VÄHENTÄÄ SEN 300 EUROA, ENNEN KUIN LASKEE TYÖSSÄKÄYVÄLLE YLEISEN ASUMISTUEN. JA ETTÄ TÄMÄ 300 EURON VÄHENNYS ELÄKELÄISEN ELÄKETULOSTA TÄYTYISI MYÖS SAADA ELÄKELÄISELLE, KUN HÄNELLE LASKETAAN YLEINEN ASUMISTUKI. Arvasin aivan oikein, että et ole tästä 300 eurosta mitään kertonut perustuslakivaliokunnalle. Mutta juuri siitä pitää kertoa, jotta eläkeläisen eläketulosta myös saa vähentää sen 300 euroa, kun hänelle lasketaan yleinen asumistuki. Ja siinä asiayhteydessä täytyy kertoa Suomen perustuslain 6 §:n 1-2 momenttien sisällöstä, tai niihin vedota. Nyt varmasti on ymmärrettävää, miksi olen kehottanut monia kirjoittamaan perustuslakivaliokuntaan, eikä luottamaan vain yhden ihmisen väitteeseen, että hän hoitaa asiaa, ja on kirjoittanut perustuslakivaliokuntaan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalle. Ei saa sotkea asioita, ja sitten täällä väittää niitä tosina, jolloin monet saavat väärän käsityksen asioista. |
Vastaukset
Vieras |
#2629 Re: Re: Re: OlRe: Re:2015-09-18 21:35:31Miten voi vaatia sitä työtulo vähennystä eläkeläisillekin,kun eihän tiedetä miten yleinen asumistukikin muuttuu.Se nykyinen laskuri ei näytä totta.Sen vaikutusta ei tiedä kun muutos tulee.Eikä se ole kaikille eduksikaan,niin moni asia vaikuttaa,eläketulo,vuokra ja paikkakunta.Johan olisivat yhdistäneet asumistuet aiemmin,jos tuki olisi noin helposti saatu tasavertaiseksi,eläkeläisille, ja työssä käyville. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10259 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40896 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
906 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
617 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
557 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
81 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025