Laajasalon kauppakeskuksen alueen asemakaava turvallisemmaksi
Kommentoitu viesti
Vieras |
#1428.03.2016 11:21Jalankulkijoiden turvallisuus on tärkeää ja jos adressi olisi keskittynyt vain vaikkapa väliaikaisen kävelysillan rakentamiseen olisi KSV:ssa se voitu huomioidakin. Nyt kun lähdettiin maalailemaan täysin erilaista ja kaupungin linjausten vastaista ratkaisua on selvää että muutkin kuin minä jättävät adressin allekirjoittamatta. Päättävissä elimissä ei tätä suuruudenhullua haihattelua tässä vaiheessa jakseta edes lukea, kun uusi ostoskeskus osana uutta bulevardi-Laajasaloa alkaa rakentua vain viikkojen päästä. |
Vastaukset
Mia |
#16 Re:2016-03-29 06:07:53Ymmärrän huolesi liittyen addressin huomioimiseen kaupunkisuunnitteluvirastossa, sillä suunnitelmat ovat jo pitkällä. Ne ovat kuitenkin tässä vaiheessa vielä suunnitelmia. Mitään sellaista ei vielä ole lukkoon lyöty (vaikka välillä sellainen kuva tästäkin asiasta halutaan antaa), jota ei olisi mahdollista muokata, jos tahtoa löytyy. Pessimisti ei pety. Itse näen enemmänkin niin että jos joku asia on pielessä, ei tarkoita että sen kuuluu olla pielessä. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1866 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1270 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18003 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
806 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1295 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1109 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
597 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
470 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
421 Luotu: 13.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
447 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
257 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
594 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1787 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
749 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12785 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1451 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6358 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024