Kumpulan liikuntakeskuksen kiipeilypalveluiden puolesta.
Kommentoitu viesti
Jussi H |
#325.04.2016 19:11Fakta on se, että kyllä tätä nykyä seinä ammottaa usein tyhjänä, kun siitä ohi kävelee. Jotta Kumpulan kiipeilyseinän käyttöä olisi järjellistä jatkaa ja niin että siellä riittäisi kävijöitä, tulisi tapahtua kaksi muutosta: 1. Kumpulan seinälle tulisi päästä Salmisaaren ja Tapanilan varmistuskortilla. Tiedän henkilön, jonka vakkaripaikka on Salmisaari, mutta hän olisi vaihteeksi halunnut tulla Kumpulaan kiipeilemään. Hänen olisi pitänyt kuitenkin odottaa seuraavaan viikkoon ainoaa evaluointimahdollisuutta, joten hän mieluummin suuntasi tuttuun paikkaan, johon jo pääsee ilman lisäsäätöä. Nykyisellä käytännöllä karsitaan potentiaalisia vierailijoita. 2. Kun olen itse viimeksi käynyt Kumpulassa, niin helppoja 4-5 greidin reittejä oli muutamia ja nekin olivat greidiinsä nähden ihan liian vaikeita. Kumpula pärjäisi sillä, että se olisi aloittelijoiden paikka - ja silloin siellä tulisi olla paljon reittejä, joilla on helppo aloittaa ja kiipeily tuntuisi mukavalta. Silloin tuntui, että reitintekijät olivat tehneet reittejä pääasiassa omaan harjoitusohjelmaansa. Suurin osa niistä, jotka hierovat seiskan reittejä, niin eivät kyllä tule Kumpulaan niitä varten, vaan suuntaavat Tapanilaan tai Salmisaareen. Jos nämä muutokset toteutetaan, niin niistä tulisi tiedottaa näkyvästi. Olisin voinut tietysti antaa näistä palautetta jo aikaisemmin, mutta jaloilla äänestäminen oli helpompaa.
|
Vastaukset
Jeremias Berg Adressin tekijä |
#4 Re:2016-04-25 20:18:17Kiitokset, kommenteista, molemmat hyviä pointteja. Näistä ensimmäinen nousi esille Kumpulan kiipeilijöiden Facebook ryhmässä. Ilmeisesti (itselläni ei ole mitään yhteyksiä liikuntakeskuksen henkilökuntaan tai unisporttiin) syynä varmistuskortin kelpaamattomuuteen on Helsingin kaupungin terveysviranomaisten antama määräys. Olen samaa mieltä, että tämä voi monelle olla ylimääräinen vaiva ja kun en tunne asiaan liittyviä määräyksiä tarkemmin, en osaa hirveän tarkasti kommentoida. Toiseen pointtiin liittyen, niin tämä on juuri sitä työtä mitä siellä on viime vuoden aikana tehty. Viime vuoden aikana Kumpulan reittejä on uudistettu ja nykyään suurin osa niistä on 5a-6a gredia. Itse aloittaessani reitit olivat juuri niitä mainitsemiasi grediinsä nähden liian vaikeita. Näistä suurin osa on purettu ja uudistettu ja itse juuri näillä uudistetuilla reiteillä harjoitelleena voin sanoa, että kiipeilyseinä on nykypäivänä oikein hyvä paikka aloittelevalle yläköysi ja lead kiipeilijälle kehittyä nelostasolta 6a/b tasolle josta sitten voi jatkaa Salmisaareen ja/tai Tapanilaan. Tämän lisäksi Kumpulan sijainti antaa ainakin Itselleni paljon paremman mahdollisuuden kiipeilyn ylläpitoon kuin kumpikaan näistä muista paikoista. Olen samaa mieltä tiedotuksen tarpeesta, mutta en osaa tähän muuta sanoa kuin että itse olen yrittänyt mainostaa aina kun mahdollsita. Viimeisenä voinen mainita, että vaikka itselläni ei mitään tarkkoja seinän käyttäjälukuja ole, olen viimeisen vuoden aikana aika aktiivisesti käynyt kiipeilemässä. Oma, erittäin subjektiivinen mielikuvani on, että yhä useammin siellä on joku muukin varaamassa varmistuspainoa. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1655 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17329 Luotu: 25.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1098 Luotu: 06.05.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1090 Luotu: 03.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1017 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
953 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
680 Luotu: 05.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
676 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
658 Luotu: 06.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1394 Luotu: 29.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
545 Luotu: 07.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
378 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
373 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12669 Luotu: 15.07.2023
Otanmäen maauimala säilytettävä!
263 Luotu: 08.05.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
260 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
586 Luotu: 27.04.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
169 Luotu: 08.05.2024