Kumpulan liikuntakeskuksen kiipeilypalveluiden puolesta.

Jussi H

/ #3

25.04.2016 19:11

Fakta on se, että kyllä tätä nykyä seinä ammottaa usein tyhjänä, kun siitä ohi kävelee. Jotta Kumpulan kiipeilyseinän käyttöä olisi järjellistä jatkaa ja niin että siellä riittäisi kävijöitä, tulisi tapahtua kaksi muutosta:

1. Kumpulan seinälle tulisi päästä Salmisaaren ja Tapanilan varmistuskortilla. Tiedän henkilön, jonka vakkaripaikka on Salmisaari, mutta hän olisi vaihteeksi halunnut tulla Kumpulaan kiipeilemään. Hänen olisi pitänyt kuitenkin odottaa seuraavaan viikkoon ainoaa evaluointimahdollisuutta, joten hän mieluummin suuntasi tuttuun paikkaan, johon jo pääsee ilman lisäsäätöä. Nykyisellä käytännöllä karsitaan potentiaalisia vierailijoita.

2. Kun olen itse viimeksi käynyt Kumpulassa, niin helppoja 4-5 greidin reittejä oli muutamia ja nekin olivat greidiinsä nähden ihan liian vaikeita. Kumpula pärjäisi sillä, että se olisi aloittelijoiden paikka - ja silloin siellä tulisi olla paljon reittejä, joilla on helppo aloittaa ja kiipeily tuntuisi mukavalta. Silloin tuntui, että reitintekijät olivat tehneet reittejä pääasiassa omaan harjoitusohjelmaansa. Suurin osa niistä, jotka hierovat seiskan reittejä, niin eivät kyllä tule Kumpulaan niitä varten, vaan suuntaavat Tapanilaan tai Salmisaareen.

Jos nämä muutokset toteutetaan, niin niistä tulisi tiedottaa näkyvästi.

Olisin voinut tietysti antaa näistä palautetta jo aikaisemmin, mutta jaloilla äänestäminen oli helpompaa.