Opintotuen sitominen indeksiin

Kommentoitu viesti

Kolmas opiskelija
Vieras

#7 Avoin kirje junteille

25.08.2010 09:33

Ymmärrän ajatuksen siitä, että usea opiskelija odottaa opintojensa päätyttyä siirtyvänsä nopeasti koulutuksensa mukaisiin töihin ja sitä kautta nauttimaan mahdollisimman korkeita tuloja.

Mielestäni edellä mainittu virke kuitenkin kuvastaa juuri sitä ajattelun köyhyyttä ja suoranaista tyhmyyttä, mikä monissa suomalaisissakin korkeakouluissa vallitsee. Varsinkin niissä tapauksissa, kun kyseisen lauseyhdistelmän kannattajat eivät näe koulutuksella (ja kenties elämälläänkään) mitään muuta merkitystä kuin siitä seuraavan työpaikan ja palkan. On sääli, että 2010-luvun Suomen yhteiskunnallinen ajattelu laahaa tältä osin samalla paikalla kuin 1950-luvulla.

Akateemisuus itsessään on jo arvo. Paljon puhuttu yleissivistys on arvo, mitä monet eivät näe. En syyllistä kokonaisia ihmisryhmiä, mutta edellisessä kappaleessa mainittua ajattelua esiintyy harmillisen paljon juuri Suomen korkeakoulun "amislinjoilla" Kauppakorkeakoulussa, Teknillisessä korkeakoulussa sekä yliopiston puolella Oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Harvassa ovat näiden alojen opiskelijoissa ne, jotka voivat ylpeinä ja rehellisenä myöntää edes pitävänsä esim. luennoistaan saati pitävänsä omaa alaansa intohimonaan. Suosittelisin näille henkilöille valaisevaa kokemusta (täälläkin parjatuilla) taide- ja humanistisilla aloilla, missä aitoon innostukseen ei voi olla törmäämättä. Ja mielestäni se, että nämä ihmiset pystyvät toteuttamaan itseään ja nauttimaan tekemisestään on asia, mikä on paljon arvokkaampi kuin yksikään "muka yhteiskunnalle niin hyödyllinen" insinööri, ekonomi tai juristi.

Miten tämä kaikki liittyy opintotuen sitomiseen indeksiin? Johtuen pääasissa edelläkin jo mainittujen hyvä palkkaisten alojen omista ponnisteluista (kaikki kunnia heille siitä) heidän työllistymisensä ja palkkatilanteensa on jo opiskeluaikanakin huomattavasti parempi kuin esim. "humanistiörkkien". Joku voisi kysyä, että millä perusteella? Millä perusteella lakikirjan lukeminen on tärkeämpää kuin Raamatun tai Goethen väriopin? "Hyöty, koska juristi tienaa enemmän ja maksaa enemmän veroja yhteiskunnalle". Totta, mutta vain osittain. Suurin kysymys ovat edelleen, että miksi juristi tienaa enemmän? Miettikääpä sitä.

Siksi tässä väärintyneessä tilanteessa on tärkeää, että Suomi, missä elämä ei ole enää taistelua hengestä tai elintilasta (kiitos siitä edeltäville sukupolville) jokaisen yhteiskuntamme jäsenen ei tarvitse enää olla poliisi tai puuseppä. Meillä voi myös olla kulttuurintutkijoita, taiteilijoita ja kirjailijoita. Koska ilman heitä ei olisi suomalaista yhteiskuntaa. Ja jos uusia tällaisia ei tueta riittävästi, ei heitä enää olemassa. Ja jos joku on nyt tässä vaiheessa sitä mieltä, että suomalainen yhteiskunta ei ole puolustamisen/säilyttämisen arvoinen, niin suosittelen muuttamista Ruotsiin. Koska hei, Suomihan on maailman paras maa.

Vastaukset

Myös opiskelija
Vieras

#18 Re: Avoin kirje junteille

2010-08-30 19:28:38

#7: Kolmas opiskelija - Avoin kirje junteille

Pakko kommentoida tuota: "Ja mielestäni se, että nämä ihmiset pystyvät toteuttamaan itseään ja nauttimaan tekemisestään on asia, mikä on paljon arvokkaampi kuin yksikään "muka yhteiskunnalle niin hyödyllinen" insinööri, ekonomi tai juristi."

 

Ei yhteiskunta maksa koulutusta ja tuke siksi että tietyillä ihmisllä olisi kivaa! Siksi että siellä humanistisen tiedekunnan kahviossa saa miettie suuria linjoja parantaa maailmaa. Vetää päälle kirppari vaatteet ja olla pesemättä rastottunutta tukkaansa.

Yhteiskunta odottaa meiltä opiskelijoita vastinetta siihen mitä se meihin satsaa. Esim Terveydenhuollon alalla koulutetaan paljon hoitajia ja lääkäreitä jotka nostavat kytkintä ja lähtevät töihin Norjaan tai muualle missä samasta työstä maksetaan paljon enemmän. Vaikka heillä olisi velvoite korvata suomen valtiolle ja yhteiskunnalle koulutuksensa toimimalla täällä edes jonkun aikaa virassaan ja käyttää ammattitaitoa täällä olevien hyväksi.

Mutta sitä minä en todella ymmärrä että mitä me oikeasti teemme ihmisillä jotka istuu yliopistossa vuodesta toiseen erilaisten tukijen ja sosiaalietuuksien nauttioina ja tästä heidän tiedon  tankkaamisesta ei ole mitään iloa tälle yhteiskunnalle. Eräs tuttava luki itsensä biologian puolelta Tohtoriksi ja sitten haki työpaikkaa jolloin karu totuus valkeni samaa yhtä paikka hakee 100 vastaavalla koulutuksella olevaa työtöntä.

Itsekin olen opiskelijana kuitenkin sitä mieltä että opintotuki on hyvä sitoa indeksiin jolloin olisi järkevää että opiskelija pystyisi jokapuolella suomea elämään sillä.