ASUMISRAUHA SÄILYTETTÄVÄ TUUSLAHDELLA JA TUUSMÄEN YMPÄRISTÖSSÄ
Kommentoitu viesti
Hyvä kokonaissuunnitelma Vieras |
#6 Toiminnallisia keskuksia on hyvä olla.18.09.2010 11:27Yleiskaavassa, jossa Tuusmäen toimintoja visioidaan, on huomioitu kokonaisuus. Kokonaissuunnitelmaan sisältyy osin rinnetoimintojen palauttaminen, Hoikanniemeen normaalia rannan äärelle sijoittuvaa matkailumajoitustilaa, rinteen taustoille ratatoimintoja ja laajoja metsäisinä säilyviä luonto- ja retkeilyalueita. Näitä kaikkia tarvitaan, ne tukevat toinen toistaan. Kaikki nämä on valmisteilla olevien suunnitelmien mukaan tarkoitus toteuttaa niin, ettei niistä aiheudu millekään toiminnalle haittaa. Yhtenä lähtökohtana on toimintojen ympäristöystävällinen toteuttaminen. Kuten valmisteilla olevasta kaavasuunnitelmaraportista voidaan lukea, tavoitteena on ratojen sijoittaminen ja toteutus siten, ettei niistä aiheudu mm. meluhaittoja ympäristöönsä. Tämä on täysin mahdollista näin, sijoittelun ja tarvittaessa erillisten melusuojausten avulla. Kenenkään intressihän ei ole hanketta (eli kokonaisuudessaan Tuusmäen kehittäminen) viedä eteenpäin, jos siitä aiheutuu haittoja itselleen ja ympäristölleen, johon sisältyy siis paljon muutakin kuin nyt esille nostetut ratatoiminnot. On erinomaista, jos Tuusmäen maankäyttöä saadaan aktivoitua. Jopa siten, että siitä hyötyvät laajemminkin mm. Tuusniemeläiset. Jos hankkeiden jatkosuunnitteluvaiheet ja itse toteuttaminen tehdään kuten on visioitu, ovat hyödyn saajia koko Tuuslahden ympäristö mm. tonttimaiden arvonnousun ja alueen palvelutarjonnan monipuolistumisen myötä. Samoin työllistävä vaikutuskin on ilmeisesti jonkin moinen. Toivotan tälle hankkeelle myötätuulta. Näen sen erinomaisena mahdollisuutena kokonaisuudessaan yhtenä osana Tuusniemen ja laajemmin koko Koillis-Savon matkailun kehittämisessä. Hanke ei heikennä Tuusniemen imagoa luonnonläheisenä kuntana. Päin vastoin hankkeella osaltaan luodaan mahdollisuuksia saada matkailijoita laaja-alaisesti upean ja varsin laaja-alaisen luonnonympäristön äärelle. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#18 Re: Toiminnallisia keskuksia on hyvä olla.2010-10-07 21:41:43#6: Hyvä kokonaissuunnitelma - Toiminnallisia keskuksia on hyvä olla. Kun harkitset kesämökin/tontin ostoa, niin ostatko sen heti pärinäradan naapurista? Epäilen. Miten voit kuvitella tontin olevan arvokas? Kuka muu sinne haluaisi? |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1986 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
963 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18099 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1172 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1307 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
462 Luotu: 13.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
652 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
364 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1863 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
297 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12800 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6389 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
473 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
606 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1457 Luotu: 29.04.2024