Joensuun Perhos-Botania säilytettävä!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#15627.01.2012 11:06Joensuun kasvitieteellisen puutarhan säilyttäminen ja kehittäminen on arvokkaan sivistysperinnön vaalimista. Ajatellaanpa vaikka Helsingin yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa. Kun se aikoinaan perustettiin, niin olisihan ollut täysin älytöntä mennä sulkemaan se muutaman vuosikymmenen päästä. Puutarha on olennainen yliopiston elementti ja se kanta pätee yhtä hyvin Helsingissä ja Joensuussa. Haluan huomauttaa, että nimen omaan kasvitieteellisen puutarhan säilyttäminen on tässä yhteydessä keskeinen näkökulma. Perhoset ja papukaijat ovat vähemmän tärkeää ja niistä voidaan luopuakin, jos jossain kohdassa halutaan säästöjä tehdä. Itse puutarhan lakkauttaminen ja hävittäminen olisi kulttuurivandalismia. Monenmoisten julkilausumattomien intrigien mahdolliseen olemassaoloon tässä raadollisessa maailmassa tietoisena epäilijänä rohkenen kysyä: - Jos Joensuun kasvitieteellinen puutarha hävitettäisiin, niin putkahtaisiko sen jälkeen muutaman vuoden päästä uuden kasvitieteellisen puutarhan perustamisen tarpeellisuus esityslistoille johonkin toiseen itäsuomalaiseen yliopistokaupunkiin, jossa yhteydessä rahoituskin järjestyisi käden käänteessä? |
Vastaukset
No money, no honey, no funny |
#157 Re:2012-01-28 16:13:32Mulla on tällainen ehkäpä hieman poikkeuksellinen, mutta ehdottomasti positiivinen näkökanta Perhos-Botaniaan. Muutaman kerran siellä käyneenä mieleeni on jäänyt tietenkin Juuso ja puutarhan eri ilmastovyöhykkeet. Ihmiselle, jolla ei ole varaa matkustaa kaukomaihin, toimii tämä em. puutarha pikalomakohteena. Voi aistia, sulkea silmänsä ja kuvitella ikään kuin olevansa lomalla vaikkapa trooppisella vyöhykkeellä. Eikä maksa paljon! |
Scully |
#159 Re:2012-01-31 15:16:02#156: - - Jos Joensuun kasvitieteellinen puutarha hävitettäisiin, niin putkahtaisiko sen jälkeen muutaman vuoden päästä uuden kasvitieteellisen puutarhan perustamisen tarpeellisuus esityslistoille johonkin toiseen itäsuomalaiseen yliopistokaupunkiin, jossa yhteydessä rahoituskin järjestyisi käden käänteessä? Tuskin. Kuopion yliopistosta lakkautettiin kasvitieteellinen puutarha jo n. 20 vuotta sitten ja nyt lakkeutetaan tutkimuspuutarhakin. Joensuu-vastaista salaliittoa ei varmasti olla suunnittelemassa eikä Kuopioon (= "jokin toinen itäsuomalainen yliopistokaupunki") varmasti perusteta uutta kasvitieteellistä puutarhaa. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43092 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10421 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1073 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
707 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
615 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
94 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
83 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
653 Luotu: 06.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1704 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20801 Luotu: 20.03.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025