Vastustamme oikeuden päätöstä palauttaa amerikanbulldoggi, sitä parvekkeelta roikottaneelle omistaja
Kommentoitu viesti
reetiu Vieras |
#30928.10.2010 17:39Niin. En yhtään vähättele järkytyksen määrää, joka on ihan samanlainen myös minulla tämän asian johdosta, mutta ihmiset, tiedättekö yhtään mistä se liha ja maito ruokapöytäänne tulee? Voi kunpa ihmiset suhtautuisivat samalla kiihkolla myös tehotuotantoeläinten oloihin. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, koska asia on jonkinlainen tabu yhteiskunnassamme. Asiasta kirjoitetaan hurjan vähän esimerkiksi lehdistössä. Miksikö? Tuotantoeläimet eivät ole tarpeeksi söpöjä. Tämän koiraparan auttamiseksi ehdottaisin mielenosoitusta käräoikeuden eteen. Joku roti tälle eläinten oikeuksien polkemiselle tulee saada! |
Vastaukset
Nää jutut on nähty Vieras |
#316 Re:2010-10-28 17:49:31Tehotuotantolaitokset olisikin karsittava EU:n lainsäädännön tasalla, ei ole inhimillistä touhua, ei ole elämisen arvoista elämää tehotuotantoeläimillä.
Suunnan tulisi olla kohti eläimet huomioon ottavia olotiloja, jossa eläimet pääsevät myös liikkuumaan ja elämään. Luomutilat olisivat parhaita. Mutta väestön määrä ja ruuan tarve on semmoinen, että pelkät luomutilat eivät riittäisi ruokkimaan ihmisiä, vievät liikaa tilaa. Kyseessä on Iso ongelma johon ei löydy kunnon ratkaisua. Ihmismäärä lisääntyy jatkuvasti ja ihmislajin hallinnassa olevat muut eläinlajit kärsivät, olot ovat joillekin eläinläjeille kuin keskistysleiristä. Kunnon ratkaisu lienee se väistämätön uuden jääkauden tulo maapallolle, jota tieteessä on uumoiltukin. Sen jälkeen kenties ihmislaji on poispyyhitty ja maapallo voi alkaa tervehtyä. Toki silloinkin tulee jokin laji doiminoivaksi, mutta se ei tule pystymään samaan kuin ihminen. Dinosauruksetkin aikoinaan... niiden aikana maapallo sentään eli luonnonmukaisesti, eivät muistaakseni dinot perustaneet vankiloita ja keskitysleirejä muille eläimille. |
Vieras Vieras |
#321 Re: Samaa mieltä!2010-10-28 18:01:45Olen täysin samaa mieltä. Tämä koiralle tapahtunut tapaus on todella kamalaa ja vakavaa, mutta jos oikeasti rakastaa eläimiä, pitäisi käyttää energiaa myös tuotantoeläinten auttamiseen. Kokeilkaa kasvissyöntiä! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3331 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20382 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1834 Luotu: 10.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1687 Luotu: 22.03.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1167 Luotu: 01.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1451 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
313 Luotu: 19.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
505 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
255 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2485 Luotu: 15.07.2023
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
241 Luotu: 13.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1003 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
225 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2861 Luotu: 05.05.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
103014 Luotu: 27.09.2024
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025