Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#147622.02.2012 09:47Päivi Räsänen kirjoittaa blogissaan, että kansan raitistuminen helpottaisi ratkaisevasti poliisia selviämään tulevista säästöistä. Baarien sulkeminen nykyistä aikaisemmin vähentäisi Räsäsen mukaan huomattavasti poliisien työtaakkaa. Räsänen viittaa norjalaiseen tutkimukseen, jonka mukaan anniskeluajan lyhentäminen yhdelläkin tunnilla vähentää pahoinpitelyjä keskustassa viikonloppuna 16 prosenttia. - Aamuyön anniskelu on sosiaali- ja terveyspoliittisesti ja turvallisuuspoliittisesti järjetön käytäntö, Räsänen kirjoittaa. Räsäsen mukaan aukioloaikojen lyhentäminen voisi tukea ravintola-alan työllisyyttä. Asiakkaat tulevat ravintoloihin nykyisin jo valmiiksi päihtyneinä eikä tällaiselle asiakkaalle saa alkoholilain mukaan myydä. Valomerkin aikaistamisella kansalaiset voitaisiin saada Räsäsen mukaan juomaan katujen ja puistojen sijasta valvottuun ympäristöön. Räsäsen mukaan ravintolat haluavat, että anniskeluaikoja lyhennetään kaikilta tasapuolisesti, jolloin ihmiset tulisivat ravintoloihin aiemmin. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022215235888_uu.shtml |
Vastaukset
Mikko |
#1506 Räsäsen blogi osoittaa2012-02-22 10:48:23Räsäsen blogikirjoitus osoittaa - kuten monet muutkin aiemmat kommentit - että ministeri Räsäsellä ei ole minkäänlaista realistista pohjaa useimmissa käsityksistään yhteiskunnasta: Pojalla ei saa olla pitkä tukka koska Raamattu kieltää sen, mutta tottakai se on sallittua hänen omalle pojalleen (miksi ja millä perustein?), Homoavioliitot ovat syntiä ja samaa sukupuolta olevien pariskunnilla ei ole oikeutta kasvattaa lasta, koska Räsänen on unohtanut - tai ei ole tutkinut - että Raamattu on kirkomiesten, erilaisista lähteistä kokoama kirja, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli hallita talonpoikaiskansaa ja herättää näissä Jumalan pelkoa. Nyt Räsänen osoittaa täydellisen ymmärtämättömyytensä liiketoiminnan perusteista ja osoittaa naiviutensa ihmisten käyttäytymisen suhteen olettamalla, että ihmiset oikeasti kiltisti poistuisivat koteihin jos ravintolat menisivät kiinni vaikkapa jo klo 24 :) Haluaisinpa nähdä Helsingissä Ruttopuiston, Rautatieaseman, Kaivopuiston tai vaikkapa Kampin ympäristön lämpimänä kevät-, ja kesäyönä kun ravintolat sulkevat ovensa puoliltaöin ja klo 03.30 saakka ravintolassa normaalisti juhlineet ihmiset vyöryvät kaduille jatkamaan hauskaa iltaa. Tai Tampereen lähiöt ja Koskipuiston ympäristön. Räsäsen - ja puolueen - tulisi nyt katsoa tämän adressin nimien määrää ja vetää johtopäätökset siitä onko Räsänen oikeasti nyky-yhteiskunnan ja virkansa vaatimalla tietämyksen tasolla. Täällä on jo useita kymmeniä tuhansia suomalaisia, joiden mielestä hän ei ole. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45687 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2328 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
369 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
138 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
196 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
94 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20898 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3603 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
27 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025