Fiksuhuudon toiminta selvitettävä
Kommentoitu viesti
Vieras |
#104 Mahdollisuudet 412.11.2010 00:31Sain tänään kirjeen, jossa pahoitellaan entistä myötätuntoisemmin tilannetta. Käsityksekseni tulee, että firma on pahasti vaikeuksissa. Tämä tietää sitä, että on toimittava nopeasti - heidän omista lähtökohdistaan (pelkään pakoa) ja meidän omistamme. Suren, että aikani on ruuhkautunut ja ehdin keskittyä tähän nyt (kuin mikäkin "fiksuhuutolainen") tarpeettoman vähän. Olen saanut muutamia kirjeitänne sähköpostiini, asiallisia kaikki. Homma on selvä. Yhteisrintamassa on parasta olla. Muuten, ihmisen mieli on kummallinen; kun minulla vielä on huutoja jäljellä, huusin uteliaisuudesta niistä muutaman tänäänkin, ja voitin taas (!) toistasataa maksavaksi arvioidun tuotteen (hehän arvioivat hinnat älyttömästi yläkanttiin). Mietin taas, miten voi voittaa - tosin aina huokeampia tuotteita - noinkin helposti!!!!? Mutta mietin myös, että jopa periaatteellisesti tein tässä tilanteessa väärin, miksi ylipäätänsä enää huudan. Ja sitten kun siellä lukee nimimerkkinsä kohdalla että "kohde suljettu", välähtää olo, että jospa se vaikka onkin niin ja että tuo voitto tulee. Kukaties meitä hämätään myös näin. Miten tahansa, minulla on vielä joku määrä huutoja, mutta en tässä tilanteessa osta niitä lisää ja olen vissi, että jotain pian tapahtuu. Lupasivat puolestaan TAAS ilmoittaa, kun jotain tapahtuu, että sellaista. Koetan löytää voimaa asian selvittämisessä. Kuulun niihin kunnon kansalaisiin, vaikka jonkin lajin boheemi olenkin, joille tämmöiset sotkut ja yleensä lakiasiat ovat äärettömän vastenmielisiä - myös silloin kun tietää sataprosenttisen varmasti olevansa oikeuksiensa suhteen oikeassa, edmond T |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#105 Re: Mahdollisuudet 42010-11-13 09:36:07miks jatkuvasti huudat... näytti taas olevan pari voittoa sulle.... et ihan järkevä taida olla, kun edelleen käytät rahojasi kusetukseen, mutta kukaanhan ei sinua estä... ostele lisää huutopaketteja jotta mäntylä saa rahaa.... |
Vieras Vieras |
#127 Re: Mahdollisuudet 42010-11-25 10:18:01Herää kysymys,kenen puolella oikeasti olet ? Fiksuhuudon vai meidän petettyjen asiakkaiden. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3678 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1454 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1828 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
376 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
139 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1535 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
79 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1869 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
559 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11346 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2511 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
597 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
26 Luotu: 08.05.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
20 Luotu: 08.05.2025