KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kommentoitu viesti
vastauksia kyselevä jäsen |
#3955 Re: Tassuttimelle05.04.2012 12:13#3953: jäsen vielä toistaiseksi - Tassuttimelle Minäkään en kyllä usko siihen, että KKY olisi talteenottanut ja sijoittanut uudelleen viime vuoden aikana 241 kissaa. Se ei ole millään mahdollista! Tuliko yhdistykselle ainuttakaan kissaan ensimmäisen puolen vuoden aikana ensikoteihin ? Korkeintaan yksi tai kaksi karkulaista tai sosiaalitapausta aivan kesän kynnyksellä. Vuosikokouksessa ollut ensikoti ja jäsen kertoi, ettei hän tai muut oppositioon kuuluvat tahot saaneet kissoja lainkaan hoitoonsa enää 2011 puolella Kanervon ja Revon hoitaessa sijoittajan tehtäviä. Repo oli myös itse myöntänyt tälle henkilölle, etteivät he edes pysty loukuttamaan kissoja ulkoa. Samaan aikaan Kanervo käännytti myös avuntarvitsijoita puhelimitse väittäen ettei ensikodeissa ole tilaa. Suurin osa ensikodeistahan kuului myös oppositioon ja he irtisanoutuivat tehtävistään KKY:stä viime vuoden vuosikokouksen jälkeen eli noin 30 ensikotia. Miten siis paikalle jäänyt pieni joukko ensikoteja olisi pystynyt kierrättämään tällaisen kissamäärän puolen vuoden aikana? Ei mitenkään! Osa pörssistä olevista kissoista meni myös entisten omistajien kautta, mutta tiedot olivat vain pörssissä. Kyllä Kanervo on nyt hyvin todennäköisesti rukkaillut tilastoansa aivan tahallisesti tai sitten on tapahtynut pienehkö laskuvirhe. Jospa hän on laskenut kaikki kissat kahteen kertaan? ;) Mitenkähän hallitus tämän asian selittää meille jäsenille? |
Vastaukset
Tasavertaisuutta odottava |
#4006 Re: Re: Tassuttimelle2012-07-16 23:03:12#3955: vastauksia kyselevä jäsen - Re: Tassuttimelle Paljonkohan KISU ry otti viimevuonna kissoja talteen? Ois kiva tietää. Vai onko ny niin ettei nää sivut koske KISUlaisia, vaikka senjäsenet täällä suut vaahdossa möykkäävät muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
415 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51105 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21041 Luotu: 20.03.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
872 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
402 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11081 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025