Irtisanoutuminen Hurtigin kaltoinkohtelusta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#237 Re: Hurtigin lestadiolaispainotus ei merkitse muun todellisuuden unohtamista07.05.2012 22:32#209: Miettinen - Hurtigin lestadiolaispainotus ei merkitse muun todellisuuden unohtamista Minua taas ihmetyttää Miettinen, että miksi tätä pedofilia-asiaa ei voida tarkastella laajempana ilmiönä kuin pelkästään lestadiolaistaustaisten tekeminä. Tutkimukset eivät tue sitä, että ilmiö olisi lestadioalaisten keskuudessa sen yleisempää kuin muidenkaan keskuudessa. Kun taas lestadiolaisia koko Suomen väestöstä on n 2 %, täytyy tämän ilmiön olla todella laajaa koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Tästä syystä ilmiötä tulee tutkia ja tarkastella yhteiskunnallisena ilmiönä ja siinä kontekstissa tutkia myös eri väestöryhmien sisällä tätä ilmiötä. On selvää, että lestadiolaiset eivät ole osanneet hoitaa näitä tapauksia yhtään paremmin kuin yhteiskunnassa yleensäkään eikä ehkäistä näitä sen paremmin kuin kukaan muukaan ryhmä. Se ei kuitenkaan oikeuta leimaamaan koko herätysliikettä tällä pedofilia-leimalla eikä niitä, jotka eivät ole osanneet toimia oikein tai jotka ovat torjuneet tai suhtautuneet jopa aggressiivisestikin koko ilmiön mahdollisuuteen, pedofilian salailijoiksi tai puolustajiksi. Tämä sen vuoksi, että tähän ikävään ilmiöön on liittynyt ja liittyy tällainen reaktio viranomaistahoja myöten. Me olemme vasta alussa tämän asian käsittelyssä suomalaisessa yhteiskunnassa. JH on ilmeisesti kuitenkin ollut tottumaton tunnistamaan ja huomaamaan, että se reaktio, joka on kohdistunut hänen toimintaan ja ehkä häneen persoonanakin, on juuri sitä reaktiota, joka tämän tyyppiseen asiaan aina liittyy. |
Vastaukset
Vieras |
#238 Re: Re: Hurtigin lestadiolaispainotus ei merkitse muun todellisuuden unohtamista2012-05-07 22:53:06#237: - Re: Hurtigin lestadiolaispainotus ei merkitse muun todellisuuden unohtamista Mikäli näin on kun sen kerrot niin miksi se on sitten niin vaikeaa hyväksyä että toiset haluaa irtisanoutua kaikenlaisesta kaltoinkohtelusta Johannaa kohtaan, eikä pelkästään häntä vaan ainakin itse en halua kohdella kaltoin ketään. Kun kerran noin hienosti tiedostetaan ongelma käsitellä tätä vaikeaa asiaa, niin lopetetaan sellainen, ihan yksinkertaisesti stoppi sille. Keskustelua seuranneena tuo mitä sanoit ei kuitenkaan ole kaikille noin selvää, Johannalta ollaan vaatimassa todisteita julki ja täydellisyyttä, itselle suodaan kaikenlainen ala-arvoinen käytös. Noin se ei vaan toimi aikuisten välinen kommunikaatio. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
365 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51072 Luotu: 02.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
54 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1088 Luotu: 25.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
400 Luotu: 21.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
342 Luotu: 29.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
868 Luotu: 14.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
940 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11078 Luotu: 09.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
243 Luotu: 29.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
164 Luotu: 03.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
269 Luotu: 10.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
51 Luotu: 22.07.2025