Vaadimme kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista
Kommentoitu viesti
Vieras |
#88505.06.2012 06:50Olinpa joskus Ydinvoiman puolella. Mutta en enää kun tietoisuus aiheesta on lisääntynyt. Uskomatonta kuinka yksipuolisesti infoa kansalle syötetään ja luulinkin median olevan lahjomatonta suomessa vielä pitkälle 2000 luvulle, mutta sekin illuusio on särkynyt. Vasta kun on asunut ulkomailla ja päässyt vertaamaan suomen uutisia muiden maiden uutisiin, on ollut hätkähdyttävää kuinka tiukasti kaikki valtamedia suomessa pitää samaa agendaa. Nykyisin ei hesaria sun muuta tule luettua kuin vertailu mielessä ja kaikki oikeasti tärkeä verkkomediasta. Jenkeissä on käytettyä ydinpoltto ainetta sekä pommien teosta ylijäänyttä moskaa kipattu onkalon tyyppisiin tunneleihin (monessa oli paremmat turvarajat kuin onkalossa). Mutta eipä tehdä niin enää!! Siellä on nyt paniikki päällä kun jäte tuottaa ikäviä yllätyksiä vuosia sen jälkeen kun kaiken luultiin olevan "OK". Poistaminen ei onnistu joten kalliilla menetelmällä yritetään ostaa aikaa kaivamalla tunnelin ympärille absorbio levyjä. Kuinka moni tiesi brittien ja ranskan uusista ydinjäte laista? Eli maa joka myy heille polttoainetta täytyy ottaa myös jätettä vastaan. Joten huomaatteko ison kuvion. Yhdessä onkalon valmistumisen ja uraanin kaivamisen kanssa, nämä rötösherrat saavat syyn täyttää onkalon muualta maailmasta tulleella jätteellä. Vaikka säilytyksen on luvattu olevan vain suomalaista jätettä varten. Tällä tavalla tuhotaan pohjolassa elin mahdollisuudet sadoilta ikäpolvilta kun pohjavedet saastuvat. Ei ne säteilevät jätteet kauaa pysy tunnelissa. Hautapaikkojen suojaksi kaavailtu bentoniitti haurastuu hyvin pikaiseen niin syvällä vallitsevissa suolaisissa olosuhteissa. Ja uraani vesi liukoisena taas pääsee pohjavesien mukana leviämään ja kauas. |
Vastaukset
Vieras |
#886 Re:2012-06-05 09:18:04en tiedä mitä verkkomediaa käytät mutta melkosia tietoja olet löytänyt... USA ei ole kipannut ainakaan käytettyä polttoainetta mihinkään, vaan kaikki on vielä maanpäällisissä varastoissa. Sotilaspuolella on voitu jotain jätettä kipata maaperään, mutta näitäkin jätteitä kaivetaan ylös ja siirretään vähitellen WIPP-tilaan tai muihin vastaaviin jätetiloihin. En ole tietoinenn tuolalisesta Ranskan ja Brittien laista mutta, ei se mitenkään vaikuttaisi Suomeen. Vaikka Talvivaara ja jotkin muut kaivokset joskus alkaisivat myymään uraania ei Suomessa silloinkaan valmistettaisi ydinpolttainetta. Itse asiassa vaikkei Ranskassa ja Britanniassa kaiveta uraania tuotetaan molemmissa maissa polttoainetta vientiin saakka. Muistelisin kuuleenni OL1-2 laitosten käyttävän ainakin osittain Britti polttoainetta. Ja kerroppa vielä miten bentoniitti voi haurastua kun sillä ei alunalkaenkaan ole kuin nimellinne kiinteä muoto, se on nimittäi plastista savea, jonka ominaisuudet heikkenevät vasta yli 3,5% suolaisuus pitoisuudessa. Tälläistä suolaisuutta ei ONKALOSSA esiinny kuin hyvin paljon syvemmällä. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1489 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
839 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
581 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
416 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21243 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
994 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
180 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
170 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
168 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025